Itä-Helsinki ei ole synkän maineensa veroinen – autojen sijaan siellä palavat takat

Itä-Helsingistä liikkuu paljon synkkiä tarinoita. Mutta onko niille katetta?

Itäinen suurpiiri (Helsinki)
Tallinnanaukio Itäkeskuksessa.
Tallinnanaukio Itäkeskuksessa.Jussi Virkkunen / Yle

Se on alue, jonne Oulusta valittu maahanmuuttokriittinen kansanedustaja tekee tutkimusmatkan. Se on alue, josta eksentrisistä radio-ohjelmistaan tuttu toimittaja Perttu Häkkinen tekee vaivatta kolme tunnin mittaista ohjelmaa. Se on alue, josta jokaisella tuntuu olevan mielipide, usein sangen synkkä sellainen. Se on myyttinen Itä-Helsinki.

Mutta mikä alue se oikein on? Ensinnäkin siihen kuuluu lukuisia kaupunginosia, ja siellä asuu lähes 160 000 asukasta. Se oikeuttaisi seitsemänteen sijaan Suomen suurimpien kaupunkien listalla.

Selvää on, että noin suuren alueen käsitteleminen yhtenä kokonaisuutena on järjetöntä. Näin on kuitenkin käynyt, kun ihmiset puhuvat Itä-Helsingistä.

– Kaupungeissa on aina tehty eroja alueiden välillä. Ihmisillä on voimakas taipumus rakentaa kategorioita ja kauhean voimakas taipumus liittää mielikuvia asioihin, sanoo kaupunkitutkija, aluetieteen lehtori Venla Bernelius Helsingin yliopistolta.

Bernelius huomauttaa, että kulttuurisesti jokaisessa kaupungissa on hyvä- ja huonomaineisempia alueita. Aiemmin Pitkäsilta jakoi kaupunkia, nyt itään vievä Kulosaaren silta – ainakin mielikuvissa.

Helsingin jako suurpiireihin
Yle Uutisgrafiikka

Huono-osaisuus keskittyy

Unohdetaan aluksi Marjaniemi, Herttoniemi, Vartioharju ja monet muut, siis melkein kaikki, itäisen Helsingin alueet ja lähdetään etsimään synkkämaineista itää.

Sillekin nimittäin löytää katetta, jos vain katsoo tarpeeksi tarkasti. Näin on tehnyt kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara Helsingin yliopistosta.

Kun Vaattovaara teki 1990-luvulla väitöskirjaansa huono-osaisuuden alueellisesta rakenteesta, ei sitä oikein tahtonut löytyä. Vaattovaara väitteli vuonna 1998, ja vaikka hän yritti parhaansa löytää huono-osaisuuden kasautumista 1990-luvun alun Helsingissä, ei sitä vielä löytynyt.

– Silloin tulos oli, että huono-osaisuus ei kasaudu lähiöihin. Se oli pistemäistä ympäri pääkaupunkiseutua, Vaattovaara sanoo.

Nyt se on alkanut kasautua – voimakkaasti. Vaattovaara julkaisi yhdessä professori Matti Kortteisen kanssa vuonna 2015 Segregaation aika (siirryt toiseen palveluun) -nimisen tutkimuksen.

– Neljännesvuosisadan ajan köyhät ja huono-osaiset ovat entistä selvemmin asettuneet asumaan omiin naapurustoihinsa, Vaattovaara sanoo.

Ja nämä huono-osaiset naapurustot sijaitsevat nimenomaan idässä.

– Kun Helsingin alueet laitetaan järjestykseen, 20 heikoimmasta alueesta 18 on itäisellä suuralueella. 17 heikoimman joukossa ei ole yhtään sellaista aluetta, joka ei olisi itäisen Helsingin alueella”, Vaattovaara luettelee.

Mutta ennen kuin lähdetään hakemaan idästä palavia autoja ja nuorisomellakoita, Vaattovaara tarkentaa paria kohtaa. Yksi niistä on se, että huono-osaisuuden paikantumat ovat aika pieniä kaupunginosien sisällä.

– Ihmiset viihtyvät näillä alueilla (kaupunginosissa) hyvin, Vaattovaara sanoo.

Myllypuron ostari.
Leikki sateessa Myllypuron ostarilla.Yle

Ylen toimittajan Kontulassa, Vuosaaressa ja Myllypurossa tekemä erittäin epätieteellinen kysely antoi samanlaisen tuloksen. Kukaan vastanneista ei sanonut asuinaluettaan epäviihtyisäksi, päinvastoin. Asukkaat kuvailivat asuinalueitaan viihtyisiksi, erityisesti luonnon läheisyyttä kehuttiin.

Nuoret eivät tykkää

Tosin erittäin epätieteelliseen kyselyyn ei vastannut yhtään nuorta. Heille itä ei näyttäydy haluttuna. Bernelius viittaa kahteen tutkimukseen, joissa nuorilta on kartoitettu mielikuvia kaupungista.

Anne Ollilan väitöstutkimuksessa (siirryt toiseen palveluun) idässä asuvia nuoria pyydettiin kertomaan 2000-luvun alussa omista käsityksistään ja mielikuvistaan sekä siitä, mille alueille heidän tulevaisuutensa skenaariot liittyivät.

– Tulokset olivat ne, että itähelsinkiläiset nuoret kuvasivat Itä-Helsinkiin jäävien aikuisten elämänkulut negatiivisina ja epäonnistumisina. Positiiviset mielikuvat sijoitettiin yleensä muualle, Bernelius kertoo.

Itäkeskus-kyltti metroasemalla.
Yle

Tuoreessa nuorisotutkimuksessa (siirryt toiseen palveluun) puolestaan tutkittiin, missä korkeakouluopiskelijat haluavat asua valmistumisen jälkeen. Itäiset alueet saivat suurimmat pisteet siinä, missa nuoret eivät halua asua.

– Nämä ovat todella hyviä esimerkkejä mielikuvista. Nämä kertovat juuri siitä, minkälaisia mielikuvia ja kehityskulkuja ihmisten päässä näihin liittyy. Nuo ovat se myytti Itä-Helsingistä, Bernelius sanoo.

Et löydä mustaa aukkoa

Vaikka Bernelius ja Vaattovaara ovat molemmat huolissaan kehityksestä, sanoo Bernelius olevansa myös toivoa täynnä. Suomen ja Helsingin tilanne on kansainvälisesti katsottuna edelleen todella hyvä.

– Meille ei ole syntynyt urbaaneja mustia aukkoja. Alueita, jotka olisivat tyhjentyneet hyväosaisista, Bernelius sanoo.

Esimerkiksi Vuosaaressa huomattin, että alueen asuntokanta alkoi painottua liiaksi vuokra-asuntoihin. Ratkaisuksi löydettiin Aurinkolahden alueen rakentaminen, minne nousi runsaasti omistusasuntoja. Nyt alue on yksi Helsingin arvostetuimmista, vaikka se sijaitsee syvällä idässä.

Vuosaari.
Vuosaaressa sijaitseva Cirrus-tornitalo on Suomen korkein asuinrakennus.Jussi Virkkunen / Yle

Bernelius kiittääkin kaupungin toimia. Hän huomauttaa, että Helsingissä ja muuallakin pidetään huolta ympäristön laadusta. Ja siihen on hyvä syy.

– Ihmiset ovat herkkiä. Rikotun ikkunan teoria on pitkälti totta. Ihmisen psykologia toimii siten, että jos on vähän töhryjä ja valmiiksi vähän sotkuista, ei sitä omaakaan roskaa sitten aina poimita kadulta, hän sanoo.

Hipsterit nostavat päätään

Jos kertovat tilastot huono-osaisuuden kasautumisesta itään, kertovat ne Berneliuksen mukaan myös myönteistä idästä. Jo useamman vuoden ajan Roihuvuoreen (virallisesti kaakkoisessa suurpiirissä) on muuttanut nuoria lapsiperheitä halvempien asuntojen perässä.

