Suomessa ei murehdita koiran päivistä kuin Ruotsissa – "Ei Suomessa tällaiset asenteet muutu"

Ruotsissa koiraa ei saa jättää yksin yli kuudeksi tunniksi. Suomessa määräystä pidetään liioitteluna.

koira
Kaksi koiraa koirapäiväkodin häkissä
Nämä koirat viettävät päivänsä koirapäiväkodissa.Pyry Sarkiola / Yle

Kun koira viedään hoitoon koirapäiväkotiin, syynä on hyvin usein eroahdistus. Ahdistus saa koirat haukkumaan yksinään asunnossa tai tuhoamaan omaisuutta.

Myös erilaisten asiointireissujen tai työkeikkojen vuoksi koira viedään koirahoitolaan. Jonkin verran myös pennut, joita ei voi jättää vielä itsekseen omistajan työpäivän ajaksi, käyvät päiväkodissa.

Suomessa on kuitenkin hyvin pitkä matka ruotsalaiseen ajatteluun, jossa koirien ei haluta olevan itsekseen omistajan työpäivän ajan.

Ruotsissa on voimassa laki, joka kieltää jättämästä koiraa yksin yli kuudeksi tunniksi. Siitä on kirjoittanut Helsingin Sanomat. (siirryt toiseen palveluun) Vuosien ajan ruotsalaiset ovat ottaneet koiran töihin, käyneet työpäivän lomassa katsomassa koiraa tai vieneet sen päivähoitoon.

Koirat hoitoon naapurien hyvinvoinnin vuoksi

Ylen koirapäiväkoteihin tekemän soittokierroksen perusteella Suomessa harva vie koiraansa päivähoitoon pelkästään koiran viihtyvyyden tai hyvinvoinnin vuoksi.

– Pikemminkin niitä tuodaan naapureiden hyvinvoinnin vuoksi, sanoo lappeenrantalaisen koirakylpylä-hotelli Elämäni koiran yrittäjä Erja Monto eroahdistuneisiin yksilöihin viitaten.

Vuosi sitten Suomessa nousi keskusteluun se, kuinka koiria pidetään häkeissä kotona.

"Koirien pitää saada breikki päivään"

Helsinkiläisen koirapäiväkoti Hännänheiluttajien yrittäjä Susanne Palmén on asunut itse 30 vuotta Ruotsissa. Sieltä hän saikin kymmenen vuotta sitten ajatuksen koirapäiväkodista, jossa on nyt 17 päivähoitopaikkaa.

– Koirien pitäisi saada päiväänsä breikki niin kuin ihmiset saavat kahvitauon. Koirat ovat seuraeläimiä, Palmén sanoo.

Hännänheiluttajien sivuilla kirjoitetaan, että "yksikään koira, joka on enemmän kuin 4–5 tuntia päivässä yksin, ei voi hyvin."

Koirien päiväkoti maksaa Suomessa 20–40 euroa päivältä.

Eläinsuojelulain uudistukselta ei odoteta suuria

Eläinsuojelulakia ollaan uudistamassa (siirryt toiseen palveluun) tänä vuonna. Keväällä sen odotetaan lähtevän lausuntokierrokselle. Uudistuksen tavoitteena on eläinten hyvinvoinnin parantaminen.

Erja Monto ei usko eikä toivo, että Ruotsin malliin mentäisiin Suomessa kovin pian.

– Se kuulostaa jotenkin tyhmältä, hän sanoo.

Susanne Palmén uskoo, että jonain päivänä siihen mennään, mutta ei lähitulevaisuudessa.

"Ei Suomessa tällaiset asenteet muutu"

Suomen ensimmäisen koirapäiväkodin perustajakaan ei usko muutokseen.

– Ei Suomessa tällaiset asenteet muutu. Tai se vie tosi kauan aikaa, että ollaan Ruotsin tilanteessa, jossa lähes jokainen koira käy jossain vaiheessa päivähoidossa, sanoo turkulaisen Doghousen omistaja Ann-Britt Schüler.

Doghousessa on 12 päivähoitopaikkaa. Noin viidennes koirista tulee hoitoon päivittäin, suurin osa satunnaisemmin.

– Ajattelen Ruotsin mallista enimmäkseen positiivista, on vähemmän häiriötä kerrostaloissa. Ja toki tämäntyyppiselle toiminnalle (koirapäiväkodeille) se olisi hyvä juttu, Schüler myöntää.