Yhdysvallat irtautuu Tyynenmeren vapaakauppasopimuksesta

Presidentti Donald Trump on allekirjoittanut määräyksen, joka irrottaa Yhdysvallat TPP-vapaakauppasopimuksesta.

vapaakauppa
Donald Trump
Tuore presidentti Donald Trump tapasi liike-elämän edustajia Valkoisessa talossa maanantaina.Shawn Thew / AOP

Trump on ensimmäisenä virallisena työpäivänään allekirjoittanut presidentillisen määräyksen, jolla Yhdysvallat vetäytyy Tyynenmeren vapaakauppasopimuksesta TPP:stä. Trump luonnehti allekirjoitusta upeaksi asiaksi amerikkalaisille työntekijöille.

Sopimus on ollut muutenkin vastatuulessa Yhdysvalloissa, eikä maan senaatti ei ole ratifioinut sitä. Senaatin ei ole uskottu hyväksyvän sopimusta, koska amerikkalaisäänestäjät suhtautuvat nykyisin kielteisesti vapaakauppasopimuksiin.

TPP-sopimus allekirjoitettiin keväällä 2016 usean vuoden neuvotteluiden jälkeen. Sopimuksessa on mukana 12 Tyynenmeren maata ja sen osapuolet vastaavat noin 40 prosentista maailmantalouden tuotannosta.

Yhdysvaltain vetäytymistä pidetään kuoliniskuna koko TPP-sopimukselle. Sopimusta tukeva Japanin pääministeri Shinzo Abe sanoo, että ilman Yhdysvaltoja TPP on merkityksetön.

Mitä tapahtuu Nafta-sopimukselle?

Amerikkalaisen NBC televisiokanavan (siirryt toiseen palveluun)mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump saattaa ottaa myös vapaakauppasopimus Naftan käsittelyynsä jo maanantai-iltana.

NBC:n mukaan Trump allekirjoittaisi määräyksen Naftan uudelleenneuvotteluista. Vuonna 1994 solmittu Nafta on Yhdysvaltain, Kanadan ja Meksikon välinen vapaakauppasopimus.

Trumpin mielestä aiemmin solmitut vapaakauppasopimukset ovat johtaneet amerikkalaisten teollisuustyöpaikkojen vähenemiseen.

Lähteet: Reuters. AP