1. yle.fi
  2. Uutiset

Washingtonin osavaltio haastoi Trumpin oikeuteen maahanmuuttoasetuksesta

Osavaltion mielestä Trumpin määräys rikkoo perustuslakia ja haittaa pahoin osavaltion asukkaita ja liike-elämää.

Washington (osavaltio)
Ihmiset osoittivat mieltään Trumpin maahanmuuttopolitiikkaa vastaan korkeimman oikeuden edustalla Washingtonissa 30. tammikuuta 2017.
Ihmiset osoittivat mieltään Trumpin maahanmuuttopolitiikkaa vastaan korkeimman oikeuden edustalla Washingtonissa 30. tammikuuta 2017. Jim Watson / AFP

Washingtonin osavaltion yleinen syyttäjä on nostanut kanteen kaataakseen presidentti Donald Trumpin maahanmuuttoa koskevan asetuksen. Asiasta kertovat mm. Washingtonin paikallislehti The Chronicle (siirryt toiseen palveluun) ja Los Angeles Times (siirryt toiseen palveluun).

Kanteen mukaan Trumpin määräys on Yhdysvaltain perustuslain vastainen ja sen toimeenpano on toistaiseksi keskeytettävä.

Trump antoi viime viikolla presidentin asetuksen, joka keskeyttää USA:n pakolaisohjelman neljäksi kuukaudeksi sekä seitsemän muslimienemmistöisen maan kansalaisten maahantulon kolmeksi kuukaudeksi.

Syytteen mukaan Trumpin määräys hajottaa washingtonilaisia perheitä, haittaa tuhansia sen asukkaita, vahingoittaa osavaltion taloutta ja siellä toimivia yrityksiä ja vaarantaa osavaltion täysivaltaisen pyrkimyksen ottaa vastaan maahanmuuttajia ja pakolaisia.

– Kukaan ei ole lain yläpuolella, ei edes presidentti. Oikeussalissa ei voita se, joka huutaa kovimmin. Perustuslaki voittaa, sanoi Washingtonin yleinen syyttäjä Bob Ferguson.

Trumpin määräystä vastaan on nostettu useita oikeuskanteita mm. ihmisoikeusjärjestöjen toimesta. Monet Yhdysvaltain suuryritysten edustajat aikovat pitää kokouksen, jossa sovitaan toimista Trumpin määräyksiä vastustavien kanteiden tukemiseksi.

Washington on ensimmäinen osavaltio, joka haastaa Trumpin määräyksen.

Sanomalehti USA Today (siirryt toiseen palveluun) pitää uutissivuillaan laskuria Trumpia vastaan hänen liikemies- ja poliitikkouransa aikana nostetuista oikeuskanteista. Runsaan kolmenkymmenen vuoden aikana niitä on kertynyt jo yli 4 000.

LA Timesin mukaan ei ole yllätys, että Trumpin määräystä vastustetaan juuri länsirannikolla. Alue on vahvasti demokraattienemmistöinen.

Lue seuraavaksi