Nykytekniikka ei olekaan kertakäyttötavaraa? Korjaaminen onnistuu, mutta helpoksi sitä ei ole tehty

Elektroniikkakorjaaja törmää työssään erikoisuuksiin ja melkein kiivastuu kun asiat on tehty vaikeaksi jo suunnitteluvaiheessa.

elektroniikkalaitteet
Auki ruuvattu radio
Niko Mannonen / Yle

"Vanhassa on vara parempi" – ainakin tekniikassa, mikäli kuhmolaiseen Olli Salmiseen on uskominen. Ja miksipä ei, sillä mies tietää tekniikasta ja sen sielunelämästä lähes kaiken. Jos hän ei jotain tiedä, hän ottaa selvää.

Salmisen yritys, Videoklinikka Ky, on toiminut jo kolme vuosikymmentä, 1990-luvulta saakka Kuhmossa.

Huoltomies ei ole näkemässä asiakkaan naamaa kun hän sitä pakettia vastaanottaa.

Olli Salminen

Vaikka yrityksen nimi tuo mieleen jo pitkään pölyttyneen VHS-kasetin nostalgisen ulkomuodon, Videoklinikka on täysillä kiinni tässä päivässä.

– Yritys perustettiin nimenomaan ammattivideoiden huoltoliikkeeksi. Siitä lähti nimikin ja nyt kun siihen on tottunut, niin miksi sitä vaihtamaan. Mutta videonauhureita käy huollossa enää kerran kuukaudessa, Salminen kertoo.

Kun Salminen vastaa puhelimeen liikkeessään, hän on jo ehtinyt päivän aikana tehdä monesta rikkinäisestä koneesta jälleen toimivan.

– Töitä on joka lähtöön. Tänä päivänä olen korjannut navetan rehunnostimen kaapeloinnin, jalkalampun, pari televisiota, yhden puhelimen ja rakentanut pari kaapelia, hyväntuulinen mies kertoo.

Koneet lähetettävä etelään: "Suotta sä siel niit propaat"

Nykytekniikkaa moititaan monesti kertakäyttöiseksi, mutta onko se vain tekosyy ostaa uusi laite heti entisen hajottua? Salmisen mielestä kritiikin esittäjät ovat monella tapaa oikeassa. Laitteiden korjaamista ei ole tehty helpoksi.

Salminen ihmetteli jo kauan aikaa sitten sitä, kun laitteisiin ei saanut millään varaosia tai huolto keskitettiin Helsinkiin.

– Minä aikanaan rimpuilin aika paljon sitä vastaan. Oli totuttu siihen, että kun asiakas ostaa television ja siihen tulee joku vika, niin se korjataan paikan päällä. Nyt laite piti lähettää etelään, Salminen kertoo.

Kuhmolainen Olli Salminen korjaa muun muassa kännyköitä.
62-vuotias yrittäjä Olli Salminen törmää työssään monenlaisiin laitteisiin. Työ opettaa tekijäänsä, ja välillä uusia asioita on opiskeltava verkossa. Arkistokuva.Antti Kettumäki / Yle

Keskushuollon kaverit olivat Salmisen mukaan erittäin ylimielisiä. Yrittäjä sai puhelimessa ohjeet: "Suotta sä siel niit propaat, pistä tänne meille tulee".

Salmisen mukaan tilanne oli se, että kyseisessä tapauksessa asiakkaalla ei ollut edes pakkauslaatikkoa laitteelle. Keskushuollosta vastattiin, että "Joo, meiltä voi tilata, että se ei oo kuin viiskybää, kun tilaat pakkauslaatikon meiltä".

– Se oli todella järkyttävä muutos. Jos joku jonkun koneen lähetti takuun ulkopuolella sinne Helsinkiin, niin ei takuulla lähettänyt toista kertaa. Laskut ovat tunteettomia. Huoltomies ei ole näkemässä asiakkaan naamaa kun hän sitä pakettia vastaanottaa, Salminen moittii.

