Pitkään jatkunut kaupan alamäki päättyi – Näkymät silti vielä vaisut

Tänä vuonna kaupan kasvua edistävät kasvava työllisyys ja ansiotuloverotuksen kevennykset, mutta kiihtyvä inflaatio syö kuluttajien ostovoimaa.

kauppa
Lukulaseja kaupan hyllyssä.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Kauppa on kääntynyt muutaman vuoden laskun jälkeen nousuun, kertoo Kaupan liitto (siirryt toiseen palveluun).

Vähittäiskaupan liikevaihdon määrä eli hintavaihteluista puhdistettu liikevaihto kasvoi viime vuonna lähes kahdella prosentilla. Liikevaihdon määrä supistui vuosina 2012-2015.Tälle vuodelle liitto ennustaa hieman hitaampaa, noin puolentoista prosentin kasvua.

Viime vuonna kauppaa siivittivät hidas inflaatio ja työllisten määrän nousu. Tänä vuonna kaupan kasvua edistävät kasvava työllisyys ja ansiotuloverotuksen kevennykset, mutta kiihtyvä inflaatio syö kuluttajien ostovoimaa, Kaupan liitto arvioi.

Ensi vuonna vähittäiskaupan kasvu lepää lähes kokonaan työllisyyden varassa, sillä kotitalouksien ostovoima ei nouse ilman veronkevennyksiä, liitto sanoo.

Tukkukaupassa rakentaminen ja käyttötavaroiden tukkukauppa vetivät alan viime vuonna kasvuun liikevaihdon määrän kasvulla mitattuna. Liitto ennustaa kasvun jatkuvan myös tänä vuonna noin kolmen ja ensi vuonna kahden prosentin vauhdilla.

Tukkukaupan työllisyys huimassa kasvussa

Vähittäiskaupan palkansaajien määrä kääntyi viime vuonna parin vuoden jälkeen jälleen kasvuun, mutta yrittäjien määrä väheni. Tukkukaupassa työllisyys kasvoi peräti 11 prosenttia.

– Aukiolot lisäsivät palkansaajien määrää ja työtunteja erityisesti päivittäistavarakaupassa, mutta samalla osa yrittäjävetoisista ruokakaupoista ja kioskeista on lopettanut. Useat paljon työllistävät erikoiskaupan yritykset taas ovat pärjänneet hyvin hinta- ja kustannuskilpailussa ja lisänneet työntekijöidensä määrää, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja sanoo tiedotteessa.

Tukkukaupan työllisyys kasvaa tänä vuonna vielä pari prosenttia, mutta vähittäiskaupan työllisyys voi hieman notkahtaa, liitto arvioi.

"Verokiila jäytää, tuloveroa pitäisi alentaa"

Kaupan ja kuluttajapalveluiden kehitystä hidastaa palvelun ostoon sisältyvä kaksinkertainen verokiila, Kaupan liitto sanoo.

– Kun kuluttaja tekee työtä voidakseen kuluttaa, hän maksaa omien tuloverojensa lisäksi palvelun hintaan sisältyvät verot ja maksut. Vastaavasti hänen työnantajansa on maksettava se koko työpanoksen hinta, jolla kuluttaja palvelua ostaa. Kaksinkertainen verokiila syö valtaosan, 70–80 prosenttia, työpanoksen hinnasta ja palvelun tekijälle jää vain rippeet, Kurjenoja selittää.

Kaupan liiton mukaan kuluttajat kiertävät verokiilaa esimerkiksi tekemällä ostoksia ulkomaisesta verkkokaupasta tai hakemalla palveluita Virosta. Liitto vaatii arvonlisäverovelvollisuuden rajan nostamista ja tuloverojen alentamista edelleen.

– Arvonlisäverovelvollisuuden kynnyksen nostaminen 35 000 euroon auttaisi yksinyrittäjiä työllistymään aidosti omalla työllään, samalla kun se kohtelisi suomalaisia ja ulkomaisia yrityksiä tasavertaisesti, Kurjenoja sanoo.

Lisäksi Kaupan liitto katsoo, että maahantuonnin arvonlisäveroa tulisi maksaa tuotteen hinnasta riippumatta, jotta kotimainen ja EU:n arvonlisäveroalueen ulkopuolinen myynti olisivat samalla viivalla.