Ultra Bra -yhtye tekee paluun

1990-luvun merkittävimpiin kuulunut suomalaisyhtye on ilmoittanut tekevänsä ensi kesänä festivaalikiertueen.

Ultra Bra
Ultra Bra aloitti vuonna 1994 ja toimi aktiivisesti vuoteen 2001 saakka.
Aleksi Koskinen

Sen ei pitänyt olla totta. Toimintansa vuonna 2001 lopettaneen Ultra Bra -yhtyeen jäsenet ovat vakuuttaneet vuodesta toiseen, ettei bändi ole tekemässä comebackia lukuisista pyynnöistä huolimatta.

Ultra Bra esiintyi Ruisrockissa Turussa heinäkuussa 1997.
Ultra Bra esiintyi Ruisrockissa Turussa heinäkuussa 1997.Timo Toivanen / Lehtikuva

Tänään yhtye kuitenkin ilmoitti tekevänsä paluun. Bändi nähdään kesällä kolmella Suomen suurimmalla festivaalilla: Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa.

Kyseessä ovat yhtyeen ensimmäiset keikat 16 vuoteen, jos ei oteta lukuun presidenttiehdokas Pekka Haaviston tukikonserttia vuonna 2012, jossa Ultra Bra soitti yhden keikan.

Ultra Bra presidenttiehdokas Pekka Haaviston tukikonsertissa Helsingissä 30. tammikuuta 2012.
Ultra Bra presidenttiehdokas Pekka Haaviston tukikonsertissa Helsingissä 30. tammikuuta 2012.Pekka Sipola / AOP
Ultra Bra yhtye vastaanotti kultalevyn Kroketti-albumistaan vuonna 1998.
Ultra Bra yhtye vastaanotti kultalevyn Kroketti-albumistaan vuonna 1998.Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Paluun taustalla on yhtyeen säveltäjän ja pianistin Kerkko Koskisen mukaan oikea ajoitus.

– Meillä on niin paljon jäseniä bändissä, että aina jollain on ollut levy tekeillä tai vastaavaa. Tänä vuonna ihmisten aikataulut sopivat kerrankin yhteen ja päätös keikoista syntyi nopeasti. Nyt on se hetki, jolloin lähtisimme todellakin laulamaan festareille, Koskinen sanoo tiedotteessa.

Osa Ultra Bran jäsenistä perusti vuonna 2002 Scandinavian Music Group -yhtyeen, joka on edelleen aktiivinen eikä ole lopettamassa toimintaansa.

Ulra Bra esiintymässä Provinssirockissa vuonna 1999.
Ulra Bra esiintymässä Provinssirockissa vuonna 1999.Yle
Ultra Bra Radiomafian kesäkonsertissa vuonna 2001.
Ultra Bra Radiomafian kesäkonsertissa vuonna 2001.Yle

.

Ultra Bra vuonna 2001 CD-kokoelmansa "Sinä päivänä kun synnyin" julkaisun aikaan.
Ultra Bra vuonna 2001 julkaistuaan kultaa myyneen CD-kokoelman "Sinä päivänä kun synnyin".Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva