Juho Saaren kolumni: Ei kansaa voi pakottaa elämään terveellisesti

Valtiolla on paradoksaalisesti sekä vähemmän valtaa että enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa kansalaisten käyttäytymiseen, kirjoittaa Juho Saari.

sosiaalipolitiikka
Juho Saari
Juho SaariTiina Jutila / Yle

Sosiaali- ja terveyspolitiikan toimeenpano edellyttää kahden kriteerin samanaikaista toteutumista. Ensinnäkin uudistuksen tulee olla sisäisesti johdonmukainen ja soveliaassa suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Käytössä on erilaisia välineitä lainsäännöstä poliittiseen ohjaukseen, joista julkisen vallan tehtävänä on valita tavoitteen kannalta vaikuttavin. Toisaalta kansalaisten tulee hyväksyä lainsäädännön tavoitteet ja käyttäytyä niiden mukaisesti.

Ensimmäiseltä ja toiselta kuulemalta nämä kaksi kriteeriä kuulostavat itsestään selviltä. Toki on selvää, että hallituksen tulee harjoittaa kansalaisten tukemaa politiikkaa. Siitä huolimatta hallitukset ovat eri aikoina epäonnistuneet näiden kriteerien yhteensovittamisessa. Samaten on usein unohtunut, että viime kädessä kansalaisten hyväksyntä ja valinnat ovat ratkaisevassa asemassa.

Sosiaali- ja terveyspolitiikan historiassa on lukuisia esimerkkejä yhteensovittamisen epäonnistumisesta. Epäilemättä näistä kuuluisin on alkoholin ostoa, myymistä ja valmistamista säännellyt kieltolaki, joka oli Suomessa voimassa vuosina 1919–1932.

Jo muutama vuosi lainsäädännön hyväksymisen jälkeen kansalaiset olivat kieltolain tavoitteista eri mieltä

Kieltolain tavoitteena oli suoristaa kansalaisten selkäranka ja selventää heidän sumentuneet aivot poistamalla viinapiru kansalaisten arjesta. Nuo laajan kansanliikkeen lain muotoon saattamat tavoitteet olivat monella tavalla kunnioitettavia. Laki kertoi myös demokratian voimasta, sillä kieltolaki äänestettiin voimaan naisten äänillä, jotka olivat vuosien ajan kärsineet perheissään alkoholin aiheuttamista haitoista.

Kuitenkin jo muutama vuosi lainsäädännön hyväksymisen jälkeen kansalaiset olivat lain tavoitteista eri mieltä, mikä näkyi myös ihmisten käyttäytymisessä. Lopputuloksena oli rikollisuuden kasvu ja rikosrekisterimerkintä monelle muiden kriteerien mukaan kunnialliselle henkilölle. Valtio menetti verotulot.

Lopulta kieltolaki kaatui vuonna 1932 kansanäänestyksessä, jossa 70 prosenttia äänestäneistä kannatti sen purkamista.

Opetus oli selkeä: kansalaisia ei voi kasvattaa lainsäädännön tavoitteiden mukaiseksi, vaan lainsäädäntö tulee sopeuttaa kansalaisten arvoihin, asenteisiin ja valintoihin.

Samaa opetusta maan hallitukset ovat nieleskelleet sen jälkeenkin.

Joskus kansalaisten valinnat ovat pakottaneet lainsäädännön uudistamiseen. Tuoreessa muistissa on esimerkiksi avioliittolain uudistaminen sukupuolineutraaliksi. Tässä maaliskuun alussa 2017 voimaan tulevassa laissa kansalaisten arvot ja valinnat muuttivat maan lainsäädännön. Toisissa tapauksissa lainsäädännön uudistamista ei ole saatu edes lainsäädäntövaiheeseen. Esimerkiksi viimeaikaiset yritykset uudistaa autoveron keräystapaa kaatuivat kansalaisten arvoihin ja valintoihin.

Kansalaisten kyky estää lainsäädännön tavoitteiden toteutuminen omilla valinnoillaan asettaa rajat hallitusten toimeenpanokyvylle myös sosiaali- ja terveyspolitiikassa. Valintojen merkitys korostuu jatkuvasti, sillä viranomaisten ohjeiden noudattamisen sijasta ihmiset tekevät yhä enemmän omaehtoisia valintoja useimmilla sosiaali- ja terveyspolitiikan alueilla.

