Digita: tv-häiriöt eri puolilla Suomea johtuvat radiokelistä

Korkeapaine ja sumu synnyttävät radioaaltoja sekoittavan radiokelin.

Digita
Television heikko signaali-teksti ruudussa.
Radiokeli häiritsee tv-lähetyksiä paikoittain.Risto Koskinen / Yle

Radio- ja tv-verkkoyhtiö Digita on tiedottanut harvinaisen sääilmiön sotkeneen televisiokuvaa.

Digita on saanut runsaasti yhteydenottoja tv-katsojilta eri puolelta Suomea tv-häiriöistä, jotka viittaavat vallitsevan korkeapaineen seurauksena muodostuvaan ns. radiokeliin (siirryt toiseen palveluun). Erityisen paljon palautetta on tullut Etelä- ja Lounais-Suomesta. Joillakin paikkakunnilla ongelmia on myös lisännyt sankka sumu yhdistettynä korkeapaineeseen, Digita tiedottaa.

Poikkeuksellinen radiokeli saattaa häiritä vastaanottoa kahdella tavalla. Halutun aseman signaalin voimakkuus voi pudota voimakkaasti tai kauempana olevan, samalla kanavalla lähettävän aseman signaalin taso voi nousta ylipitkän etenemisen johdosta. Tv-katsojalle tämä saattaa merkitä sitä, että voimakkaiden radiokelien aikana tv-lähetykset eivät näy lainkaan tai radio-ohjelmat eivät kuulu.

Digitan mukaan ilmiön aiheuttamia häiriöitä ei ole mahdollista estää. Radiokelit voivat kestää tunneista vuorokausiin. Häiriöt häviävät säätilan muuttuessa.