Pelaako lapsesi liikaa? Näin saat pelihimon aisoihin

Lasten ja nuorten pelaamiseen liittyvien ongelmien tunnistaminen on vaikeaa. Aikarajoitus saattaa auttaa pienempää lasta, mutta nuoren kohdalla pelisäännöt voi etsiä keskustelemalla.

pelit
Lapsen kädessä peliohjain.
Jouni Immonen / Yle

Digipelaamiseen koukussa olevien lasten ja nuorten määrästä tai ongelmien vakavuudesta ei ole Suomessa väestötasolla tutkittua tietoa. Se tiedetään, että suurin osa lapsista ja nuorista on kokeillut tietokone-, konsoli- tai älypuhelinpelejä.

Pelibarometri 2015:een (siirryt toiseen palveluun) vastanneista pelaajista 87 prosenttia ilmoitti, että he eivät olleet kokeneet mitään ongelmia pelaamisen suhteen, mutta jonkinlaisia pelaamisen ajankäyttöön liittyviä ongelmia oli joskus kohdannut poika- tai miespelaajista 10,8 prosenttia ja tyttö- tai naispelaajista 8,6 prosenttia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Susanna Raisamo sanoo, että asiasta kaivattaisiin kipeästi tutkimustietoa, sillä se auttaisi myös hoitoketjun rakentumista.

– Rahapeliriippuvuudesta tietoa jo on, mutta digipelaamisesta on vielä vähän tutkimustietoa, toteaa Raisamo.

Digipeliriippuvuudesta ei myöskään ole tehty tautiluokitusta lapsille.

– Lähtisin sellaisesta terminologisesta kysymyksestä, haluammeko puhua riippuvuudesta. Itse pyrin välttämään koko riippuvuus-sanaa. Meillä ei vielä ole yhteisymmärrystä siitä, mistä tässä ilmiössä on kyse, ja miten laaja ilmiö itsessään on, toteaa ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n erityisasiantuntija Inka Silvennoinen.

Jos pelaamisesta on muodostumassa ongelma, eivätkä vanhemman omat keinot riitä, voi lapsi tai nuori saada apua esimerkiksi kouluterveydenhuollon kautta. Silvennoisen mielestä pelit voivat kuulua lapsen tai nuoren arkeen, ja liiallista uppoutumista pelimaailmaan on parasta ehkäistä ennalta kasvatuksellisin keinoin.

Milloin pelaaminen on ongelma?

Erityisasiantuntija Inka Silvennoinen sanoo, että pelaamisesta voi olla lapselle niin hyötyä kuin haittaa. Ongelmaksi pelaaminen muodostuu, kun päässä pyörivät vain pelit.

Hälytyskellojen pitää soida, jos muu elämä kaventuu voimakkaasti. Kaverit jäämät näkemättä ja läksyt tekemättä. Siinä sivussa yöunet saattavat häiriintyä ja keskittyminen muihin asioihin kuin pelaamiseen vaikeutuu. Pulmallista on, jos tunnetaitojen kehittyminen on kesken, ja pelien pelaamisesta tulee keino hallita tunteita.

– Silloin vaikeita tilanteita paetaan sinne peleihin. Pelaamisen hallinnan opettelu on myös tunteiden hallinnan opettelua.

Vanhemman näkökulmasta olisi helppoa, jos asiantuntija antaisi pelaamiselle selvät aikarajat ikävuosien mukaan. Sellaista Silvennoinen ei tarjoa, sillä hänestä vanhemman pitäisi tuntea lapsensa tai nuorensa niin hyvin, että näkee, milloin pelaaminen on lähtemässä käsistä. Sopiva määrä pelaamista kannattaa neuvotella yhdessä. Keskeistä on, millainen kyky on hallita pelaamistaan.

– Usein kun puhutaan liiallisesta digitaalisesta pelaamisesta, puhutaan ajasta, että tietty määrä aikaa merkitsisi, että pelaaminen on ongelmallista. Se on kuitenkin turhan mustavalkoinen tapa ajatella, toteaa Silvennoinen.

