"Pelaan enää 5 tuntia päivässä" – Nuoria houkutellaan lautapelien avulla irti pelikoneista

Antti Parkkinen ja Joel Immonen ovat saaneet digipelaamisensa hallintaan ja tukevat nyt muita nuoria, joilla pelaaminen on lähtemässä lapasesta. Läheiset olivat aiemmin nuorten miesten tilanteesta huolissaan.

pelit
Antti Parkkinen ja Joel Immonen
Yle

Antti Parkkinen, 19, ja Joel Immonen, 22, toimivat vuorollaan vastuuvetäjinä vertaistukiryhmässä, jonka nimi on VIP-pelaajat. Ryhmässä pelataan lautapelejä ja pyritään vähentämään pelikoneilla käytettyä aikaa.

Vertaisryhmä kokoontuu Mikkelin Olkkarissa keskiviikkoisin. Mikkelin kaupungin ja Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistyöllä pyörivässä Olkkarissa (siirryt toiseen palveluun) on tarjolla muutakin matalan kynnyksen neuvontaa ja ohjausta nuorille.

Nuorimmat VIP-pelaajat ovat teini-iän kynnyksellä, ryhmän vanhin on 29-vuotias. Tarkoituksena on tavata kavereita muutenkin kuin pelikoneen ääressä. Porukalla on kaapillinen lautapelejä käytettävissään, ja suosikki on tällä hetkellä 7 Wonders.

– Pyritään vetämään huoneeseensa innoittautuneita nuoria tänne ja vähentämään pelaamista edes vähän. Se on kuitenkin oma valinta, ketään ei pakoteta. Täällä voi sosiaalistua ja pelata lautapelejä, sanoo Parkkinen.

– Tämä on tärkeä porukka. Olen saanut täältä paljon uusia ystäviä. Tämä lautapelaaminen on tullut ihan harrastukseksi. Tuetaan toisiamme, puhutaan elämästä, ihan tavallisista asioista, autetaan toisiamme, jos jollain on stressiä, kertoo Immonen.

Vertaisryhmä on toiminut vuodesta 2013, josta lähtien nuoret itse ovat olleet mukana kehittämässä toimintaa. Pelaaminen vilisee puheissa siinä missä muutkin isetuntoon, arkirytmiin, terveyteen ja kaverisuhteisiin liittyvät asiat.

Immonen ja Parkkinen pitävät pelaamista osana nuorten elämää, josta voi seurata ongelmia silloin, kun pelimaailmasta ei pysty irrottautumaan. Immonen ja Parkkinen olisivat huolissaan, jos nuorella kaverit jäävät näkemättä, läksyt tekemättä tai jos uni ja syöminen jäävät välistä.

– Me emme puhu pelaamisesta riippuvuutena tai ongelmana, vaan pelaamisena, sanoo Parkkinen.

Digipelaamisen kohdalla lapsille tai nuorille ei ole olemassa peliriippuvuus-tautiluokitusta. Digipelaamiseen liittyvistä ongelmista ei ole väestötasolla tutkittua tietoa, mutta se tiedetään, että suurin osa lapsista ja nuorista on pelannut tietokoneella, pelikonsolilla tai älypuhelimella.

– Meillä ei vielä ole yhteisymmärrystä siitä, mistä tässä ilmiössä on kyse, ja miten laaja ilmiö itsessään on, sanoo ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n erityisasiantuntija Inka Silvennoinen.

Media- ja pelikasvatus (siirryt toiseen palveluun) tähtää siihen, että pelaamista sinällään ei demonisoida, vaan se nähdään se osana lasten ja nuorten muuttuvaa mediakulttuuria.

Pitää pystyä nousemaan penkistä

Kun Immoselta ja Parkkiselta pyytää neuvoja nuorelle, joka miettii, pysyykö pelaaminen hallinnassa, saa yksituumaisia ja käytännönläheisiä vastauksia.

