Yksityiset terveysyritykset kiinnostuivat Hämeenlinnan valinnanvapauskokeilusta

Kokeilu alkaa vihdoinkin helmikuun puolivälissä eri puolilla kaupunkia. Mukaan valitut kaupunkilaiset saavat tiedon valinnastaan helmikuussa.

terveys
Lapsi nukutettuna korvaputkituksessa.
Riikka Pennanen / Yle

Hämeenlinnan kaupunki on saanut puolitoista vuotta kestävään sote-valinnanvapauskokeiluun mukaan jo neljä yksityistä terveyspalvelujen tarjoajaa. Palvelutarjoajat ovat Mehiläinen, Linnan Klinikka, Ilveskoti ja Juho Nummenmaa Lammin Mainiemessä. Toimipisteitä tulee niin kantakaupunkiin, Ojoisille, Tuulokseen kuin Lammillekin.

Kaikki ovat sitoutuneet tarjoamaan tasan saman palvelupaketin kuin julkinen terveydenhuoltokin Hämeenlinnan kaupungin kanssa.

Valinnanvapauskokeilun projektipäällikkö Niina Haake on tyytyväinen kokeilun herättämään kiinnostukseen.

– Saimme monipuolisen porukan kasaan. Kokeilun alkuun pääsemme nyt hyvällä määrällä palveluntarjoajia. Lisäksi kokeiluun voi ilmoittautua myöhemminkin.

Valinnanvapauden pojektipäällikkö Haakea harmittaa kuitenkin se, että kokeilua ei päästä aloittamaan suunnitellusti helmikuun 2017 alusta, koska Hämeenlinna ei ole saanut Väestörekisterikeskukselta vielä lupaa kokeilulle. Sellainen on kuitenkin luvassa ja aloituspäivämääräksi tuli helmikuun puoliväli.

Ilveskoti Ojoisilla valmiina kokeiluun

Sotaveteraanien kuntoutuksesta ja terveydestä vastaava Ilveskoti Hämeenlinnan Ojoisella on ottamassa mielellään ensi askelia terveysasematyöhön. Johtaja Liisa Lähteenmäen mukaan kovin suurta asiakasmäärää ei ainakaan alkuvaiheessa odoteta. Ilveskodin vahvin osaamisalue on ikäihmisten terveys ja hoito, gerontologiakin.

– Meillä on jo ennestään ollut kaikki valinnanvapauskokeiluun liittyvät toiminnot täällä Ilveskodissa. Järjestämme töitämme hieman uudella tavalla ja odotamme sitä, mitä terveysasematyöskentely meille merkitsee, kertoo johtaja Liisa Lähteenmäki.

Ilveskotia vastapäätä Hämeenlinnan Ojoisilla toimii kaupungin terveysasema. Hämeenlinnan kaupunki on keskittänyt jo pitkään perusterveydenhuollon palveluja pääterveysasemalle Viipurintielle. Ojoisten terveysasemakin on ollut monta kertaa pohdinnassa.

Jos Hämeenlinna sulkee joskus Ojoisten terveysaseman, Ilveskoti voisi tuottaa tarvittaessa alueelliset terveyspalvelut Ojoisille.

– Emme odota, että kokeilu lähtisi kovalla rytinällä liikkeelle, mutta saa nyt nähdä, pohtii johtaja Liisa Lähteenmäki.

Kokeiluun mukaan tuleville luvassa postia

Kokeiluun lähtevät yksityiset terveyspalvelujen tarjoajat täydentävät kaupungin omaa terveysasemaverkkoa.

Hämeenlinnan kaupunki lähettää kaikille kokeiluun oikeutetuille kirjalliset ohjeet asiasta helmikuussa. Asiakkaille käynti yksityisellä ja julkisella on samanhintaista. Hämeenlinna saa kokeilua varten valtiolta kaksi miljoonaa euroa vuosille 2017–2018.

Hämeenlinnan valinnanvapauskokeilu on hyvin tarkasti määritelty. Kokeilussa on kaikkiaan 18 000 asukasta Hämeenlinnan Jukolasta, Lammilta ja Tuuloksesta. Ennakkoon on arvioitu, että ehkä 10 prosenttia kokeiluun oikeutetuista käyttää valinnanvapausmahdollisuutta.