Koe uusi yle.fi

Idealismia ja taktisia temppuja – SDP etsii johtajaa

Kykeneekö Harakka tai Tuppurainen tekemään "Rinteet" eli voittamaan istuvan puheenjohtajan? Kisasta povataan ennakkotietoja tiukempaa.

SDP:n puoluekokous
Tytti Tuppurainen, Timo Harakka ja Antti Rinne SDP:n puheenjohtajaehdokkaiden yhteiskeskustelussa Tampereen Työväentalolla.
Kalle Parkkinen / Lehtikuva

SDP valitsee puoluekokouksessaan 3.–5.2. Lahdessa itselleen puheenjohtajan, joka hyvin mahdollisesti on myös Suomen seuraava pääministeri. Ehdokkaita on kolme: istuva puheenjohtaja Antti Rinne ja haastajakansanedustajat Timo Harakka ja Tytti Tuppurainen.

Edellisellä kerralla Seinäjoella 2014 Antti Rinne onnistui voittamaan istuvan puheenjohtajan. Tämänkertaiset haastajat yrittävät nyt tehdä saman.

Rinnettä kannatti Ylen kyselyssä niukasti yli puolet kantansa kertoneista puoluekokousedustajista. Vaikka Rinteen etumatka vaikuttaa murskaavalta, monet puolueaktiivit povaavat kisasta tiukkaa.

Ehdokkaat itse vakuuttavat, ettei suuria linjaeroja ole. Seesteisten kampanjoiden kulisseissa käydään puoluekokousedustajien sieluista kovaa taistelua. Rinteestä maalataan likaisten temppujen miestä, Harakasta epäluotettavaa tulokasta ja Tuppuraisesta ei-linjan kannattajaa.

Timo Harakka, Antti Rinne ja Tytti Tuppurainen SDP:n puheenjohtajaehdokkaiden yhteiskeskustelussa Tampereen Työväentalolla.
Ehdokkaat Harakka, Rinne ja Tuppurainen kiertueella.Kalle Parkkinen / Lehtikuva

Viimeksi Rinne nousi voittajaksi yhdistämällä taakseen ammattiyhdistyssiiven ja vasemmistodemarit. Rinteen kampanja onnistui kanavoimaan itseensä kaiken puolueessa kytevän, hyvinkin erilaisista motiiveista kumpuavan tyytymättömyyden.

Vasemmistolaisesta taustastaan huolimatta Jutta Urpilainen nähtiin liian oikeistolaisena ja ammattiyhdistysliikkeestä etääntyneenä. Sekä AY-liike että vasemmistodemarit vieroksuivat häntä. Kolmas ryhmä eli puolueen oikeistosiipi tuki Jutta Urpilaista, eikä se vieläkään ole täysin toipunut tappiostaan.

Vanhat asetelmat kummittelevat tälläkin kertaa puheenjohtajataiston taustalla. Harakan kampanja muistuttaa Rinteen kolmen vuoden takaista, ja tyytymättömyys kumpuaa jälleen kahdelta suunnalta. Yle selvitti pelitilannetta yli 20 demariaktiivilta.

Timo Harakka – tyytymättömien tulkki

Timo Harakka
Timo Harakka.Roni Rekomaa / Lehtikuva

Harakan leirin strategia näyttää hyvin samankaltaiselta kuin Rinteen valtaan kolme vuotta sitten nostanut. Harakka hakee kannusta etenkin puolueen nuoremmista oikeisto- ja vasemmistosiivistä.

Molemmilla laidoilla on tyytymättömyyttä Rinteen linjattomuuteen, jossa kuullaan kaikuja Heinäluoman jahkailusta ja pelin politiikasta. Rinteen kannattajien mukaan vaikutelma johtuu siitä, että hän hyppäsi nopealla tahdilla suoraan valtiovarainministeriksi. Tukijoiden mielestä Rinne on myös petrannut esiintymisiään.

Puolueessa kaivataan visiota siitä, miten SDP kohtaa tulevaisuuden ja tavoittaa nuorempia äänestäjäryhmiä, joiden kanssa se on nykyisin pahoissa ongelmissa. Harakan tukijat näkevät ehdokkaansa ratkaisuna näihin ongelmiin.

Harakan meriitiksi lasketaan muun muassa se, että hän näyttää tehneen linjatyönsä itse ja itsenäisesti. Lisäksi hän on onnistunut vakuuttamaan myös perinteisiä lipposlaisia demareita kyvystään kompromisseihin, kun niitä myöhemmin tarvitaan. Vasemmistoretoriikkaa hyödyntävä lipposlainen, totesi eräs linjamuutosta kaipaava puoluevaikuttaja.

