Heli Vaarasen kolumni: Joskus rakkaus vain loppuu

Kaiken pelastava rakkaus on sula mahdottomuus, kirjoittaa Heli Vaaranen.

rakkaus
Heli Vaaranen.
Leila Oksa / Yle

Muistele ensimmäistä merkittävää rakkauttasi.

Omaa levottomuuttasi, ja hänen. Etsit jotain tunnistettavaa, jotain kodikasta hänen äänestään, hänen liikkeestään, hänen jokaisesta eleestään. Löysit etsimäsi. Jokainen yhteinen hetki tuotti teille ikuisia muistoja.

– Muistatko, kun söimme raakaa tomaattikeittoa? – Muistan!

– Muistatko, kun heitin vanhat housusi roskiin? – Muistan!

Olit pakahtua hänen pettymyksistään. Halusit pyyhkiä ne pois. Halusit mennä ajassa taaksepäin ja olla läsnä hänen lapsuudessaan, ettei hän koskaan pelkäisi tai olisi yksin. Kannoit mukanasi muistoja hänestä. Kukat kuolivat opiskelija-asunnossasi, jossa et enää edes käynyt, sillä te olitte yhdessä hänen luonaan joka hetki.

Sitten te muutitte yhteen. Se, kumpi oli ensimmäisenä kotona, kuunteli hissin ääniä ja odotti . ’Kun hissi pysähtyy meidän kerroksessa, hän tulee kotiin!’

Joitakin vuosia ja lapsia myöhemmin sama hissi kulkee kuilussaan ylös ja alas. Sinun elämästäsi on tullut samanlaista. Kuljetat tavaraa ja pieniä ihmisiä ylös ja alas. Kuuntelet. Se, kumpi on ensimmäisenä kotona odottaa, että hissi jatkaisi vain matkaansa oman kerroksen ohi.

Rakkaus on onnenpotku, mutta sen ylläpitäminen jo saavutus.

Heli Vaaranen

Shakespeare vaikeroi, että rakkaus ei ole koskaan kulkenut tasaista rataa. Rakkauden hulluus saa olennot muuttamaan muotoaan ja vie terveiltäkin järjen. Mutta joskus ’rakkaus poistuu hiljaisin siivin’. Se ilmoittaa poissaolostaan vaivihkaa ja perääntyy eteisen kautta ulos.

Nykytutkimus kannustaa ihmistä miettimään vähemmän sitä, mihin ja miksi rakkaus hävisi. Hollantilaistutkijat van Lawick ja Visser katsovat, että muuttuneiden ihmissuhteiden hoitamiseksi tarvitaan nykymaailmassa paradigman muutos.

Heidän mielestään perinteiset terapiamenetelmät, joilla vellottiin tapahtuneessa, saattoivat jopa pahentaa erosta toipuvan perheen vointia. Siksi eroterapian kehittäjät kannustivat ihmistä käsittämään rakkauden loppumisen elämiseen kuuluvana tragediana.

Rakkaussuhteen alussa romanttiset odotukset olivat mittaamattomat: ’Tämä ihminen tulee ymmärtämään minua aina! Hän jakaa kaiken kanssani aina, kuuntelee minua ja hyväksyy minut sellaisenaan ihan aina! Tämän ihmisen rinnalla tunnen itseni tärkeäksi nyt ja aina!’

Mutta normaalin elämän tragediat tulevat eteen itse kullekin eri muodoissa.

Jollekin parille elämän tragedia esiintyy sellaisessa muodossa, että epäsopua eivät seuraa korjaavat teot ja sanat, eivät hyvitykset ja suudelmat, vaan hyökkäys ja puolustus. Toistuvat hyökkäys- ja puolustusasetelmat ilman korjaavia hetkiä vievät voimat ja värittävät koko suhteen mustaksi. Lopulta kumpikin tuntee itsensä väärinymmärretyksi, yksinäiseksi, eikä kenellekään tärkeäksi ihmiseksi.

Lapsellinen haave ”aina” ymmärtävästä puolisosta perustuu haaveeseen pelastavasta rakkaudesta. Kaiken pelastava rakkaus on minusta sula mahdottomuus.

Rakkaus on neuvottelua, diplomatiaa, itsekkäitä lähtöjä ja toisen luo palaamista anteeksipyynnön kanssa. Se on paistattelua toisen rakkaudessa ja välillä kovaa työtä puolison pitämiseksi rinnalla. Rakkaus on onnenpotku, mutta sen ylläpitäminen jo saavutus.

Tammikuun tultua voit puuskuttaa ja pyyhkiä hikeä otsaltasi. Jälleen selvisit kovimmasta hommastasi, vuodesta rakkautta!

Heli Vaaranen

Heli Vaaranen on valtiotieteen tohtori, sosiaalitieteilijä ja psykoterapeutti. Hän johtaa Väestöliitossa parisuhdepalveluita. Vaarasen intohimona on saada eronneet parit rauhanneuvotteluun ja rakentaa uusia alkuja pareille parisuhdekriisien jälkeen. Hän kehottaa sinkkuja välttämään nolla-aikaa.