Esimerkiksi puhelimen jatkuva tarkastelu viestien tai ilmoitusten takia voi olla enemmänkin huono, pinttynyt tapa, kuin merkki riippuvuudesta.

Pelaa lapsesi kanssa ja ole kiinnostunut hänen arjestaan

Silvennoinen kehottaa tarkkailemaan lapsen tai nuoren kokonaishyvinvointia ja tutustumaan jälkikasvun pelaamiin peleihin. Hänen mielestään pelikasvattaminen on osa muuta kasvatusta, jossa taitoja harjoitellaan yhdessä.

– Lapsella tai nuorella ylipäätään kyky hahmottaa ja hallita omaa ajankäyttöään tai omaa toimintaa on vielä keskeneräinen. Vanhempien tärkeä tehtävä on olla tukena kontrollin oppimisessa ja ajanhallinnan hahmottamisessa. Tuetaan positiivista pelaamista, mutta ohjataan tekemään välillä muutakin.

Pelaaminen on niin tärkeä osa lasten ja nuorten maailmaa ja heidän kulttuuriaan, että sen kieltäminen voi tarkoittaa, että jää monesta jutusta pois.

Pelaamisen kieltäminen kokonaan ei Silvennoisen mielestä ole pitkälle kantava ratkaisu. Lasten ja nuorten pelaaminen on yleensä sosiaalista ja siitä ulkopuolelle jääminen voisi olla kova paikka.

– Pelaaminen on niin tärkeä osa lasten ja nuorten maailmaa ja heidän kulttuuriaan, että sen kieltäminen voi tarkoittaa, että jää monesta jutusta pois.

Jos aikuinen itse selaa jatkuvasti älypuhelintaan tai pelaa, voi miettiä, minkälaisen esimerkin antaa omalla käyttäytymisellään ja miten ison osan perheen ajasta erilaisten laitteiden käyttö vie.

– Äärimmäisen tärkeää olisi, että perheellä olisi yhteistä mediavapaata aikaa.

Vanhempainpuhelimessa kuuluu huoli

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Vanhempainpuhelimessa noin 10 prosenttia kysymyksistä koskee mediankäyttöä, ja useimmiten puheeksi nousee nimenomaan peliajan rajaaminen.

– Ensimmäiseksi pyrimme selvittämään, mitä vanhempi tietää pelaamisesta ja siitä pelikulttuurista ylipäätään, jossa nuori on, ja mitä huolia vanhemmalla on. Jos läksyt jäävät tekemättä ja koulusta myöhästellään, asiaa on tärkeä pohtia, sanoo auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki.

Pajamäki on Silvennoisen kanssa samoilla linjoilla siinä, että lapsen tai nuoren pelaamismääristä ei voi antaa yleispätevää suositusta. 8-vuotiaalle voi asettaa erilaisia rajoja kuin esimerkiksi 15-vuotiaalle.

Rajoja haetaan yhdessä nuoren kanssa pohtien, eikä ylhäältä asettaen.

– Yleensäkin tämä kysymys liittyy nuoruusikäiseen kehitykseen laajemmin. Vanhempi joutuu lapsen kasvaessa asemoimaan itsensä aina uudelleen. Joutuu miettimään, millaisia rajoituksia asettaa. Rajoja haetaan yhdessä nuoren kanssa pohtien, eikä ylhäältä asettaen. Parhaaseen lopputulokseen tullaan, kun on joku yhteinen tavoite ja mietitään, miten siihen päästään, toteaa Pajamäki.

Lapset ja nuoret eivät MLL:n auttavassa puhelimessa kerro kokevansa pelaamismäärää ongelmaksi.

– Useimmiten he haluavat kertoa päivystäjille, mitä peleissä on tapahtunut ja pohtivat esimerkiksi peleissä syntyneitä kaverisuhteita.