Poliisin tilasto: Kaupankäynnin lisääntyminen internetissä kasvatti petosrikosten määrää

Vuonna 2016 poliisille ilmoitettiin yhteensä 807 433 rikosta.

rikokset
Kuvassa pino luottokortteja.
Internetissä tapahtuvat maksuvälinepetokset ovat voimakkaasti lisääntyneet. Anssi Leppänen / Yle

Kaupankäynnin lisääntyminen internetissä on lisännyt petosrikosten määrää, kertoo poliisin tilasto. Petosrikoksissa kasvua oli lähes kahdeksan prosenttia eli noin 2 900 rikosta verrattuna viime vuoteen.

Varsinkin internetissä tapahtuneet maksuvälinepetokset ja lievät maksuvälinepetokset ovat voimakkaasti lisääntyneet. Vuonna 2015 niitä oli yhteensä 5 574 ja viime vuonna jo 8 782 kappaletta.

Kasvu liittyy muun muassa siihen, että omistajat ovat ilmoittaneet korttitietojaan internetissä oleville huijaussivustoille, joissa on mainostettu esimerkiksi euron matkapuhelimia.

Helsingin poliisin mukaan tuotteen postittaminen ja myyjän tilille maksaminen näkemättä itse tuotetta on aina riski yksityishenkilöiden välisissä kaupoissa. Tilauspetoksissa osapuolena on puolestaan useimmiten yritys, jolta yritetään ostaa tavaraa väärillä henkilö- tai luottokorttitiedoilla.

– Rikolliset vaihtavat ja kauppaavat henkilötietolistoja omissa piireissään ja niillä tehdään tilauspetoksia. Listoilta poimitaan sopivat henkilötiedot ja väärällä nimellä tilataan omaisuutta eri verkkokaupoista, toteaa Helsingin poliisilaitoksen petostutkintaryhmää vetävä rikoskomisario Hannu Kortelainen.

Helsingin poliisilaitoksella petosrikokset on nostettu yhdeksi laitoksen prioriteeteista ja niitä varten on perustettu oma tutkintaryhmä.

Rikosten määrä kasvoi hieman

Poliisin mukaan Suomessa tehdyt nettipetokset saadaan tutkinnassa pääosin selvitettyä. Rahoja sen sijaan rikollisilta saadaan harvoin takaisin, koska he ovat yleensä jo käyttäneet rikoshyödyn tai ovat varattomia. Maksuvälinepetoksissa, joissa rikosten tekopaikka on ulkomailla ja seuraus ilmenee Suomessa, rikosten selvittäminen on työläämpää.

Vuonna 2016 poliisille ilmoitettiin kaikkiaan yhteensä 807 433 rikosta. Määrä on pysytellyt kutakuinkin samalla tasolla kuin vuonna 2015. Rikoksia ilmoitettiin viime vuonna 0,2 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Rikosten määrä kasvoi 1 650 rikoksella.

Hälytystehtävien toimintavalmiusajat pysyivät lähes edellisen vuoden tasolla. Poliisin toimintavalmiusaika vuonna 2016 oli välittömästi hoidettavissa tehtävissä 9,4 minuuttia. Poliisille tulleiden tehtävien kokonaismäärä nousi vajaan prosentin. Poliisilla oli noin 6 300 hälytystehtävää enemmän kuin edellisenä vuonna.