Kolme vuotta sitten Rinne lähti kampanjoimaan puheenjohtajuudesta talouspoliittisella ohjelmalla, jonka elvytyspainotuksissa demarien vasen laita näki pitkästä aikaa valonpilkahduksen. Pettymys oli suuri, kun Rinne ei valituksi tultuaan seissyt ohjelmansa takana. Tällä kertaa Harakan elvytysmyönteisissä puheissa ja kirjoituksissa nähdään samaa valoa.

Harakan kompastuskivet

Moni demari arvioi, että Harakalla on suurin työ ikääntyneempien demaritovereiden vakuuttamisessa. Hänen taustansa vihreissä 1990-luvulla herättää epäluottamusta, ja siksi Harakka korostaakin mielellään juuriaan Äänekosken työläismaisemissa.

Myös puolueen perinteet ovat Harakkaa vastaan. Kuten eräs Rinnettä tukeva vanhempi demari asian ilmaisee, SDP:ssä ei ole ollut tapana vaihtaa puheenjohtajia kuin kalsareita. Yhden kauden istunut puheenjohtaja ei ole vielä päässyt näyttämään kynsiään, ja onhan SDP:n kannatus nyt huomattavasti korkeammalla kuin viime eduskuntavaaleissa.

Tällä kierroksella SDP:n puoluekokousedustaja on puolueen mukaan keskimäärin 51,1-vuotias eli kolme vuotta vanhempi kuin 2014. Samalla kuitenkin alle viisikymppisten osuus tästä viidensadan hengen valitsijaporukasta on kasvanut hieman. Kun 2014 puoluekokouksessa alle 50-vuotiaita oli 46,6 prosenttia, nyt luku on 48,4.

Tuppuraisen–Lipposen linja vai taktinen veto?

Tytti Tuppurainen
Tytti Tuppurainen.Eeva Riihelä / Lehtikuva

Kisan kolmannen kandidaatin, Tytti Tuppuraisen strategia on vedota oikeistosiiven turhautumiin. Tuppurainen julkaisi ehdokkaaksi lähtiessään linjapaperin, jossa korostuvat Lipposen ajan teemat, kuten Eurooppa-politiikka ja vaihtoehtoisten talousnäkemyksien yhdistäminen taivaanrannan maalailuun.

Tuppuraisella on ehdokkaista pisin tausta puolueessa ja osassa piireistä häntä pidetään siksi Harakkaa varteenotettavampana haastajana Rinteelle. Mutta monet näkevät Tuppuraisen ehdokkuudessa myös taktikointia. Yhtäältä Tuppurainen taktikoi itse: profiilin kohotuksesta ei ole hänelle haittaa tulevaisuutta ajatellen. Toisaalta taktikointia on nähtävissä myös hänen taustajoukoissaan.

Kolmas ehdokas nakertaa nimittäin Rinteen kannatuspohjaa. Kun puoluekokousedustaja ensimmäisellä äänestyskierroksella asettuu jommankumman haastajan taakse, haastajan tukeminen myös toisella kierroksella on helpompaa – vaikka kyseessä olisi eri haastaja.

Oikeistosiiven ohella Tuppurainen vetänee kisan ainoana naisehdokkaana puoluekokouksen naisedustajien ääniä itselleen niin Rinteeltä kuin Harakaltakin. Erään Rinteen tukijan mukaan “siskojen liitto” voikin nostaa Tuppuraisen Harakan ohi. Harakan leiristä hän saattaa myös vetää puoleensa niitä, jotka haluavat muutosta, mutta epäilevät Harakan sitoutumista puolueeseen.

Muutosta mihin tahansa suuntaan

Millainen taktinen peli Tuppuraisen taustalla onkaan, moni puolueessa on vilpittömästi huojentunut Tuppuraisen lähdettyä ehdolle. Kun ehdokkaita on kolme, taistelusta ei välttämättä muodostu yhtä repivää kuin kahden ehdokkaan välillä valittaessa.

Harakan ja Tuppuraisen kannattajista monet kaipaavat yksinkertaisesti muutosta. Harakan vasemmistolaisilla tukijoilla on Tuppuraisen oikeistolaisiksi koettujen painotusten kanssa nikottelemista. Toisaalta Tuppuraisen leirissä moni luottaa Harakan päivänpolitiikan tajuun ja yhteistyökykyyn.

Harakan joukoissa lasketaan, että Tuppuraisen ehdokkuus sataa välillisesti Harakan laariin. Harakkaa pidetään joka tapauksessa todennäköisempänä toisen kierroksen haastajaehdokkaana kuin Tuppuraista. Siltä hän näyttää myös kannatuslukujen valossa.

