Tanssi, pelaa korttia ja kuuntele musiikkia – autat aivojasi

Aivomme tarvitsevat ajateltavaa, treenaamista ja haasteita, mutta myös lepoa ja hyvää ruokaa.

aivotutkimus
Yhdistelmäkuva, jossa näkyvät viulunsoittajan kädet, baletin harrastajat sekä korttia pelaavan naisen käsi. Kuvan päällä on aivojen piirrossymboli.
Yle Uutisgrafiikka

Kiire ja stressi kuormittavat aivojamme. Jatkuva ärsyketulva on niille haaste. Sillä miten elämme ja mitä harrastamme on iso merkitys aivojemme terveydelle ja vireydelle.

– Kaikki mitä teemme, vaikuttaa aivoihin. Aktiivinen elämä pitää aivot pitempään vireinä ja toimintakunnossa. Tutkimusten mukaan harrastuksilla on paljon vaikutusta aivojen ikääntymiseen, muistuttaa aivotutkija Minna Huotilainen.

Hän työskentelee Helsingin yliopistossa Lääketieteellisessä tiedekunnassa Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä.

– Aivojen näkökulmasta hyvä harrastus sisältää urheilua tai ylipäätään liikkumista. Se sisältää sosiaalisuutta eli olemme tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Se sisältää positiivisia tunteita.

– Sellainen on hyvä harrastus, jossa myös nauretaan ja on hauskaa.

Nainen pitää pelikortteja kädessään.
Fotosearch

Korttipeli on vaativa aivotreeni

Aivotutkija nostaa esiin erityisesti kolme aivoterveyden edesauttajaa: tanssi, musiikki ja korttipelit.

Pelit ovat aivoille haastavia, koska pelaaja ei saa herpaantua ja ajatukset on pidettävä koossa.

Korttipelit laittavat tiukat vaatimukset aivoille.

Minna Huotilainen

– Kortti- ja lautapelit laittavat tiukat vaatimukset aivoille. Kun pelataan korttipeliä porukassa, jutellaan vähän muutakin ja samalla pitää seurata tarkkaavaisesti peliä. Pelissä on tietyt säännöt ja koko ajan täytyy tietää, mitä on tekemässä. Se ei ole ollenkaan yksinkertainen tehtävä aivojen näkökulmasta.

Pelien pelaaminen vaatii aivoilta paljon, mutta myös harjoittaa niiden toimintaa.

– Pelaamisessa yhdistyy sosiaalisuus, keskustelun ylläpitäminen sekä omassa päässä tapahtuva taktikointi. Korttipeli on esimerkki vaativasta aivotreenistä, vaikka se ei siltä aina tuntuisikaan.

Espanjan kansallisbaletin tanssijat "Atlanton" harjoituksissa Madridissa 2. kesäkuuta.
Espanjan kansallisbaletin tanssijat "Atlanton" harjoituksissa kesäkuussa 2015.Sergio Barrenechea / EPA

Tanssi on superharrastus

Myös tanssi on monipuolisesti hyödyllistä.

– Tanssi on aivojen superharrastus. Tanssissa usein liikutaan yhden tai useamman ihmisen kanssa ja reagoidaan heidän liikkeisiinsä. Se on tarkkaavaisuuden käytön kannalta vaativaa. Pitää pystyä ennakoimaan ja muuttumaan.

Tanssiharrastuksessa on kaikki, mitä aivot hyvältä harrastukselta toivovat,

Minna Huotilainen

– Tanssi on paitsi hauskaa, mutta myös aivoille hyvin vaativaa. Tanssiharrastuksessa on kaikki elementit, mitä aivot hyvältä harrastukselta toivovat, Minna Huotilainen sanoo.

Musiikki tehostaa aivotoimintaa

Useiden tutkimusten mukaan musiikin harrastaminen tehostaa aivotoimintaa. Keskittymistä vaativa harrastus muokkaa aivojen rakennetta.

– Musiikki on aivoille hyväksi. Kuoro, laulaminen, soittaminen ja bändit. Kaikilla niillä on positiivisia vaikutuksia aivojemme vireydelle.

Jo alle minuutin kestävä lempimusiikin kuuntelu taas lepuuttaa aivoja.

Musiikki auttaa myös sairauksista ja vammoista toipumisessa. Siitä on hyötyä aivoja vaurioittavien sairauksien kuten dementian ja äkillisten aivoinfarktien hoidossa.

Henkilö soittaa viulua.
Muusikkojen liitosta muistutetaan, että ammattilaisille maksetaan työstä palkkaa.Henrietta Hassinen / Yle

Aivot tarvitsevat lepoa ja ravintoa

Jos haluaa pitää aivonsa kunnossa, aivotutkijan suosittelee kiinnittämään huomiota myös elintapoihin.

– Riittävä uni on erittäin tärkeää ja oikea ruokavalio.

Tuoreen tanskalaistutkimuksen mukaan monet Pohjoismaissa perinteiset ruoka-aineet kuten kala, juurekset ja ruisleipä voivat pienentää riskiä sairastua aivoinfarkteihin. Minna Huotilainen on samaa mieltä.

– Aivot on täysin riippuvaiset verenkierrosta. Aivoissa ei ole energiavarastoja kuten lihaksissa, vaan aivot tarvitsevat polttoaineen ja hapen, mitä verisuonisto pystyy kuljettamaan.

Aivojen näkökulmasta terveellinen ravinto on tärkeää.

Minna Huotilainen

– Aivojen näkökulmasta terveellinen ravinto on todella tärkeää, jotta verisuonisto pysyy kunnossa, eikä synny tukkeumia. Veren virtauksen sujuvuus on välttämätöntä aivoille.

Huotilainen uskoo, että suomalaisen vanhemman väestön terveyden salaisuus löytyy ruokavaliosta.

– He syövät järvikalaa ja marjoja, jotka ovat aivoille erityisen terveellisiä. Meillä eletään vanhoiksi.

Minna Huotilaiselta on ilmestynyt kirja Tunne aivosi (Otava) yhdessä tietokirjailija ja toimittaja Leeni Peltosen kanssa.