Nina ja Pasi Ampujan suurperheen todellisuus on tarua ihmeellisempi. Talouden ja arjen pyörittäminen vaatii luovuutta ja kekseliäisyyttä.
Perheessä kuluu 80 litraa maitoa ja 24 rullaa wc-paperia viikossa. Tarhaan, kouluun ja harrastuksiin ajetaan joka viikko yhteensä 600 kilometriä. Pyykkiä pestään samassa ajassa 25 koneellista.
Yhdellä aterialla syödään neljästä viiteen kiloa jauhelihaa – ja paistinpannuja tarvitaan kymmenkunta vuodessa. Eikä siinä todellakaan kaikki.
– Ihmisethän pitävät meitä rikkaina, mutta olemme joutuneet tinkimään paljosta, sanoo äiti Nina Ampuja.
Ruoanlaittotalkoissa on paljon käsiä: yksi pilkkoo salaattia, toinen kattaa pöytää, kolmas leikkaa leipää. Lapset hoitavat erilaisia kodin töitä ikätasonsa mukaan.
– Siivousten lisäksi on pienten peräänkatsomista, roskien vientiä ulos, roskien polttoa. Kuopus Kisu Kirsikka on esimerkiksi ihan loistava imuroija, äiti kehuu.
Muutto maalle vei hometaloon
Nuorin lapsista, Kisu Kirsikka, on vasta nelivuotias. Vanhin, Emma Amanda täyttää pian 18. Siinä välissä viipeltävät nuorimmasta vanhimpaan Pinkki Pippuriina, Oodi Nuppuliina, Ruusu Onneli, Fanni Vendela, Kuutti Kalevi, Roope Romeo, Samu Sebastian, Hugo Hubert ja Onni Amadeus.
– Kaikki ihan omia ja biologisia, Nina sanoo.
Ampujien perheessä lapset ovat nimenomaan valinta.
– Olemme Pasin kanssa molemmat pienistä suvuista. Mulle ainakin ihmiset ympärillä ovat hirmu tärkeitä, niin olen halunnut ison perheen ympärilleni, ettei mun tarvitse kokea yksinäistä hetkeä, hän jatkaa.
Nina on ammatiltaan musiikkipedagogi ja Pasi atk-insinööri. Kun Nina ja Pasi Ampuja tapasivat 18 vuotta sitten, he asuivat pääkaupunkiseudulla. Oli hyvät työt, omat autot ja omistusasunto.
Kun seitsemäs lapsi, Fanni, syntyi vuonna 2006, perhe päätti vaihtaa elämän suuntaa ja muuttaa maalle, Juvalle. Pian selvisi, että talo on homeessa. Perhe alkoi sairastella.
– Hubertille tuli seitsemänvuotiaana vatsahaava. Emmalle astma. Pasille korkea verenpaine. Kun selvisi, että talo on homeessa ja siellä on sädesientä, meille annettiin muutama viikko aikaa muuttaa sieltä pois, ilman mitään. Meidän piti jättää koko omaisuus sinne, Nina muistelee.
Elettiin juhannusta edeltävää viikkoa vuonna 2010. Perheessä oli yhdeksän lasta. Samana aamuna, kun Nina sai tietää odottavansa kymmenettä, hän ajoi 300 kilometriä Forssaan, missä haettiin musiikkileikkikoulun opettajaa. Hakuaika oli päättynyt ja Nina tunnusti työhaastattelussa, ettei tiennyt Forssasta yhtään mitään.
Uusi alku vanhassa perhekodissa
Samalla reissulla hän kävi naapurikunnassa Jokioisilla katsomassa taloa, vanhaa perhekotia. Ensi näkemällä se hohkasi huonoa henkeä, edellisten asukkaiden tekemiä rankkoja askartelutöitä ja synkkiä piirroksia.
– Sanoin Pasille, että liian rankkaa, ei voida muuttaa. Pasi sanoi, että tehdään tästä tosi upeaa, Nina muistelee melkein seitsemän vuotta myöhemmin punaista hehkuvassa makuuhuoneessaan Jokioisilla.
– Sitten me tultiin tänne perheenä. Lapset juoksivat ympäri taloa ja jakoivat innoissaan huoneita. Ajattelin, että ehkä me voidaankin muuttaa. Saatiin kokeilla taloa kesän yli, otettiin homeen saastuttamat vaatteet pois päältä ja poltettiin ne. Elettiin shortseissa ja bikineissä koko kesä. Huomattiin, että voidaan jäädä asumaan, Nina kertoo.
Juvalle jäi koti, jossa omaisuus oli kiinni. Nina valittiin forssalaisen musiikkileikkikoulun opettajaksi, mutta Pasilla ei ollut töitä. Ninan isä takasi uuden lainan ja elämä Jokioisissa pääsi alkuun. Asuntolainoja oli nyt kaksi, lapsia kymmenen ja sairauksia monta.
