1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Sápmi

Skábmagovat-festivaalissa tänä vuonna myös tanssia karvakengillä

Ensimmäistä kertaa Inarissa Skábmagovat- filmifestivaaleilla pääsee näkemään ammattitason elävää tanssia. Uusi näytelmä yhdistää nykytanssitaidetta ja inarinsaamelaista historiaa.

Sápmi
Pekka Louhio ravva sovskammuiguin

Mitenhän käy, kun suomalainen ammattitanssija tanssii karvakengät jalassa?

Inarin Kettujoella harjoitellaan uutta modernia tanssiesitystä, jonka ensi-ilta on Skábmagovat-alkuperäiskansojen festivaalin aikana Revontuliteatterissa saamelaismuseo Siidan pihassa. Unna Kitti ja Pekka Louhio Helsingistä ovat tottuneet esiintymään eri paikoissa ja monenlaista tanssia, mutta saamelaisille tutut karvakengät tuovat omat haasteensa.

– Ei ole aikaisemmin ulkona ollut treenejä ja eikä varsinkaan lumessa, eikä varsinkaan karvakengissä, että on tässä aika paljon uutta ja uutta opittavaa ja ihan erilainen tunnelma täällä Inarissa muutenkin kuin Helsingissä, niin se vaikuttaa, kertoo Kitti.

– Alkuun aikamoista liukastelua ainakin, että totuttelua vaatii. Katsotaan, mitä ensi-illassa tapahtuu sitten. Pysytäänkö pystyssä, miettii Louhio.

– Kyllä me pyllähdetään ainakin kerran, arvelee Kitti hymyillen.

Tanssiesityksessä näkyy saamelaisuus

Esityksen ohjaaja Auri Ahola haluaa, että hänen taustansa näkyy tanssiesityksessä. Musiikissa ja tanssiliikkeissä voi nähdä saamelaisuuden.

– Saamelaiset kyllä ymmärtävät, mitä haluan kertoa. Jos menisimme Etelä-Suomeen näyttämään tätä, niin en usko, että kaikki ymmärtäisivät samalla tavalla. Tässä on otettu inspiraatiota saamen luonnosta ja elämäntavasta.

Skábmagovat-festivaalin tuottaja Sunna Nousuniemi iloitsee tästä projektista. Filmifestivaaleilla ei useinkaan pääse kokemaan ammattitason tanssiesitystä.

– Monella tavalla erityinen. Ensiksikin tämä on ensimmäinen tanssiesitys festivaalin historiassa. Toisekseen saamme ammattitason tanssiesityksen ensi-illan Inariin, jonka ohjaa Auri Ahola, jolla on inarinsaamelaiset juuret.

Jotteeh-tanssiesityksen ensi-ilta on perjantaina 27.1. klo 19 Revontuliteatterissa, Inarissa.

Alkuperäiskansojen elokuvafestivaali Skábmagovat (“Kaamoskuvia”) järjestetään vuosittain tammikuun viimeisenä viikonloppuna Inarissa.

Festivaalinäytöksiä on saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa, saamelaismuseo Siidassa sekä lumesta ja jäästä rakennetussa revontuliteatterissa.

Skábmagovat on yksi maailman vanhimpia alkuperäiskansojen elokuvafestivaaleja, sitä on järjestetty vuodesta 1998. Tänä vuonna täyttyy myös yksi merkkipaalu, sillä saamelainen elokuva täyttää 30 vuotta.

Festivaalien erikoisuutena ja teemana tällä kertaa ovat maorielokuvat, joita ohjelmasta löytyy yli 15 kappaletta. Mukana on lisäksi tietysti myös muun muassa saamelaista elokuvatuotantoa.