Intia yrittää epätoivoisesti estää maailmaa hukkumasta muovijätteeseen – Muovipussit kiellettiin lailla Delhissä

Olipa kyse muovipussista, kertakäyttöastiasta tai muusta muovivalmisteesta, jota ei voi kierrättää, sen käyttö on vuoden alusta lähtien lailla kiellettyä Delhissä.

muovijäte
Naiset keräsivät ja erottelivat roskia ja lumppuja kaatopaikalla Gazipurissa New Delhissä 15. kesäkuuta 2013.
Naiset keräsivät ja erottelivat roskia ja lumppuja kaatopaikalla Gazipurissa New Delhissä 15. kesäkuuta 2013.Harish Tyagi / EPA

Intia on joutunut turvautumaan osittaiseen muovinkäyttökieltoon vähentääkseen joka puolelle kasautuvaa muovijätettä.

Vuoden alusta voimaan tullut laki kieltää käyttämästä muovia, jota ei voi kierrättää. Laki hyväksyttiin jo viime vuoden joulukuussa sen jälkeen, kun viranomaisille oli tullut valituksia muovin polttamisesta kolmella paikallisella jätteenkäsittelylaitoksella.

Niiden tarkoitus on toimia jätteestä energiaksi -periaatteella, mutta muovin polttaminen oli niin massiivista, että sen katsottiin jo aiheuttavan merkittävää ilman saastumista.

Times of Indian mukaan Intia tuottaa peräti 60 prosenttia, valtaisat 8,8 miljoonaa tonnia, maapallon kaikesta muovijätteestä. Se päätyy lopulta maailman valtameriin, joissa se tappaa kaloja ja muita mereneläviä ja saattaa kulkeutua myös ihmisen ravintoketjuun.

Ellen MacArthur -säätiön tuoreessa raportissa kerrotaan, että merissä on muutaman vuosikymmenen kuluttua enemmän muovijätettä kuin kalaa, jos jätehuoltoa ei paranneta.

Britannian pääministeri muovikiellon edistäjänä?

Oma osansa Delhin muovikiellon etenemisellä saattoi olla myös Britannian pääministerin Theresa Mayn vierailulla viime marraskuussa.

Intian ilmansaasteongelma nousi otsikoihin, kun ympäristöjärjestö Greenpeace selvitti, että May hengitti kolmen päivän vierailullaan Delhissä peräti 36 kertaa myrkyllisempää ilmaa kuin Lontoossa, joka on niin ikään surullisenkuuluisa savusumustaan.

Delhin ilmansaasteet ovat sitä luokkaa, että vierailun vuoksi pääministerin odotetusta elinajasta leikkaantui todennäköisesti pois tunteja, Greenpeace huomautti.

Artikkelin lähteinä on käytetty Times of Indian artikkelia (siirryt toiseen palveluun) sekä Independentin (siirryt toiseen palveluun) ja Yle Uutisten verkkojulkaisuja aiheesta.