Olemme tavaran haalijoita: tyhjiä jogurttipurkkeja ja tuhansia legopalikoita

Hamstraamme kaapit täyteen tavaroita, koska ne tuovat iloa ja turvaa. Omistaminen on sisäänrakennettu halu.

Turhat tavarat
lapsi lelulaatikolla
Yle

Vielä sodan jälkeinen sukupolvi huuhteli tyhjät leipäpussit ja kuivasi myöhempään käyttöön, säilytti munakennot ja pinosi käytetyt jogurttipurkit torneiksi kaappiin.

1970-luvulla syntyneellä Ulla Lundqvistilla oli jogurttipurkkimummo.

– Hänen nuoruudessaan kukaan ei omistanut turhaa tavaraa, eikä kenelläkään ollut kallisarvoisia esineitä. Oli yksi lusikka, jota koko perhe nuoleskeli, Lundqvist kärjistää.

Nyt on toisin.

– 1980-luvulla syntyneillä oli aika paljon. 1990-luvulla syntyneillä jo todella paljon, ja sen jälkeen kaikilla on ollut aivan liikaa, hän sanoo.

Ulla Lundqvist on Suomen ammattijärjestäjien puheenjohtaja. Hän kertoo lastenhuoneista, jotka täyttyvät leluröykkiöistä.

– Kun lapsella on 82 000 legoa, 650 nukkea, pientä hahmoa tai robottia, niin mitä teet? Ne eivät mahdu edes kaappeihin.

Kuvassa erilaisia Muumi-mukeja pinossa.
Heini Holopainen / Yle

Tavaroista toivotaan turvaa

Ympäröimme itsemme liialla tavaramäärällä ja tarpeettomilla esineillä, koska ne Lundqvistin mukaan tuovat turvallisuutta.

– Haalimme tavaraa, koska ne ovat kauniita, tuovat iloa ja ovat tarpeellisia. Kun tavara on minun, se on arvokas. Omistaminen on sisäänrakennettu halu.

Raja halun ja tarpeen välillä on häilyvä.

– Usein törmää selitykseen, että minä sain tämän kummin kaiman siskon tädiltä ja hän loukkaantuu, jos luovun siitä. Tätä voi vielä tarvita, on myös yleinen.

Takuusäätiössä työskentelevä kuluttajaekonomisti Minna Mattilan mielestä turhan tavaran hamstraajalla on elämä hukassa.

Henkilö on pitkästynyt. Silloin tyhjää tilaa täyttää tavaralla.

Minna Mattila

– Henkilö on pitkästynyt. Hän ei ole kiinnostunut asioista. Hän voi olla masentunut. Silloin tyhjää tilaa täyttää tavaralla.

Mattila kertoo tavanneensa ihmisiä, jotka käyvät R-kioskilla lukuisia kertoja päivässä vain ostamassa "jotain pientä". He eivät osaa itsekään sanoa, miksi.

Ulla Lundqvistin mielestä myös pään sisällä vallitsee järjestys, jos tavarat ovat järjestyksessä.

– Ne vievät aivokapasiteettia. Jos sinulla on liikaa tavaraa, josta joudut koko ajan huolehtimaan ja ylläpitämään, se omistaa sinut ja olet tavaran henkilökuntaa ja palkollinen, hän toteaa.

Kuva kodista.
Yle / Anu Pöntinen

Retkahdamme meille myytyihin tarpeisiin

Minna Mattila tapaa työssään asiakkaita, joilla tavaran, esimerkiksi kodin elektroniikan, hankkiminen on luisunut kontrollista.

Ihminen ostaa esineitä, vaikkei hänellä ole siihen varaa. Hän haluaa elää samanlaista elämää kuin kaverit tai sukulaiset. Hänellä on epärealistiset käsitykset siitä, mitä täytyy omistaa tai onko tavara hänelle välttämätön.

Meille myydään tarpeita. On ehkä retkahdettu tarjouksiin.

Minna Mattila

– Meille myydään tarpeita. On ehkä retkahdettu tarjouksiin ja meille myytyihin tarpeisiin. Usein ihmiset, joille on kertynyt kulutusluottoja sanovat, että ei meillä täällä kotona mitään hirveen ihmeellistä ole. Itse asiassa kaikki pitäisi uusia.

Hankintoja rahoitetaan pikavipein ja seurauksena on velkaantuminen. Taustalta löytyy ajattelemattomuus ja kiire.

– Monet sanovat, että kyllä he jo pikavipin ottaessaan tajuavat, ettei tästä hyvää seuraa. On hyvin tavallista, että ihmiset eivät säästä etukäteen tai mieti, miten ostokset rahoittaisivat. Reagoidaan impulsiivisesti, Minna Mattila sanoo.

Kuva olohuoneesta.
Antti Kettumäki / Yle

Tiliote paljastaa, mitä tuli hankittua

Minna Mattila neuvoo kaikkia tarkastelemaan omaa tiliotetta.

– Tiliote on hirmuisen näppärä konsti paljastamaan, mihin rahansa on käyttänyt. Siitä voi myös lukea meidän arvomme. Se on konkreettinen väline pohtia omaa elämää.

Jos laatii itselleen viikko- tai kuukausibudjetin, pystyy hillitsemään turhan tavaran hankkimista.

– Tämä on tärkeätä etenkin silloin, kun on pienet tulot eikä ole varaa heräteostoksiin.

Tiliote on näppärä konsti paljastamaan, mihin rahansa on käyttänyt.

Minna Mattila

Ammattijärjestäjä Ulla Lundqvist kertoo, että toisinaan vähävaraisen sukulaisen kotia pidetään tavaroiden kaatopaikkana.

– Häntä "jeesataan" ja kipataan kaikki itselle tarpeeton tavara toisen vaivoiksi. Ihminen ei pääse itse valitsemaan, mitä kotiinsa haluaa.

Hyllyllinen koriste-esineitä Pintan kaupassa Seinäjoella.
Johanna Manu/Yle

Kuinka paljon on tarpeeksi?

Suomessa on lähes 200 koulutettua ammattijärjestäjää. Suurin osa tekee työtä harrastuksenaan ja vain muutama päätyönään.

Suomen ammattijärjestäjät järjestävät Helsingissä lauantaina tavaratapahtuman "Kuinka paljon on tarpeeksi?" Minna Mattila vastaa muistuttamalla, että ihminen tulee hyvin vähällä toimeen.

Jossain kohdassa tulee piste, jolloin kaikki kauniit tavarat häviävät massaan.

Ula Lundqvist

– Kun ihminen ikääntyy ja lapset muuttavat kotoa, sitä alkaa miettiä, mihin tätä kaikkea tarvitsen. Kyllästytään tavaroihin.

Ulla Lundqvist uskoo, että jokainen itse tietää, kun tavaran haalimisen raja tulee vastaan.

– On minimalisteja ja tavaraonnellisia. Ei pitäisi kuitenkaan tukehtua omaan roinaan. Jossain kohdassa tulee piste, jolloin kaikki kauniit tavarat häviävät massaan ja massa vyöryy yli.