Naiset järjestäneet valtavia mielenosoituksia Trumpia vastaan

Kyseessä on yksi Yhdysvaltain historian suurimmista mielenosoituksista sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Ylen kirjeenvaihtaja kokee, että Yhdysvalloissa on käynnistynyt iso uudistusprosessi.

Washington (DC)
Naisten marssin päätapahtuma Washingtonissa.
Naisten marssin päätapahtuma Washingtonissa.John Taggart / EPA

Sadoissa kaupungeissa Yhdysvalloissa on tänään lauantaina järjestetty suuria mielenosoituksia uutta presidentti Donald Trumpia ja hänen hallintoaan vastaan. Lisäksi mielenosoituksia on ollut kymmenissä kaupungeissa eri puolilla maailmaa, myös Helsingissä.

Mieltään ovat osoittaneet erityisesti naiset, jotka haluavat protestoida Trumpin naisiin kohdistamaa halventavaa käytöstä vastaan. Monet ovat pukeutuneet vaaleanpunaisiin väreihin, millä muistutetaan Trumpin julkisuuteen tulleista törkypuheista.

Vapaudenpatsaaksi pukeutunut mielenosoittaja Lontoossa.
Vapaudenpatsaaksi pukeutunut mielenosoittaja Lontoossa.Facundo Arrizabalaga / EPA

Suurin mielenosoitus on ollut Washingtonissa, mihin kokoontui järjestäjien arvion mukaan jopa puoli miljoonaa ihmistä, pääosin naisia. Joukossa oli useita julkisuuden edustajia.

Naisten marssin osanotajia Berliinissä.
Mielenosoittajia Brandenburgin portilla Berliinissä.Oliver Weiken / EPA

Järjestäjät olivat odottaneet paikalle 200 000 ihmistä, mutta arviota korotettiin ihmismassojen valtavan koon vuoksi.

Washingtonin julkinen liikenne oli suurissa vaikeuksissa suuren matkustajamäärän vuoksi. Metroyhtiö ilmoitti, että mielenosoituksen alkuun, kello 11 mennessä metroa oli käyttänyt 275 000 ihmistä. Luku on 82 000 enemmän kuin eilen perjantaina, kun Trumpin kannattajat tulivat seuraamaan hänen virkaanastujaisiaan.

Mielenosoittajia Eiffel-tornin juurella Pariisissa.
Mielenosoittajia Eiffel-tornin juurella Pariisissa.Ian Langsdon / EPA

Vastalauseita nostattivat myös mm. Trumpin peittelemätön populismi, kansalliskiihkoisuus, terveydenhoidon alasajo, ympäristönsuojelun vastustaminen ja ulkomaalaisvihamielisyys.

Still not asking for it -teksti sydneylaisen mielenosoittajan rintaan kirjoitetuna.
MIelenosoittaja Sydneyssa Australiassa.Dan Himbrechts / EPA

– On tärkeää, että oikeuksiamme kunnioitetaan. Ihmiset ovat tehneet paljon töitä niiden hyväksi ja presidentti Trump on tehnyt selväksi, ettei hän kunnioita niitä, sanoi uutistoimisto Reutersille baltimorelainen ravintoloitsija Lexi Milani.

Mielenosoittajajoukkoa Oslossa.
Mielenosoittajajoukkoa Oslossa.Stian Lysberg Solum / EPA

Washingtonin mielenosoitus on yksi Yhdysvaltain historian suurimpia, kertoo sanomalehti USA Today (siirryt toiseen palveluun). Esimerkiksi Vietnamin sodan vastaiseen mielenosoitukseen osallistui 100 000 ihmistä vuonna 1967 ja rasisminvastaiseen mielenosoitukseen 200 000 ihmistä vuonna 1963.

Viime yönä Washingtonissa esiintyi myös väkivaltaisuuksia ihmisten protestoidessa Trumpia vastaan ja poliisi otti kiinni noin 200 mellakoijaa. Naisten marssilla ei tietoon ole tullut välikohtauksia.

Pirkko Pöntinen: Iso muutos tapahtumassa

Yle Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Pirkko Pöntinen seurasi mielenosoituksen kulkua Washingtonissa usean tunnin ajan.

Pöntinen kertoi, että valtavan ihmispaljouden takia puhujalavan lähelle pääseminen oli käytännössä mahdotonta. Osa ihmisistä ei päässyt koko mielenosoitukseen, koska busseihin ja metroon ei yksinkertaisesti mahtunut, vaan he joutuivat kääntymään takaisin.

Mielenosoittajat kantavat Donald Tumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin kuvia Prahassa.
Mielenosoittajat kantavat Donald Tumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin kuvia Prahassa.Martin Divisek / EPA

Tapahtumat olivat toistaiseksi sujuneet rauhallisesti, mutta Pöntinen ihmetteli, miten valtava väkimäärä lopulta purkautuisi pois kaupungista, kun alueella ei mahtunut kunnolla liikkumaan.

Trumpin politiikan katsottiin aiheuttavan naisiin kohdistuvaa uhkaa. Mielenosoittajat olivat panneet merkille, ettei Trump virkaanastujaispuheessaan maininnut mitenkään naisille tärkeitä asioita tai tasa-arvoa. Hänen nimittämissään ministereissäkin naiset ovat vähäinen vähemmistö.

Protesti ei kuitenkaan kohdistu pelkästään republikaaneihin. Pöntinen oli ihmisten kanssa puhuessaan kuullut myös demokraatteihin kohdistuvaa arvostelua. Demokraattipuolueen haluttiin uudistuvan ja siltä toivottiin uusia, tuoreita kasvoja johtoonsa.

Yhdysvaltain lippu ja sateenkaarilippu mielenosoittajan kädessä Washingtonissa.
Yhdysvaltain lippu ja sateenkaarilippu mielenosoittajan kädessä Washingtonissa.John Taggart / EPA

– Tässä purkautuvat nyt monenlaiset paineet. USA:ssa on nyt käynnistynyt iso muutos ja se ulottuu todella monille aloille, Pöntinen ennusti.