1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. linnut

Pihabongareiden urakka jatkuu – tiaiset havaintotilaston kärjessä

Pihabongaus-tapahtuman tarkoituksena on kannustaa ihmisiä tarkkailemaan kotipihan lintuja.

linnut
Talitiainen Botaniassa.
Talitiainen Joensuussa. Janne Ahjopalo / Yle

BirdLife Suomen järjestämään kaksipäiväiseen Pihabongaus-tapahtumaan (siirryt toiseen palveluun) oli osallistunut sunnuntaiaamuna jo yli 2 600 ihmistä. Havaintoja on tehty yli 1 700 pihassa.

Tähän mennessä viisi bongatuinta lintulajia ovat talitiainen, sinitiainen, harakka, käpytikka ja hömötiainen.

Suomen suurimmassa lintutapahtumassa lintuja tarkkaillaan tunnin ajan omalla pihalla ja havainnoista ilmoitetaan BirdLifelle. Samalla kerätään tietoa maamme talvisesta linnustosta ja välitetään tietoa lintujen suojelusta ja talviruokinnasta.

Tähänastiset tulokset kertovat muun muassa hömötiaisen vähenemisestä ja pikkuvarpusen runsastumisesta.

Pihabongaukseen osallistujien ei tarvitse olla lintuharrastajia. Kyseessä ei ole kilpailu.

Viime talvena Pihabongaukseen osallistui 18 000 ihmistä yli 12 000 pihalla, ja havaintoja ilmoitettiin yhteensä noin 440 000 lintuyksilöstä.

Tapahtuma järjestetään nyt 12. kerran.

Lue seuraavaksi