Ainakin osa Tuppuraisen taustajoukoista tiedostaa ja myöntää tämän. Tuppurainen itse ei halua kommentoida mahdollista kaksilla korteilla pelaamista.

Paavo Lipposen kolmas tie

Paavo Lipponen
Paavo Lipposen linja jakoi, mutta sen selkeyttä kiitellään.AOP

Suomen sosialidemokraattinen puolue on perinteisesti jakautunut kolmeen suuntaukseen, jotka ovat puolestaan ovat henkilöityneet voimahahmoihinsa.

2000-luvulle SDP marssi Paavo Lipposen johdolla. Lipposen sosialidemokratia oli markkinamyönteistä ja leimallisen eurooppalaista. SDP:n tuolloinen noudattama linja oli sukua brittien Labour-puolueen “kolmannen tien” politiikalle, joka merkitsi ideologista käännöstä kohti poliittista keskustaa.

Monet demarien perinteisistä uudistusvaatimuksista olivat aikanaan radikaaleja, vaikka ne nykyään kuulostavat itsestäänselvyyksiltä. Noihin vaatimuksiin lukeutuivat muun muassa yleinen oppivelvollisuus ja kahdeksan tunnin työpäivä. Tavoitteiden toteuduttua demarit muuttuivat muutosvoimasta saavutetun puolustajiksi.

Kolmas tie pyrki vastaamaan tähän ongelmaan. Kolmannen tien idea on sopeutuminen muuttuvaan maailmaan. Maailmaan, jossa liberalismi kukoistaa kansainvälisessä järjestelmässä ja valtion rooli talouselämässä kaventuu. Kolmannen tien politiikan kannattajat uskovat, että ihmiset äänestävät nykyään pikemmin arvojensa kuin asemansa perusteella.

Vaikka ajatus kolmannen tien sosialidemokratiasta onkin markkinamyönteisyytensä vuoksi jakanut demareita, myös monet tuon linjan vastustajat muistelevat Lipposen aikaa kaiholla. He kokevat, että tuolloin puolueella sentään oli selkeä linja, josta saattoi olla samaa tai eri mieltä.

Vasemmistolainen Tuomioja

Erkki Tuomioja
Erkki Tuomioja oli pitkään puolueen vasemmiston johtotähti.Jarno Kuusinen / AOP

Kolmannen tien kriitikot puolestaan katsovat, että valtion roolia talouselämässä tulisi pyrkiä kasvattamaan. Heidän mielestään kyse ei niinkään ole tarpeesta mukautua vaan siitä, että puolue on mukautunut ajan henkeen jo liikaakin. Politiikalla tulisi pyrkiä asettamaan ajan hengelle reunaehtoja ja ohjaamaan sen kehitystä, huomauttavat vasemmistodemarit.

Leimallisesti tässä porukassa kannatetaan esimerkiksi elvytysvetoista talouspolitiikkaa, joka ei suomalaisissa valtavirran ekonomistipiireissä ole kovin kovassa huudossa. Kansainvälisesti elvytyspolitiikka on viime aikoina kuitenkin noussut vakavan keskustelun kohteeksi finanssikriisin jälkimainingeissa ensimmäistä kertaa sitten 1970-luvun.

Aiemmin tämä SDP:n vasen laita oli linnoittautunut Erkki Tuomiojan taakse. Erkki Tuomiojan vetäydyttyä johtajataistoista puolueen vasemmistolla ei ole selkeää hahmoa, jonka taakse ryhmittyä.

Entiset tuomiojalaiset jakautuvat tämänkertaisessa puheenjohtajakamppailussa Antti Rinteen ja Timo Harakan taakse. Karkeasti ottaen nuoremmat vasemmistodemarit tuntevat vetoa Harakkaan ja vanhemmat haluaisivat antaa Rinteelle vielä mahdollisuuden. Olivathan tuomiojalaiset ratkaisevassa roolissa Rinteen nostamisessa valtaan.

Heinäluoma ja pelin politiikka

Eero Heinäluoma
Eero Heinäluoma nousi Paavo Lipposen seuraajaksi.Mika Kanerva

Kolmas ryhmittymä puolueessa poikkeaa selvästi kahdesta muusta. Erityisesti Eero Heinäluoman aikakaudella valtaa käytti syvältä ammattiyhdistysliikkeen perinteestä kumpuava suuntaus, jota voisi kuvata esimerkiksi termillä pragmaatikot, käytännönläheiset. Heitä politiikan suuret ideologiset linjat eivät niinkään kiinnosta, kunhan ammattiyhdistysliikkeen saavutettuihin etuihin ei kajota.

