Vanhat raportit julki: CIA varoitti Sirola-opiston kommunistiagitaattoreista kylmän sodan aikaan

Joka vuosi Sirola tuottaa sata täysin koulutettua propagandistia, varoittaa CIA:n vanha raportti, jonka tiedustelupalvelu toi kaikkien luettavaksi netissä. Tutkija pitää amerikkalaisten uhkakuvia liioitteluna.

CIA
Vanajanlinna eli tuolloin Sirola-opisto ilmakuvassa
Nykyään hotellina ja ravintolana toimiva Vanajanlinna oli Sirola-opiston kotipaikka vuodesta 1947 vuoteen 1994.Työväen Arkisto

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA on julkaissut (siirryt toiseen palveluun) internetissä 13 miljoonaa sivua asiakirjoja. Niistä ilmenee muun muassa, että kommunistit ja Hämeenlinnan Vanajanlinnassa majaansa pitänyt Sirola-opisto aiheuttivat huolta keskustiedustelupalvelun virkailijoille toisen maailmansodan jälkeen.

Verkkojulkaisun taustalla on vapaan tiedonsaannin puolesta toimivan MuckRock-ryhmän kanne ja kampanjointi. CIA:n on julkaistava suurin osa yli 25 vuotta vanhoista asiakirjoistaan.

1950-luvun alussa Sirola-opistosta on oma kirjattu raporttinsa (siirryt toiseen palveluun). Opisto mainitaan myös toisessa (siirryt toiseen palveluun), kommunistisen puolueen tilanteesta kertovassa raportissa.

Sirola-raportissa tietoja CIA:lle on antanut lähde, jonka nimi jää salaisuudeksi. Osa raportista on edelleen peitetty. Raportti kertoo, että Sirola-opistossa koulutetaan joka vuosi sata täysin koulutettua propagandistia.

Vuosikurssin lisäksi opistossa on myös lyhyempiä kursseja, joilla koulutetaan 500–600 henkilöä. Koulutuksen seurauksena kommunisteilla on palkkalistoillaan 400 täysiaikaista propagandistia, huolehtii raportti.

Sirolasta myös taistelijoita?

Tunnettu kommunistipoliitikko, Terijoen hallituksen sisäministeri ja Hertta Kuusisen puoliso Tuure Lehén tulee esiin Sirolan yhteydessä. Raportti pitää mahdollisena, että katutaistelutaktiikoista opaskirjan tehnyt Lehén opettaa sissi- ja väkivaltataktiikoita opistossa. Raportissa todetaan kuitenkin myös, että lähde ei usko, että opistossa olisi armeijakoulutusta tai aseellista koulutusta.

Raporttipapereita pöydällä
CIA julkaisemista raporteista osa on edelleen peitetty.Antti Ruonaniemi / Yle

Opiskelijoista suurin osa on nuoria kommunisteja, joilla jo on armeijakoulutus. Sirola-raportti on kirjoitettu vuonna 1950. Sirola-opisto perustettiin vuonna 1946.

Toinen raportti: Kommunistit todellinen uhka demokratialle

Vuonna 1953 kirjoitetussa raportissa kommunisteja pidetään todellisena uhkana Suomen demokratialle. Raportissa nähtiin, että Suomen Kommunistinen Puolue voi saavuttaa tavoitteensa rauhanomaisella toiminnalla aiemman suoran toiminnan sijaan. Kommunistit ovat pahempi uhka demokratialle kuin aiemmin.

Vuotta 1952 koskevan raportin mukaan kommunisteilla on suuria vaikeuksia saada taakseen maaseutuväestöä. Maaseudun väestölle oli vaikea markkinoida maiden kollektivisointia. Lisäksi puolueen pienviljelijäosastoissa oli vähän pienviljelijöitä.

Esimerkkinä raportti kertoo Forssan osastosta, jossa raportin mukaan oli räätäleitä, suutareita ja metsureita, mutta ei ainuttakaan pienviljelijää.

Raportti loppuu toiveeseen, että suomalaiset eivät antaisi itsensä nukahtaa väärään turvallisuuden tunteeseen. Suomalaisen demokratian tulisi nousta diktatuuria vastaan.

Ilmakuva Vanajanlinnan päärakennuksesta Hämeenlinnassa
Vanajanlinnassa toimii hotelli-ravintola, joka on tullut tunnetuksi muun muassa julkkishäistä. Se on toiminut myös Luokkakokous 2 -elokuvan kuvauspaikkana.Vanajanlinna

Tutkija: Sissikoulutus ja kommunistien uhka liioittelua

Tampereen yliopiston poliittisen historian dosentti Hannu Rautkallio pitää CIA-raportin arveluja Sirolan sissikoulutuksesta liioitteluna.

– Niin sanotut vaaran vuodet olivat jo ohi eikä Neuvostoliitto tukenut Suomen kommunistien väkivaltaisia pyrkimyksiä, ainakaan sellaisesta ei ole todisteita.

Rautkallio muistuttaa, että Suomen ja Neuvostoliiton kauppasuhteet olivat tiiviit sotakorvauksista lähtien.

– Moskovahan nimenomaan varoitti suomalaisia kommunisteja aiheuttamasta häiriöitä työpaikoilla, jotta kauppa toimisi hyvin.

– CIA:n raporttien tekijät halusivat ilmeisesti vastakaikua pääkallonpaikalla ja siksi muotoilivat raporttinsa kuten muotoilivat. Suomi oli kuitenkin jo 50-luvulla stabilisoitunut maa eikä täällä kommunistien uhkaa ollut, vakuuttaa Hannu Rautkallio.

Kahvilla rahaa

CIA:n Sirola-opistoa koskevassa raportissa kerrotaan, että Suomen valtio ei juuri tue Sirola-opistoa. Tarvittavat varat tulevat Cominformilta (Neuvostoliiton johtama kommunistinen tiedotustoimisto) ja Amerikan kommunisteilta.

Amerikkalaiset eivät lähettäneet rahaa, vaan kahvia ja muita hyödykkeitä. Ne myytiin vapailla markkinoilla. Kauppa kannatti, sillä amerikkalaisille dollarin maksanut kahvi- ja hyödykelahjoitus toi opistolle 2 000 suomalaista markkaa.

Nämä "Amerikan ystävien" lahjat huomioidaan myös laajemmassa kommunistisen puolueen tilaa koskevassa raportissa.

Tavaralahjoittaminen oli tavallista

Dosentti Hannu Rautkallio ei hämmästy kommunistien kahvirahoitusta.

– Muutkin puolueet saivat kylmän sodan aikana rahaa USA:sta, tosin eri lähteistä.

Sosiaalidemokraateilla oli hyvin läheiset suhteet CIA:han. Puolue sai Yhdysvalloista lahjoituksena amerikkalaisia autoja, joita käytettiin arpajaisten palkintoina. Myös Maalaisliitto sai nykyisten näyttöjen perusteella rahaa ulkomailta.

Julkaistuihin asiakirjoihin voi tutustua tarkemmin CIA:n sivuilla (siirryt toiseen palveluun).

Muissa Suomea sivuavissa tai käsittelevissä dokumenteissa on muun muassa vaalitulosten ennakointia sekä pohdintoja Suomen poliitikoista ja poliittisesta asemasta, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan (siirryt toiseen palveluun).

Lähteet: https://www.cia.gov/library/readingroom/