Riistaväki hämmästelee: Mikä vetää susia asutuksen lähelle Parikkalassa?

Kirjolan koulussa on varauduttu järjestämään koulukuljetuksia susien takia.

Parikkala
Susi seisoo lumessa.
Seppo Nykänen / Yle

Suden tai susien epäillään liikkuneen keskustaajaman tuntumassa Parikkalassa. Muun muassa Arkusjärvellä, Ristimäessä, Siikalahdella, Tarvassaaressa sekä myös Särkisalmella on viime päivinä havaittu tassunjälkiä, jotka ovat mahdollisesti yhdestä tai kahdesta sudesta peräisin.

– Pitäisi saada selkeitä näköhavaintoja. Koiriakin ulkoilutetaan kyseisellä alueella, Parikkalan riistanhoitoyhdistyksen suurpetoyhdyshenkilö Ilkka Tiainen huomauttaa.

Kirjolan koulu on kuitenkin varautunut järjestämään koululaisia kuljettavan linja-auton reitin uusiksi havaintojen takia. Nyt vanhemmat ovat varotoimenpiteenä vieneet metsätaipaleen päässä asuvia lapsia linja-autoreitin varrelle.

– Emme halua lietsoa hysteriaa, mutta varovaisia haluamme olla, Kirjolan koulun rehtori Sarri Aalto kertoo.

Koulussa mietitään vielä oppilaiden taksikyytien uudelleenjärjestelytarpeita.

– Elämme päivän kerrallaan, Aalto toteaa.

Saaren koululla poikkeukselliset kuljetusjärjestelyt ovat olleet jo jonkin aikaa käytössä. Keskustaajaman susista ja Kirjolan koulun tilanteesta kertoi ensin Etelä-Saimaa (siirryt toiseen palveluun).

Mikä ajaa sudet asutuksen lähelle?

Susien tuleminen asutuksen läheisyyteen on hämmästyttänyt riistaväkeä Parikkalassa. Kuutostien eteläpuolella sudet ovat ilmestyneet toistuvasti talojen pihoihin viime syksystä alkaen.

Suurpetoyhdyshenkilö Ilkka Tiainen ei muista vastaavaa 45 vuoden ajalta. Voi olla, että susilla on jokin sairaus.

– Ne ovat silloin helpomman ravinnon perässä, Tiainen sanoo.

Kirjolan koulun rehtorin tavoin Tiainen sanoo, että hysteriaan ei ole aiheutta.

– Pidetään jalat maassa ja tehdään kaikki voitava, ettei tule vahinkoja ja vaaratilanteita.

Uusia kaatolupia haettu

Viime viikolla Parikkalassa kaadettiin poikkeusluvalla susi, joka oli liikkunut toistuvasti ihmisten pihoissa itärajan tuntumassa. Nyt Parikkalasta on haettu lupaa kolmen suden kaatamiseen.

– Käsittelemme hakemusta ensi viikolla, kunhan saamme kunnalta lausunnon asiasta, kertoo riistapäällikkö Erkki Kiukas Kaakkois-Suomen riistakeskuksesta.

Parikkalassa on voimassa karkotuslupa susien häätämiseksi kauemmas asutuksesta. Edellisen karkotusluvan voimassaoloaika päättyi viikko sitten.

– On erittäin hyvä, että lupa poliisilta tuli lyhyellä varoitusajalla, Tiainen sanoo.