Politiikka näyttäytyy heille pikemmin joukkuepelinä, jossa taistellaan muiden puolueiden kanssa kannatuksesta. Poliittiset linjaukset ovat alisteisia tälle taistelulle. Pragmaatikkojen mielestä yksittäisissä kysymyksissä puolueen kanta kannattaakin sorvata puhuteltavan yleisön mukaan. Puolueen linjaa määrittävät ohjelmien sijaan poliittiset suhdanteet. Monien silmissä tällainen pelailu on linjattomuutta.

Kun Antti Rinne korostaa, että SDP:n arvojen mukaista politiikkaa päästään tekemään ainoastaan voittamalla vaalit, on lausunnossa helppo kuulla tämän ryhmän kosiskelua. Myös Rinteen korostama pohjoismainen malli on turvallinen teema keskitien rividemarien keskuudessa.

Jo Heinäluoman aikaan puolueen sisällä käytiin keskustelua linjattomuudesta, ja jahkailua on pidetty Heinäluoman perisyntinä. Myös Rinteeseen kohdistuu samantapaista arvostelua. Häntä kritisoidaan muun muassa ailahtelevista maahanmuutto- ja Eurooppa-linjauksista.

Tapaus Lindtman ja listat

Antti Rinne ja Antti Lindtman
Rinteen haastajaksi povattu Antti Lindtman joutui omituisen kohun keskelle.Jarno Kuusinen / AOP

Rinteen syrjäyttäjäksi uumoiltu SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman joutui syksyllä kohun keskelle niin sanotussa listajupakassa. Se virisi, kun paljastui, että Lindtman oli jakanut eduskunnan puhemiehistölle listoja demarikansanedustajista, joille puheenvuoroja tulisi istunnoissa antaa.

Omien sanojensa mukaan Lindtman oli halunnut auttaa puhemiehistöä jakamaan puheenvuoroja asiantuntemuksen perusteella. Osa eduskuntaryhmästä kuitenkin koki listat suosikkijärjestelmänä.

Jos Lindtman olisi päättänyt asettua ehdolle, hän olisi todennäköisesti saanut varsin hyvin ääniä listakohusta huolimattakin. Kohun jälkeen Lindtman kuitenkin vetäytyi kilvasta.

Tympääntynyt eduskuntaryhmä

Demareiden sisällä listajupakka herättää myös kummeksuntaa. Monen mielestä asia ei ole suuren messun väärtti. Osa puolueväestä näkee jupakan kuitenkin tarkkaan suunniteltuna operaationa, jota Antti Rinne vähintään seurasi tyytyväisenä vierestä.

Kohu eliminoi Rinteen päähaastajan Lindtmanin puheenjohtajuuskamppailusta. Toimittajakunnasta on raportoitu, että listoille nimenomaisesti haluttiin huomiota.

Oli listajupakka Rinteen leirin masinoima operaatio tai ei, eduskuntaryhmässä oli jo pitkään kytenyt tyytymättömyys Eero Heinäluoman roolia kohtaan. Lindtmania pidetään Heinäluoman luomuksena, ja koko listakohun voi siksi nähdä myös näpäytyksenä Heinäluomalle.

Heinäluomalla on monen mielestä ollut liikaa valtaa puolueessa ja eduskuntaryhmässä. Moni pitkän linjan demarivaikuttaja katsoo, että listakohussa oli salajuonen sijaan kyse juuri tämän tyytymättömyyden purkautumisesta.

Osalle eduskuntaryhmäläisistä Lindtmanin jääminen sivuun puheenjohtajataistelusta tarkoitti pahimman vaihtoehdon torppaamista. Lindtmanin mahdollinen valinta olisi heille tarkoittanut Heinäluoman otteen lujittumista. Eräs vaikuttaja toteaakin, että nyt puheenjohtajavaali herättää huomattavasti vähemmän intohimoja.

Yleinen arvio demareissa on, että Antti Rinne kääntyi pian valintansa jälkeen Heinäluoman puoleen. Sen koetaan aiheuttaneen linjattomuutta puolueen politiikkaan ja lisänneen pettymystä Rinteeseen erityisesti vasemmistodemarien keskuudessa.

Hankalat henkilökohtaisuudet

Haastajien valtit Rinnettä vastaan liittyvät hyvin paljon henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Esimerkiksi Rinteen julkinen esiintyminen herättää monissa epäilyjä. Voiko uskottava puheenjohtaja rykiä yhtenään suorissa televisiolähetyksissä vielä 2010-luvulla?