Valitettavan monesti uusi ostetaan tarkastuttamatta ensin vanhaa.

Olli Salminen

Salminen puhui lähihuollon säilyttämisestä kovaäänisesti.

– Meidän työkalut riittävät siihen hyvin ja meillä on halu tehdä töitä. Ehdotin, että emmekö voisi saada sellaisen nettiosoitteen, josta imeä kytkentäkaavoja, että työtä voitaisiin tehdä ja asiakkaat pysyisivät tyytyväisenä. Se oli jyrkkä ei.

Salminen kertoo joidenkin isojen hankkijoiden keskittäneen kaikki elektroniikkansa tiettyyn merkkiin, kun niiden kytkentäkaaviot olivat laajemmassa jaossa ja näin ollen korjaaminen onnistui lähempänä.

– Katinkullan hotellialueella on varmaan 900 saman merkkistä televisiota sen takia, että sen tietyn merkin huolto toimii.

Kierrätykseen vai sittenkin tarkastukseen?

Tämän päivän tuoreimmat televisiot ovat korjattavissa, vaikka moni vaihtaa viallisen suutuspäissään välittömästi uuteen.

– Televisiot korjataan kaikki. Takuuaikana vaihdetaan aina kokonainen piirikortti. Eli takakansi irti, ja vaihdetaan aina kortti tai paneeliohjain. Nyt ei ole ollut enää kaiutinvikoja, joskus korjattiin niitäkin.

Olli Salmisen mukaan huolto on takuuajan jälkeenkin samanlaista. Piirikortti on yleisin osa, joka menee vaihtoon.

– Varaosa maksaa enemmän, mutta vastaavasti työ on taas nopeampi. Kun kone ei käynnisty, katsotaan ihan muutamalla mittauksella, että selvä juttu, virtalähde on rikki ja vaihdetaan se yhtenä kokonaisuutena.

Tuntui hassulta, että piti tehdä sellaista työtä millä puhelimen laatu huononi, kun se kävi meillä.

Olli Salminen

Vähän vanhempien koneiden kohdalla yleistyvät taas kondensaattoriviat.

– Silloin korjattavat komponentit ovat halvempia, mutta työhön menee enemmän aikaa.

Miten pitkä on tämän päivän taulutelevision ikä? Missä vaiheessa vanha kannattaa viedä kierrätykseen ja ostaa suosiolla uusi?

– Valitettavan monesti uusi ostetaan tarkastuttamatta ensin vanhaa. Meillä on sellainen käytäntö, että jos asiakas itse tuo television meille, niin tehdään korjausarvio. Jos sitä ei korjata, niin arvio ei maksa asiakkaalle mitään. Olen koettanut siten tulla vastaan, sanoo Olli Salminen.

Radion korjausta
Videoklinikalla korjataan laitteita navetan kuormaajista pienelekroniikkaan.Niko Mannonen / Yle

Salminen on koneita kierrätykseen viedessään törmännyt siihen, että lavalla on paljon laitteita, joita ei ole tarkastettu.

– Monet myyjät tarttuvat myös siihen, että entinen laite on niin ja niin vanha. Totta onkin, että jos on niin vanha televisio, että siihen on pitänyt olla erillinen digiboksi, niin ei kannata korjata. Niihin ei saa varaosiakaan.

Markkinoiden ensimmäiset taulutelevisiot ovat tulleet jo tiensä päähän.

– Viisi tai kuusi vuotta on jo pitkä aika, kun aletaan kysellä varaosia, Salminen laskeskelee.

Liimalla kasattuja puhelimia ja hyödyttömiä huoltoluukkuja

Yhden suositun merkin tuote jää Salmiselta kuitenkin korjaamatta. iPhonen omistajat eivät saa apua Videoklinikalta, mutta siihenkin on selkeä syy.

