Tekijät poistivat Teemu Selänne -parodiavideon – "Emme halunneet loukata perhettä"

Teemu Selänteen tekstiviesti siivitti ratkaisua. Selänteen mukaan imitaatiovideot hänestä ovat sallittuja, mutta nyt perhe loukkaantui.

Teemu Selänne
Teemu Selänne.
Teemu Selänne Vuokatissa kesällä 2016.Niko Mannonen / Yle

YouTubessa Teemu Selänne -parodiavideon julkaissut nimimerkki Broljekset on poistanut videon internetin videopalvelusta.

– Videon poistamiseen on selkeä syy: Selänteen edustaja kertoi meille vast'ikään, että video, jossa mainitaan myös Selänteen vaimo ja lapset, on aiheuttanut pahaa mieltä Selänteen perheen sisällä. Pahoittelemme tätä. Koemme myös, että Selänteen perheen tunteiden huomioiminen on tärkeämpää kuin tämän nimenomaisen videon pitäminen verkossa nykyistä kauemmin, Broljekset eli Miro ja Marius Laiho kirjoittavat tiedotteessaan.

– Yksinäinen Teemu Selänne -videomme on saanut huomiota kansallisissa medioissa. Teemu Selänteen asianhoitaja pyysi meitä alun perin poistamaan videon muun muassa siksi, ettei se vahingoittaisi Selänteen brändiä. Emme aluksi suostuneet tähän: video oli tummaa huumoria julkisuuden henkilöstä, ja halusimme pitää kiinni ilmaisunvapaudesta komiikassa.

Miro Laihon mukaan asian ratkaisi kuitenkin Teemu Selänteen tekstiviesti. Selänteen asianhoitaja Ari Lehto oli välittänyt heille Selänteen viestin, jossa todettiin muun muassa, että hänestä saa jatkossakin tehdä imitaatiovideoita, mutta tällä kertaa video oli loukannut perhettä.

– Teemme jatkossakin imitaatiovideoita, mutta huolehdimme siitä, että ne eivät tuo esiin julkisuuteen kuulumattomia sivullisia. Meillä ei ole mitään syytä pahoittaa sivullisten mieliä. Tässäkään videossa emme maininneet siksi lapsien nimiä, Laiho sanoo.

Videon takia oltiin jo vaarassa joutua aiheesta käräjille, mutta Laiho uskoo asian nyt hoituneen videon poistamisella YouTubesta.

– Saimme juuri Selänteen edustajalta tekstiviestin, jossa todetaan, että asia on heidän puoleltaan nyt kunnossa, Laiho kertoo.

Verkon ominaisuuksiin kuuluu, että kerran julkaistu saattaa jatkaa elämäänsä muiden linkitysten kautta. Laiho tunnistaa tämän vaaran.

– Meidän linjauksemme on, että emme kehota ketään näyttämään videota enää.