Yle sarvikuonoja jäljittämässä – Uhanalaista lajia suojellaan oman hengenkin uhalla: "Piiloutukaa ison puun taakse"

Kerran hävitettyä lajia palautetaan luontoon Ugandassa suojelualueella, jossa elää nyt parikymmentä sarvikuonoa.

sarvikuonot
Sarvikuono Ugandassa.
Petteri Juuti / Yle

Olemme Ziwan sarvikuonojen suojelualueella keskisessä Ugandassa Itä-Afrikassa. Meidän on tarkoitus päästä näkemään sarvikuonoja silmästä silmään. Ilta-aurinko värjää alueen pusikot ja ruohikot jo kullankeltaisiksi, ja nyt sarvikuonojen pitäisi olla aktiivisimmillaan.

Ennen kuin lähdemme kävellen jäljittämään sarvikuonoja pusikon sekaan, saamme muutamia ohjeita ugandalaiselta oppaaltamme Raymond Opiolta.

– Sarvikuonot ovat villieläimiä. Kun tulemme niiden luokse, pitäkää etäisyyttä niihin ja puhukaa hiljaisella äänellä.

Piiloutukaa ison puun taakse tai kiivetkää puuhun.

Raymond Opio

Mahdolliseen sarvikuonon hyökkäykseenkin hän antaa toimintaohjeet.

– Piiloutukaa ison puun taakse, jos sellaisia on lähistöllä, tai kiivetkää puuhun.

Lohdutukseksi saamme kuulla, että valkosarvikuonot eli isosarvikuonot, joiden alalaji etelänleveähuulisarvikuono täällä elää, ei ole luonteeltaan aggressiivinen. Toisin on mustasarvikuonoiksi kutsuttujen ja vieläkin harvinaisempien sukulaisten suippohuulisarvikuonojen kanssa.

Sarvikuonoemo ja poikanen.
Sarvikuonoemon raskaus kestää 16 kuukautta, ja poikasia syntyy 2-3 vuoden välein.Petteri Juuti / Yle

Metsänvartijat ovat jo kertoneet radiopuhelimilla Opiolle, missä sarvikuonoja tällä hetkellä liikkuu, joten ajamme autolla lähistölle, ja jatkamme jalkaisin pensaikon ja heinikon sekaan. Oppaat ja metsänvartijat viestivät toisilleen nyt lintujen ääntelyä muistuttavilla vihellyksillä. Kun Opio asettaa kätensä suunsa eteen kupiksi ja viheltää kuin kovaääninen lintu, kuulemme pian vastauksen toiselta vartijalta, vaikka emme ketään näekään.

– Kommunikoimme näin keskenämme. Jos käyttää radiopuhelinta, ei voi tietää missä toinen on, mutta kun viheltää, sen tietää tarkalleen. Tämä kuuluu myös paljon kauemmas kuin huutaminen, eikä se häiritse sarvikuonoja, Opio selittää.

Sukupuuton partaalta uuteen nousuun

1980-luvun sodan aikoihin Ugandasta tapettiin viimeisetkin luonnonvaraiset sarvikuonot sukupuuttoon. Nykyään sarvikuonoja elää Afrikassa ja Aasiassa kaikkiaan viisi lajia, joista neljä on uhanalaista ja täällä tavattava etelänleveähuulisarvikuono silmälläpidettävä. Tämänkin alalajin luultiin 1800-luvun lopussa kuolleen sukupuuttoon, mutta vuosisadan lopulla löydettiin kuitenkin pieni, alle sadan yksilön populaatio Etelä-Afrikasta.

Yli vuosisadan ajan jatkuneen suojelun ansiosta kanta on saatu elvytettyä noin 20 000 yksilöön. Suurin osa – jopa 95 prosenttia – Afrikan sarvikuonoista elää Etelä-Afrikassa, Namibiassa ja Zimbabwessa.

Ziwan sarvikuonojen suojelualue aloitti toimintansa Ugandassa vuonna 2005, jolloin neljä eläintä tuotiin tänne Keniasta. Ensimmäinen 12:sta alueella syntyneestä sarvikuonosta syntyi vuonna 2009. Lahjoitusten lisäksi Rhino Fund Ugandan suojelukeskuksessa (siirryt toiseen palveluun) käy turisteja, joiden rahoilla suojelutyötä tehdään.

Sarvikuonon poikanen.
Sarvikuono poikasella sarvi on vasta pikkuinen tynkä.Petteri Juuti / Yle

Kohtaaminen säväyttää

Ugandassa sarvikuonon näkeminen on erittäin harvinainen kokemus. Eläinten kohtaaminen tekee heti vaikutuksen.

– Tuolla on emo ja poikanen, Opio sanoo ja osoittaa pusikon sekaan.

Täysikasvuinen sarvikuono on paljon isompi ilmestys kuin voisi kuvitella. Tuijotamme henkeä pidätellen, kun nämä norsujen jälkeen suurimmat maanisäkkäät jatkavat ruohon mutustamista parinkymmenen metrin päässä.

Tuolla on emo ja poikanen!

Raymond Opio

Emo ja poikanen eivät ole ilmeisesti huomanneet meitä. Niillä on niin huono näkökyky, että ne eivät pysty näkemään ihmistä yli 30 metrin päästä. Kuulo- ja hajuaisti niillä on kuitenkin tarkka. Siksi pysyttelemme mahdollisimman hiljaa.

Sarvikuonot liikkuvat meidän suuntaamme, joten meidän täytyy hiipiä puiden taakse piiloon.