– iPhoneen ei saada mitään varaosia valmistajalta. Ne ovat kiinalaisia kopioita, millä niitä korjataan. Minulle tuli niin paljon laatuongelmia, esimerkiksi vaihdettiin kolme kertaa akku, eikä korjaantunut.

Kerran Salmisen korjattavaksi tuotiin iPhone, jonka kosketusnäyttö oli rikki. Ennen lasin vaihtoa Salminen ihaili puhelimen kirkasta ja terävää näyttöä. Kun lasi ja näyttö vaihdettiin yhtenä komponenttina, puhelin ei ollut enää entisellään.

– Näin heti, että näyttö oli paljon pehmeämpi ja huonompilaatuinen. Tuntui hassulta, että piti tehdä sellaista työtä millä puhelimen laatu huononi, kun se kävi meillä.

Kaikki muut ovat kuolleet nälkään tai alkaneet tehdä jotain kunnon töitä.

Olli Salminen

Silloin Salminen päätti, että hän korjaa vain laitteita, joihin on mahdollista saada oikeita varaosia.

Muidenkin puhelinten kanssa hän on joutunut tekemään linjanvedon.

– En lähde korjaamaan liiman kanssa kasattuja puhelimia. Ne lähetetään suoraan merkkihuoltoon.

Työkaluja ja auki ruuvattu radio
Olli Salminen pitää vaihtelevasta työstään, joka nakkaa joka päivä eteen uusia haasteita.Niko Mannonen / Yle

Välillä on tapauksia, jotka vaikuttavat lähtökohtaisesti hullunkurisilta. Erään laitevalmistajan tablettimallissa akun vaihtaminen tarkoittaa myös näytön vaihtamista.

– Sinne ei oikeastaan jää muuta entistä kuin piirikortti. Akku on ihan alimmainen komponentti. Ensin otetaan hipaisulasi irti, jonka liitin on näytön alla ja näyttö täytyy irrottaa, eikä näyttöä saa irti rikkomatta. Sen jälkeen koneisto irrotetaan ruuveilla. Vasta alimpana on akku.

– Siinä ei ole mitään järkeä, Salminen sanoo nauraen.

Ihmetystä ovat aiheuttaneet myös pyykinpesukoneet, joissa huoltoluukku on laitettu eri puolelle kuin missä kuluvin osa eli vetohihna sijaitsee.

Videonauhureita saa tänä päivänä metsästää

Vaikka välillä vaikuttaa siltä, että sähkölaitteet ovat kertakäyttötavaraa, Olli Salminen uskoo, että töitä riittää jatkossakin. Kuhmolaisyrittäjälle tukijalkoja ovat takuuhuoltosopimukset ja antennityöt.

Entä sitten ne videonauhurit? Ne ovat kuvioissa edelleen. Aamupäivän aikana yrittäjä ehtinyt jo luovuttaa yhden korjauksessa olleen videonauhurin onnelliselle omistajalleen.

– Meillä on ainakin viiden asiakkaan nimi listalla, jotka haluaisivat ostaa videonauhurin, jos niitä vain jostain saisi. Meille tulee aina laitteita, jotka ovat menossa romutukseen ja asiakkaat sanovat, että "katso Olli, jos saat siitä jotakin varaosia, tai pistät kiertoon". Jos laitteen saa vähällä vaivalla kuntoon, sille löytyy ottaja, Salminen kertoo.

Monet myyjät tarttuvat myös siihen, että entinen laite on niin ja niin vanha.

Olli Salminen

Perinteiset elektroniikkakorjaajat alkavat olla vähissä Kainuussa. Salmisen Videoklinikan lisäksi Kajaanissa toimii Aulis Moilasen yritys Telepoint. Kahden toimijan välinen yhteistyö on tiivistä ja toimivaa.

– Kaikki muut ovat kuolleet nälkään tai alkaneet tehdä jotain kunnon töitä, Salminen pamauttaa pilkettä silmäkulmassaan.