yle.fi-etusivu

Israel kaavailee rangaistusten lieventämistä kannabiksen käytöstä

YK:n mukaan lähes yhdeksän prosenttia israelilaisista käyttää kannabista.

Israel
Israelilainen mies esittelee höyrystintä, jolla poltetaan lääkekannabista. Tel Avivissa järjestettiin maaliskuussa 2016 kansainvälinen lääkekannabiksen tutkimuskonferenssi.
Israelilainen mies esittelee höyrystintä, jolla poltetaan lääkekannabista. Tel Avivissa järjestettiin maaliskuussa 2016 kansainvälinen lääkekannabiksen tutkimuskonferenssi. EPA / Jim Hollander

Israel suunnittelee rangaistusten lieventämistä kannabiksen käytöstä, Israelin sisäisen turvallisuuden ministeri Gilad Erdan sanoi torstaina.

Kaavailussa on samankaltainen käytäntö kuin joissakin Euroopan maissa ja Yhdysvaltojen osavaltioissa.

Erdan esittää sakkorangaistusta kannabiksen käytöstä pidättämisen ja tuomitsemisen sijaan. Rikolliseksi käyttö katsottaisiin ainoastaan, jos siitä jää toistuvasti kiinni. Erdan toivoo Israelin hallituksen vahvistavan hänen esityksensä.

Päämääränä on, että poliisi keskittää voimansa vaarallisten huumeiden kauppaan kannabiksen kotikäyttäjien sijaan.

Israel on johtava lääkekannabiksen tutkija

YK:n mukaan lähes yhdeksän prosenttia israelilaisista käyttää kannabista.

Virallisten tilastojen mukaan vuonna 2015 Israelissa otettiin kiinni 188 ihmistä kannabiksen polttamisen takia. Luku on 56 prosenttia pienempi kuin vuonna 2010.

Yhdysvalloissa 28 osavaltiota on laillistanut kannabiksen lääkekäytön ja seitsemän osavaltiota viihdekäytön. EU-maissa lainsäädäntö vaihtelee. Suomessa käyttö on laissa kiellettyä.

Israel on yksi maailman johtavia maita lääkekannabiksen tutkimuksessa. Noin 10 000 ihmisellä on lupa käyttää kannabista lääkkeenä.

Lähde: Reuters