Korkein oikeus ei käsittele Trevoc-juttua – Aarnion Trevoc-jutun tuomio jää voimaan

Korkein oikeus ei aio ottaa käsiteltäväksi seurantalaitteisiin liittyvää Trevoc-juttua. Valituslupaa olivat hakeneet kaikki hovioikeudesta tuomion saaneet.

Jari Aarnio
Jari Aarnio
Jari AarnioKalevi Rytkölä / Yle

Hovioikeus oli tuominnut Jari Aarnion Trevoc-jutussa kolmeksi vuodeksi vankeuteen törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, törkeästä petoksesta ja törkeästä lahjuksen ottamisesta.

Aarnio haki jutulle valituslupaa Korkeimmasta oikeudesta, mutta oikeus ei ota juttua käsitelväksi. Näin ollen hovioikeuden antama kolmen vuoden tuomio jää voimaan.

Hovioikeus piti viime syyskuussa antamassaan tuomiossa Helsingin huumepoliisin entisen päällikön rikoksia hyvin vahingollisina ja poikkeuksellisen vakavina. Teko oli oikeuden mukaan ollut erityisen suunnitelmallinen ja sillä on tavoiteltu huomattavaa hyötyä.

Sekä käräjäoikeus että hovioikeus katsoivat, että Aarnio oli esteellisenä valmistellut Helsingin poliisilaitoksella laitehankintoja seurantalaiteyhtiö Trevocilta. Aarniolla oli oma tai ainakin hänen edustamansa tahon taloudellinen etu Trevocissa ja siihen liittyneessä Instia-Group-yhtiössä. Kaksoisroolin vuoksi Aarnio syyllistyi törkeään virka-aseman väärinkäyttämiseen, linjasi hovioikeus.

Hovioikeus myös katsoi, että Aarnio ja Trevocin vastuuhenkilöt erehdyttivät Helsingin poliisilaitosta ja Suojelupoliisia hankkimaan seurantalaitteita Trevocilta. Laitteet olivat toimivia, mutta ne eivät soveltuneet poliisin salaiseen tiedonhankintaan, koska Trevocin omistusjärjestelyt olivat salaisia ja järjestelyissä oli mukana rikollisjärjestönä pidetyn United Brotherhood -järjestön jäsen.

Myös muiden tuomittujen tuomiot jäävät voimaan

Hovioikeus tuomitsi viime syyskuussa myös Trevocin toimitusjohtajan kahdeksi vuodeksi vankeuteen avunannosta törkeään virkarikokseen, törkeästä petoksesta ja törkeästä lahjuksen antamisesta.

Toinen vastuuhenkilö tuomittiin samojen rikosnimikkeiden perusteilla yhden vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen. Myös he olivat hakeneet valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. Heidänkin tuomionsa jäävät nyt voimaan.

Aarnio ja Trevocin vastuuhenkilöt velvoitettiin maksamaan vahingonkorvauksia Helsingin poliisilaitokselle noin 46 000 euroa ja Suojelupoliisille liki 72 000 euroa. Lisäksi Trevoc Oy tuomittiin menettämään valtiolle törkeällä petoksella saatua rikoshyötyä.

Aarnio huumejuttu menossa hovioikeuteen

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Aarnion joulukuun lopussa 10 vuoden pituiseen tuomioon huumerikoksista.

Huumejutusta on valitettu hovioikeuteen.

Juttua täydennetty 26.1. klo 10.20.