Rikkaat haluavat osoittaa mahtinsa sarvella

Sarvikuonojen salametsästys on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina. Vuoden 2008 jälkeen salametsästäjät ovat tappaneet Afrikassa noin 6 000 sarvikuonoa. Laittomasta villieläinkaupasta on tullut huume- ja asekaupan veroista bisnestä, jota pyörittävät järjestäytyneet rikollisliigat.

Koska niin monilla on jo kallis auto, rikkaat haluavat nyt sarvikuonon sarven.

Raymond Opio

Miksi sarvikuonoja sitten salametsästetään? Koska sarvikuonon sarvi on laittomilla markkinoilla kalliimpaa kuin kokaiini – yhdestä sarvesta maksetaan jopa 650 000 USA:n dollaria. Vaikka sarvi koostuu pääasiassa keratiinista, samantapaisesta aineesta kuin ihmisen kynnet, eikä sillä ole todistettu olevan lääketieteellistä vaikutusta, siitä valmistetaan rohtoja erityisesti Vietnamin ja Kiinan markkinoille, esimerkiksi syöpä- ja krapulalääkkeeksi.

Vietnamissa sarvikuonon sarvien esittelystä on myös tullut superrikkaiden villitys.

– Koska niin monilla on jo kallis auto, rikkaat haluavat nyt sarvikuonon sarven. Kun he kutsuvat ystäviään kylään, he esittelevät sarvea näyttääkseen, kuinka rikkaita ovat, Opio selittää.

Metsänvartija Raymond Opio Ugandassa.
Rhino Fund Ugandan metsänvartija ja opas Raymond Opio sanoo, että kun sarvikuonoja tuotiin vuosikymmenten kadon jälkeen takaisin Ugandaan, hänelle syntyi tarve suojella niitä.Petteri Juuti / Yle

Sarvikuonoista on tullut veljiä ja sisaria

Opion on vaikea ymmärtää tällaista. Hän on rakastanut luontoa pienestä pitäen, ja on nyt unelma-ammatissaan suojelemassa sitä ugandalaisella suojelualueella.

– Minulla on intohimo luontoa kohtaan, se on veressäni. Kun aloin ymmärtää luonnosta jotain, sarvikuonoja ei enää ollut Ugandassa. Kun niitä tuotiin tänne, rakastin niitä. Päätin, että minun pitää puolustaa niitä, hän sanoo.

Sarvikuonot ja villieläimet ovat osa minua.

Raymond Opio

Opio tuntee alueen 18 sarvikuonoa kuin sisarensa ja veljensä, koska on työskennellyt alueella yli 10 vuotta.

– Sarvikuonoista ja kaikista villieläimistä on tullut veljiäni ja sisariani. Ne ovat osa minua.

Naarassarvikuono.
Sarvikuonojen hartiakorkeus on 150-185 senttimetriä. Sarvikuono voi painaa jopa 1800-3600 kiloa.Petteri Juuti / Yle

Sarvikuonoja suojellaan oman hengen uhalla

Täällä Ziwan suojelukeskuksessa sarvikuonoja suojellaan ja tarkkaillaan 24 tuntia seitsemänä päivänä viikossa, jotta salametsästäjät eivät pääse iskemään. Valtava alue on ympärivuorokautisen vartioinnin lisäksi myös aidattu, jotta tunkeilijoiden olisi vaikeampi päästä sinne salametsästämään.

– Vartijat seuraavat sarvikuonoja minne ikinä menevätkin. Myös aidan vierustaa valvotaan. Meillä on vartija, joka moottoripyörällä tarkistaa koko ajan, että aita on kunnossa, eikä siinä ole aukkoja, Opio selittää.

Jatkuvan vartioinnin ansiosta Ziwassa ei ole vielä kymmenvuotisen historiansa aikana yksikään salametsästäjä onnistunut tappamaan sarvikuonoa.

– Salametsästäjät tulevat raskaasti aseistautuneina. Ensimmäiseksi he etsivät vartijan, joka suojelee sarvikuonoa. Syntyy taistelu vartijan ja salametsästäjän välille, Opio sanoo.

Jos salametsästäjä tulee, syntyy taistelu vartijan ja salametsästäjän välille.

Raymond Opio

Ziwa sijaitsee keskellä Ugandaa, jolloin uhkat naapurivaltioiden salametsästäjistä ovat pienemmät, toisin kuin esimerkiksi Ugandan tunnetuimpiin kuuluvassa Murchison Fallsin kansallispuistossa, joka sijaitsee aivan Kongon vastaisella rajalla.

Kun Ziwassa on syntynyt riittävän monta uutta sarvikuonon poikasta, osa niistä olisi tarkoitus siirtää esimerkiksi juuri sinne ja varustaa vartioinnin helpottamiseksi GPS-siruilla.

– GPS-paikannus ei kuitenkaan ole hyvä, koska jos sarvikuonojen tarkat liikkeet voidaan katsoa tietokoneelta tai kännykästä, systeemiin voivat murtautua myös salametsästäjät. Sen jälkeen sarvipäät ovat helppoa riistaa heille, kun sijainnin näkee tarkkaan.

Jos Aasiassa sarvikuonojen sarvet käyvät jatkossakin kaupaksi kovaan hintaan, jotain keinoja on keksittävä, jos sarvikuonoja halutaan maailmassa edelleen olevan. Muuten niiden kohtalo voi olla todella karu.

– Jos markkinat eivät lopeta kasvuaan, 20 vuoden päästä meillä ei ole enää yhtään sarvikuonoa, Opio pelkää.