– Pyrkikää katsomaan, että pystytte nousemaan siitä penkistä ja menemään kouluun, tekemään ruokaa, ja että teillä on tarpeeksi unta. Pelkästään pelaamiseen käytetystä tuntimäärästä ei voi sanoa, pelaako liikaa, sanoo Parkkinen.

– Katsokaa, että ensimmäiseksi otatte ne koulutehtävät ja työt, sitten tulee vasta se pelaaminen, neuvoo Immonen.

VIP-ryhmän vastuuvetäjien kanssa samoilla linjoilla on ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n asiantuntija Inka Silvennoinen.

– Usein kun puhutaan liiallisesta digitaalisesta pelaamisesta, puhutaan ajasta, että tietty määrä aikaa merkitsisi, että pelaaminen on ongelmallista. Se on kuitenkin turhan mustavalkoinen tapa ajatella, toteaa Silvennoinen.

Peliajan kellottamisen sijaan Parkkinen ja Immonen neuvovat vanhempia tarkkailemaan, miten lapsella tai nuorella menee koulussa, saako hän nukuttua ja pystyykö hän irrottautumaan pelimaailmasta ja tekemään muutakin.

– Pienempänä voi toimia, että rajoitetaan tiettyyn tuntimäärään. Mutta sitten pikku hiljaa voisi alkaa katsomaan, miten nuori itse pystyy rajoittamaan pelaamista, ja miettiä sitten, pitääkö rajoja laittaa lisää, pohtii Immonen.

Pelaajille tehdyssä Pelaajabarometri 2015 -tutkimuksessa 87 prosenttia vastanneista eivät olleet kokeneet mitään ongelmia pelaamisen suhteen. Ajankäyttöön liittyviä ongelmia oli joskus kohdannut poika- tai miespelaajista 10,8 prosenttia ja tyttö- tai naispelaajista 8,6 prosenttia.

"Pelaan enää 5 tuntia päivässä"

Sekä Antti Parkkinen että Joel Immonen nostuivat pelaamisesta alakouluiässä. Parkkinen pelasi aluksi Sega-pelikonsolilla, Immosen peliharrastus alkoi tietokonepeleistä.

– Sain käteeni sellaisen cd-levyn, joka oli täynnä erilaisia pelejä, tasohyppelyitä ja muita. Taisin olla kuudennella luokalla silloin, muistelee Immonen.

– Veljet näyttivät Segan 16-bittisen. Siitä se lähti, sitten tuli pleikkareita ja hirveä läjä pelejä, kertoo Parkkinen.

Molemmilla pelit veivät mennessään niin, että tuntimäärät alkoivat kasvaa. Parkkisella vanhemmat ja opettaja huomasivat, että peleistä alkoi olla jo vaikea irrottautua ja koulunkäynti kärsi.

– Yläkouluaikaan tuli nukuttua aika vähän, syötyä vähän, ja läksytkin jäivät tekemättä, kertoo Parkkinen.

Parkkinen pelaa nykyisinkin, mutta nyt päivää rytmittävät työnteko, ruuanlaitto ja muu sosiaalinen elämä.

– Pelaan enää 5 tuntia päivässä, sanoo Parkkinen.

Immonen kertoo pelaavansa kolmisen tuntia päivässä.

– Omasta mielestäni pelaaminen pysyi silloin nuorempanakin hallinnassa. Kotona tuli tietysti sitten välillä huutoa. Koulutehtävät tuli kuitenkin aina tehtyä, sanoo Immonen.

Immosen ja Parkkisen elämässä muut asiat ovat nyt nousseet tärkeämmäksi ja ympärillä on ystäviä. Immonen opiskelee, Parkkinen on töissä kokkina.

Molemmat ottaisivat mielellään vastaan lisää tutkimustietoa pelaamisen hyödyistä ja haitoista.

– Tätä voisi tutkia lisää, mutta ei saisi liian helposti leimata pelaamista ongelmaksi. Tarvitaan kunnon tutkimus, toteaa Immonen.