Nina istuu sängyn laidalla ja laskee. Tänäkin päivänä perheessä on niin Aspergerin oireyhtymää kuin eritasoisia astmoja, atooppista ihottumaa useammalla ja viimeisenä kuopuksen, Kisun, krooniseksi luokiteltu sairaus, infektion jälkeinen motorisia häiriöitä aiheuttava ataksia. Sairaus puhkesi vuosi sitten. Sen vuoksi Nina ja Pasi eivät tällä hetkellä työskentele.
– Mulla on virka Forssan kaupungilla ja Pasilla oma toiminimi, jolla hän pyörittää tällaista atk-apua. Mutta nyt, kun tilanne on tällainen, olemme molemmat joutuneet, tai saaneet, olla kotona ja saatu kunnalta tuki siihen, Nina kiittää.
Perhe saa kotiapua useampana päivänä viikossa. Seurakunta tukee heitä leipä- ja ruokalähetyksillä. Kunta ja erilaiset järjestöt auttavat jakamalla kauppojen pakastettua ylijäämäruokaa.
– Olemme olleet tosi kiitollisia. Se on kuitenkin tosi hyvää ruokaa.
Lapsilisiä perhe saa kuukaudessa noin 1 500 euroa.
– Kun lapset sitä eniten tarvitsisivat, kun he menevät lukioon tai ammattiopintoihin, niin se loppuu. Se on aikamoinen paukku, Nina ynnää.
Vielä suurempi paukku on ollut hometalo Juvalla. Se myytiin pakkohuutokaupassa vasta pari viikkoa ennen haastattelua.
– Nyt sitten mietitään, miten tästä eteenpäin, Nina huokaa.
Paljon voi tehdä itse
Ampujat ovat erikoistuneet kierrättämään, säästämään ja ennen kaikkea tekemään itse.
– Mä olen tottunut saamaan mitä haluan. Jos haluan design-lampun, niin suunnittelen sen itse. Pasi toteuttaa sen, hän on todella näppärä, Nina kehuu ja osoittaa makuuhuoneen lukulamppuja.
Lamput tehtiin kirpputorilta hankittuihin Ikean runkoihin, joiden ympäriltä purettiin varjostimet pois. Nina marssi marketin maistatuspisteeseen ja kysyi salaattikonsulentilta, saako viedä maistatuspisteen roskat eli kertakäyttölusikat mennessään. Hän sai, vei roskat kotiin, pesi, kuivatti ja pilkkoi lusikat.
– Tänään ne koristavat meidän makuuhuonettamme, Nina näyttää ylpeänä lukulamppuja.
Lasten makuuhuoneet on sisustettu vähintään yhtä luovasti: yksi on tapetoitu Aku Ankan sivuilla, toinen ilmaisilla tapettien näytepaloilla. Muutamaan Nina on itse maalannut mm. muumihahmoja ja porraskäytävää koristavat Marimekon tutut kuosit, nekin itse maalattuja.
Lakanoista saatiin verhot perheen tuoreimman tulokkaan, 17-vuotiaan saksalaisen vaihto-oppilaan Eliaksen ikkunaan.
– Vessapaperirullat menevät aina käyttöön. Kuutti on meidän askartelijapoika, hän tekee niistä Star Wars –pyssyjä, valokirjaimia, joulukalentereita – ihan mitä vain. Kuutista tulee varmaan avaruustieteilijä, Nina nauraa.
Kun esikoinen Emma Amanda pääsi ripille, hän askarteli itselleen muistoksi näyttävän lampunvarjostimen juomatölkkien klipsuista ja langasta. Kun Emma halusi mopoauton, hän pani pystyyn patalappu- ja sorminukketehtaan ja keräsi muutamassa vuodessa kaksi ja puoli tuhatta euroa. Nyt mopoauto seisoo rikkinäisenä pihassa. Emman sormet viuhtovat korjausrahakassan kartuttamiseksi.
Isä Pasi remontoi parasta aikaa perheelle uusia sauna- ja pesutiloja vanhaan toimistohuoneeseen. Tähän saakka katraalla on ollut käytössä vain yksi suihku – pian niitä pitäisi olla kolme.
Yhdestä asiasta Ampujan perheessä ei tingitä: se on lasten harrastukset.
Emma Amanda soittaa haitaria ja kanteletta, Onni Amadeus sähkökitaraa, Hugo Hubert pelaa koripalloa, Samu Sebastian soittaa akustista kitaraa, Roope Romeo pianoa, Fanni Vendela ja Ruusu Onneli soittavat viulua ja Oodi Nuppuliina haaveilee ratsastamisesta. Ampujilla raikaa myös Nina-ädin vetämä kotimuskari.
– Se on iso paukku, kun harrastusmaksut tulevat kahdesti vuodessa. Onneksi ne voi maksaa osissa. Itse olen saanut niin paljon musiikista, etten ole valmis luopumaan siitä – joudutaan sitten muusta tinkimään, Nina sanoo.