Mies tunkeutui yöllä sikalaan Oulussa

Oulun poliisilaitoksen yössä sattui erikoinen tapaus. Mies aiheutti hälytyksen tunkeutumalla sikalaan.

sikalat
Poliisin logo.
Oulun poliisilaitoksen yössä sattui erikoinen tapaus.Petri Lassheikki / Yle

Oulun poliisilaitoksen eteläisessä osassa tapahtui erikoinen tapaus. Mies oli tunkeutunut sikalaan ja aiheuttanut hälytinlaiteilmoituksen. Ilmoitus tapahtuneesta tuli poliisille perjantaina noin kello 23.10.

Poliisin mukaan sikalanhoitajat löysivät paikalle saavuttuaan alastoman miehen, joka oli karsinassa noin 250-kiloisen karjun kanssa. Miestä oli kehotettu poistumaan, jolloin tämä oli karannut paikalta autolla.

Tuntia myöhemmin neljänkymmenen kilometrin päässä miehen epäillään ajaneen autolla humalassa ojaan ja hänet otettiin kiinni. Miestä epäillään alustavasti julkisrauhan rikkomisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Poliisi ei tässä vaiheessa tiedota tai kerro asiasta enempää.