Me aivan taatusti tiedämme, kuinka meidän tulee liikkua, syödä, seurata painoamme ja nukkua. Kuitenkaan emme käyttäydy näin

Viranomaisten ja kansalaisten roolit ovat muuttuneet aikaisempaa tasapainoisemmaksi.

Tässä on kuitenkin myös dilemma. Julkisen vallan tavoitteet ovat usein hyvinvoinnin ja terveyden kannalta edelleen täysin perusteltuja – usein jopa perustellumpia kuin aikaisemmin, sillä niiden tutkimus on edennyt voimakkaasti viimeisten 10 tai 20 vuoden aikana. Kansalaisten vastustus nousee puolestaan pyrkimyksestä määritellä oman elämänsä sisältö ja suunta riippumatta siitä, kuinka mielekkäitä nuo valinnat ovat ihmisen elämänlaadun kannalta pitkällä aikavälillä.

Hyvä esimerkki tästä politiikan ja kansalaisten käyttäytymisen välisestä jännitteestä on terveyden edistäminen. Suomalaisilla ei ole puutetta terveyden edistämistä koskevasta tiedosta. Me aivan taatusti tiedämme, kuinka meidän tulee liikkua, syödä, seurata painoamme ja nukkua. Kuitenkaan emme käyttäydy näin.

Minä en käyttäydy, enkä myöskään tiedä ketään, joka rakentaisi arkensa näiden kriteerien mukaisesti.

Julkisen vallan tavoitteiden ja kansalaisten käyttäytymisen yhteensovittaminen on nykymaailmassa mahdollista oikeastaan vain kahdella tavalla tilanteissa, joissa kansalaiset eivät ole sitoutuneet hallituksen linjauksiin.

Viimeisten kymmenen vuoden kuluessa kansalaisten valintojen ohjaamiseen liittyvä osaaminen on maailmalla kehittynyt nopeasti

Ensimmäinen on luottamuksen lisääminen. Vertailevat tutkimukset esimerkiksi aktiivisen työvoimapolitiikan toimeenpanosta osoittavat, että kansalaisten ja viranomaisten välinen luottamus on välttämätöntä sen onnistumisessa. Itse asiassa aktiivinen työvoimapolitiikka on onnistunut parhaiten Pohjoismaissa, jotka ovat korkean viranomaisluottamuksen yhteiskuntia.

Suomessa on viime vuosina ollut jonkin verran ongelmia luottamuksen säilyttämisessä. Erityisesti työllisyyspolitiikassa ja kuntouttavassa työtoiminnassa tässä olisi parantamisen varaa.

Toinen on epäsuora vaikuttaminen. Kansalaisia ei voi ohjeistaa tai velvoittaa syömään terveellisesti, mutta heidät voi kannustaa pyöräilemään työmatkat ja käyttämään portaita hissien sijasta. Samalla tavalla voidaan parantaa myös erilaisten kannustinten toimivuutta sosiaalipolitiikan eri alueilla. Viimeisten kymmenen vuoden kuluessa kansalaisten valintojen ohjaamiseen liittyvä osaaminen on maailmalla kehittynyt nopeasti. Suomessakin on nyt päästy vauhtiin näiden käyttäytymistieteellisten mallien soveltamisessa.

Kaiken kaikkiaan julkisella vallalla on hivenen paradoksaalisesti sekä vähemmän valtaa että enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa kansalaisten käyttäytymiseen. Viisautta olisi oppia käyttämään näitä mahdollisuuksia aikaisempaa tehokkaammin.

Juho Saari

Kirjoittaja on sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Tampereen yliopistossa. Juho Saari yrittää löytää yhteiskunnasta järjestystä ja mekanismeja siellä missä on ensisilmäyksellä kaaosta ja epäselvyyttä. Saari vuorottelee tällä kolumnipaikalla Janne Riiheläisen, Marko Kilven ja Sinikukka Saaren kanssa.