Kaupunginhallitus lähetti Rovaniemen uimahallin uuteen valmisteluun

Rovaniemen kaupunginhallitus ei saanut maanantaina päätöstä aikaiseksi uudesta uimahallista.

Rovaniemi
Havainnekuva Ounasvaaralle suunnitellusta uimahallista.
Havainnekuva Ounasvaaralle suunnitellusta uimahallista.Hannu Kerkelä / Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Kiinteistöpalvelu

Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen ehdotti maanantaina kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus myöntää uimahallin suunnitteluun rahaa 200 000 euroa.

Kaupunginhallitus päätti kuitenkin, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus oli päätöksessään yksimielinen.

Kaupunginhallituksen keskustalaisjäsen Maarit Simoska sanoo, että uudessa valmistelussa käydään läpi vain jotain yksityiskohtia, kuten erityisryhmien mahdollisuutta käyttää uutta uimahallia.

Muuten uuden uimahallin suunnittelu jatkuu jo olemassa olevien päätösten mukaan. Esimerkiksi sijoituspaikka pysyy Ounasvaaralla.

Lisätty Simoskan kommentit klo 8:53.