1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rahoitus

EU:lta 220 miljoonan rahoitus suomalaisille pk-yrityksille

Pienten ja keskisuurten yritysten lisäksi EU:n aluepolitiikkaan kuuluvan niin kutsutun pk-yritysaloitteen rahoitusta voivat hakea mikro- ja startup-yritykset.

Alle 250 euron palautukset menevät helposti kulutukseen, mutta isommat, yli tuhannen euron palautukset käytetään useammin säästämiseen ja sijoittamiseen Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Suomalaisille pienille ja keskisuurille yrityksille on tarjolla yli 200 miljoonaa euroa EU-rahaa. Euroopan investointipankkiin kuuluva Euroopan investointirahasto EIR alkaa taata suomalaisyrityksille lainoja, joita myöntää kolme suomalaista pankkia.

EIR:n takauksen avulla yli 800 suomalaista yritystä saa rahoitusta markkinaehtoista lainaa paremmilla ehdoilla, esimerkiksi pienemmillä koroilla tai vakuusvaatimuksilla, työ- ja elinkeinoministeriö tiedottaa (siirryt toiseen palveluun).

Pienten ja keskisuurten yritysten lisäksi EU:n aluepolitiikkaan kuuluvan niin kutsutun pk-yritysaloitteen rahoitusta voivat hakea mikro- ja startup-yritykset. Suomesta ohjelmassa ovat mukaan Ålandsbanken, Osuuspankki ja Oma Säästöpankki.

EIR:n takaustoimet luovat Suomessa pk-yrityksille yhteensä 220 miljoonaa euroa rahoituksen, ministeriö kertoo. Pk-yritysaloite kokoaa yhteen Euroopan komission, Euroopan investointipankin ja Suomen valtion takaustuen pk-yritysten lainoille.