Henkilökohtaisiin ominaisuuksiin vetoaminen on puheenjohtajataistossa kuitenkin vaikeaa, sillä puolueen kenttäväki haluaa välttää edellisen puoluekokouksen kaltaisen repivän näytelmän. Ehdokkaiden taustajoukot levittävät kuitenkin aktiivisesti erilaisia huhuja ehdokkaista.

Toisaalta osa demareista tuntuu ajattelevan, että esimerkiksi johtajan esiintymiskyvyllä ei ole merkitystä. Heille ulkokultaisuuksiin takertuminen vie ainoastaan huomion pois olennaisesta, eli politiikan sisällöstä.

Rinteen taustajoukoista kerrotaan Harakan olevan epäluotettava egotrippailija, jonka tausta puolueessa on ohut. Harakan joukot puolestaan pitävät Rinnettä likaisena pelurina, joka heiluu poliittissa suhdanteissa kuin tuuliviiri vailla pysyviä periaatteita.

Yksinäinen Rinne

Antti Rinne
Antti Rinne.Jarno Kuusinen / AOP

Vaikka Rinteen nostivat puheenjohtajaksi kokeneet demarivaikuttajat, monen mielestä hän on puheenjohtajana jäänyt yksin ja ilman tukea. Eduskunnassa Rinteen avustajat eivät lukeudu puolueen kokeneimpaan kaartiin ja monen mielestä tämä myös näkyy Rinteen toiminnassa.

Syitä Rinteen yksinäisyyteen kuulee kahdenlaisia. Ensimmäisen tarinan mukaan Rinteen kannalta oli puheenjohtajana tärkeää katkaista napanuora AY-taustaiseen tukijajoukkoonsa.

Toinen käytännönläheisempi selitys on se, ettei puolueella oppositiossa yksinkertaisesti ole tarjota riittävän tasokkaita työpaikkoja pelureilleen. Eduskunnassa ja puoluetoimistolla käytössä oleva valta ja työstä maksettava palkka ovat aivan eri tasolla kuin ministeriöissä.

Lahjakkaammat eivät tyydy vähään. Tällä hetkellä monelle kokeneemman kaartin avustajille on tarjolla viestintätoimistojen ja ammattiyhdistysliikkeen lihapatoja, joiden äärellä odotella seuraavia vaaleja ja mahdollista hallitusvastuuta.

Ulos hiekkalaatikosta

Vaikka suomalaisen politiikan pääkallopaikka onkin Helsingissä, SDP:nkin puheenjohtajan valitsijoista suuri osa saapuu Lahteen kaukaa Kehä III:n piirtämän kuplan ulkopuolelta. Esimerkiksi Lindtmanin listat nähdään maakunnissa hyvin eri tavalla kuin pääkaupungin “hiekkalaatikolla”, kuten eräs pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuva demari Helsinkiä kutsuu.

Maakunnissa Lindtmanin jättäytyminen kisasta ei näyttäydy kovin monille Rinteen operaation seurauksena. Se on vain yksi huhu, jota heille erään pitkäaikaisen aktiivin mukaan yritetään Helsingistä syöttää.

Myös arviot puolueen ay-siiven tilasta vaihtelevat maan eri puolilla. Helsingissä moni näkee liikkeen sisällä jonkinasteisia jakoja Heinäluoman ja Rinteen välillä. Maakunnissa asia ei näyttäydy niin.

Voittopuolisesti AY-demarit asettunevat puoluekokouksessa kannattamaan Rinnettä, koska Harakka ja Tuppurainen ovat Hakaniemen linnakkeissa vielä melko tuntemattomia nimiä. Suurta kuhinaa tämänkertainen puheenjohtajataisto ei olekaan Hakaniemessä ainakaan vielä aiheuttanut.

Melkein kaikissa spekulaatiossa Rinnettä pidetään kisan vahvimpana ehdokkaana, mutta samaan aikaan hänen valintansa pidetään kaikkea muuta kuin kirkossa kuulutettuna. Kisasta odotetaan yllättävän tiukkaa.

Puoluekokousedustajat tekevät valintansa melkoisen huhumyllyn keskellä. Heistä karkeasti puolet ei ole vielä kertonut tai ratkaissut kantaansa. Huhut saattavat myös ratkaista, kenestä tulee Suomen seuraava pääministeri.

Juttua varten on haastateltu toistakymmentä demaria, joista osa on puoluekokousedustajia, osa kansanedustajia, osa piiritason vaikuttajia ja osa muutoin pitkän linjan puolueaktiiveja. Koska asiat, joista he puhuvat ovat arkaluontoisia, haastatellut eivät esiinny jutussa omilla nimillään.