Tämä muutos on Facebook-hehkutuksen lisäksi todennettavissa muun muassa äänestyskäyttäytymisen kautta. Vihreät on noussut selvästi Roihuvuoren (siirryt toiseen palveluun) suosituimmaksi puolueeksi. Samanlaista kehitystä on havaittavissa myös Herttoniemessä ja Siilitien metroaseman ympäristössä.

Siilitie.
Asuinalue Siilitiellä.Jussi Virkkunen / Yle

– Ihmiset ovat alkaneet katsella vähän ennakkoluulottomammin muita kaupunginosia kuin vain niitä perinteisen hyvämaineisia. Sitä kautta on alkanut käynnistyä hyvinkin positiivisia kehityskulkuja, Bernelius sanoo.

Ja onhan idän synkkä, mystinen maine myös mahdollisuus. Bernelius huomauttaa, että Itä-Helsingin rosoisuuteen liittyy myös positiivisia mielikuvia.

Ja rosoisuus on jotain, joka on kaupunginosien menneisyydessä usein tärkeää. Punavuoren ja Kallion hurja menneisyys ei ole ainakaan vaikuttanut niihin negatiivisesti. Bernelius tosin huomauttaa, että lähiöissä ja keskusta-alueilla häiriöihin suhtaudutaan eri lailla.

– Siinä missä Kalliossa tietty paikallinen roso ajatellaan vain pinnan kulumisena, muualla se ehkä herkemmin nähdään jäävuoren huippuna, Bernelius sanoo.

Kontulan ostari.
Kontulan ostari.Yle

Kärjistettynä Berneliuksen sanoman voi tulkita niin, että kun kadulla toikkaroiva alkoholisti luo mukavaa elämänmakuisuutta Kallioon, Kontulassa se on merkki alueen rappiosta.

– Voi olla, että huono-osaiseksi mielletyllä alueella ihmiset herkemmin tulkitsevat asioita heikkenemisen ja syrjään jäämisen kautta, Bernelius sanoo.

Tutkijat hupiajelulla

Asukkaat viihtyvät, on vehreää, palvelut ovat lähellä ja ne ovat pääosin hyvälaatuisia. Samalla on paikannettavissa huono-osaisuuden keskittymistä, vaikkakin vielä aika pieninä paikantumina.

Bernelius ja Vaattovaara molemmat sanovat, että tietyistä kehityiskuluista Itä-Helsingissä on oltava huolissaan.

Mutta kuten Mari Vaattovaara sanoo, Itä-Helsinkiin liitetyt leimat on helppo ampua alas. Valtaosalla asukkaista menee alueella hyvin. Positiivinen tarina ei vain tahdo näkyä julkisuudessa.

Vaattovaara kertoo esimerkkinä, kuinka hän viisitoista vuotta sitten antoi Itä-Helsingin huolestuttavista kehityskuluista haastattelun. Otsikoksi tuli ”Itä-Helsinki räjähtää käsiin”. Eikä Vaattovaaran mukaan ole helppo puhua segregaatiosta televisiossa, kun taustalla on kuva palavista autoista. Edelleen idän ainoat palavat asiat ovat takkatulet ja puulämmitteiset saunat.

Vartioharju.
Puutaloaluetta Vartioharjussa.Jussi Virkkunen / Yle

Ja edelleen Vaattovaara ja Bernelius voivat huvitella samalla tavalla, kun ulkomaiset kaupunkitutkijat tulevat Helsinkiin.

– Suomalaisten kaupunkitutkijoiden vanha vitsi, että kun ulkomaalaisia tutkijoita tulee vierailulle, heitä ajelutetaan ympäri Helsinkiä ja sanotaan, että nyt menemme katsomaan huono-osaisia alueita. Sitten odotetaan, että joku kysyy, milloin me tulemme niille. Silloin vastataan, että olemme ajaneet niiden läpi, Bernelius kertoo.

Juttua varten on haastateltu myös Helsingin kaupungin tietokeskuksen järjestelmäpäällikkö Pekka Vuorta ja Helsingin poliisin ennalta estävän toiminnan johtajaa, ylikomisario Jari Taposta.