Analyysi: Populistinen internationaali

Euroopan oikeistopopulistit kasasivat voimiaan Koblenzissa. Saksasta lähti halki maanosan viesti, että tämä kevät kuuluu isänmaallisille, kirjoittaa Eurooppa-kirjeenvaihtaja Sampo Vaarakallio.

populismi
Euroopan oikeistopopulististen puolueiden johtohahmot poseeraamassa yhteiskuvassa Koblenzin kokouksessa.
Euroopan oikeistopopulististen puolueiden johtohahmot poseeraamassa yhteiskuvassa Koblenzin kokouksessa tammikuussa 2017. Vasemmalta Frauke Petry, Marine Le Pen, Matteo Salvini, Geert Wilders, Harald Vilimsky ja Marcus Pretzell.Sascha Ditscher / EPA

KOBLENZ Paljon trumpilaista paatosta ja kansaan menevää puheenpartta. Sitä tarjottiin Euroopan oikeistopopulististen ja äärioikeistolaisten puolueiden yhteistapaamisessa Koblenzissa, Saksassa.

Euroopalle hahmoteltiin uutta kevättä. Populistipuolueet uskovat, että viimeistään Hollannin maaliskuisista vaaleista alkaa ketjureaktio, jossa Euroopan valtiot löytävät yksi toisensa jälkeen suvereenin itsensä vaaliuurnilla.

EU-vastainen ja eliittejä kumartamaton populistinen liike arvioi nyt kulkevansa Donald Trumpin tasaamalla tiellä valtaan. Kansallismielisyys, patriotismi on nyt vähän pop.

Ranskan Kansallisen rintaman johtajan Marine Le Penin ja Hollannin Vapauspuolueen johtohahmon Geert Wildersin yltiöisänmaallinen retoriikka tuntui menevän voimalla tuhatpäisen kuulijakunnan sielun syvyyksiin. Lähes jokainen lause päättyi hurmioituneisiin aplodeihin.

Kuinka todellista on sitten se, että populistiset puolueet todella löytävät toisensa on kokonaan eri juttu. Puolueiden välillä on eroja. Vaihtoehto Saksalle –puolueen riveissä on suuri joukko kannattajia, jotka pitävät Marine Le Penin politiikkaa lähinnä sosialismina.

Suhde Venäjään jakaa puolueita ja tunnetusti usean puolueen liepeillä on koko joukko natsisympatioita tuntevaa väkeä.

Toisaalta rajat ylittävän ”populistisen internationaalin” kyhääminen kasaan on tavallaan koko populistisen ideologian vastaista. Noissa piireissä kun luotetaan pelkästään oman kansan viisauteen omaa valtiota koskevissa asioissa.

Oma kansa ensin –puhe on kulkenut Euroopan aatteellisessa perimässä vuosisadat. Siinä ei ole mitään uutta.

Siinäkään ei ole mitään uutta, että asetelma vaatii aina syntipukin ja vihollisen. Milloin se on ollut vapaamuurarit ja juutalaiset, milloin EU-eliitti ja muslimit.

Populismin käyttövoima on tänään sama mikä ennenkin. Tunnetusti monimutkaiset globaalit ongelmat tulkitaan niin, että vastaus on mahdollisimman yksinkertainen.

Työpaikat häviävät, koska eliitti ja yritykset niin tahtovat. Automatisaatio ja koko työn muutos ei ole edes osatekijä.

Maahanmuuttajat ja vallankin muslimit vievät työt ja laskevat palkat. Harvoin vaakakupin toisella puolella on se, että moni länsimainen yhteiskunta pyörii juuri siksi, että maahanmuuttajat suostuvat tekemään matalapalkkaiset paskaduunit.

Aika tuntuu olevan otollinen musta-valko-ajattelulle. Tämä Euroopan kohtalon vuosi lupaa juuri sellaisia asetelmia.

Populistisia puolueita ja populistista liikehdintää on tietysti tarkasteltava myös perinteisten puolueiden kautta.

Maltillisilla konservatiiveilla, vasemmistolaisilla ja myös vihreillä on itsetutkiskelun paikka. Jos viesti ei mene perille, sitä on kaiketi jotenkin muutettava.

Se tuli taas Koblenzissakin selväksi, että populismilla ei populisteja voi voittaa. He osaavat sen parhaiten.