Trumpilta odotetaan tärkeää nimitystä ensi yönä – muuttuuko korkeimman oikeuden laintulkinta konservatiivisemmaksi?

Presidentti Donald Trump on kertonut haluavansa korkeimman oikeuden vapaana olevaan virkaan aborttioikeutta vastustavan ja aseenkanto-oikeutta puolustavan tuomarin. Miksi nimityksellä on niin suuri merkitys?

Yhdysvaltain korkein oikeus
Yhdysvaltain korkeimman oikeuden rakennus Washingtonissa.
Yhdysvaltain korkeimman oikeuden rakennus Washingtonissa.Mark Wilson / AFP

Presidentti Donald Trumpin on määrä ensi yönä, Suomen aikaa kello kolmelta esittää ehdokkaansa Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen. Mikäli Trumpin ehdokas saa senaatin tuen, korkeimman oikeuden laintulkinnat voivat kallistua jälleen konservatiiviseen suuntaan.

Yksi paikka – johon siis nyt odotetaan Trumpin ehdokasnimitystä – on ollut tyhjänä sen jälkeen, kun Ronald Reaganin vuonna 1986 virkaan nimittämä Antonin Scalia kuoli viime helmikuussa.

Tällä hetkellä korkeimman oikeuden punnukset ovat tasan, yhdeksänjäsenisen korkeimman oikeuden tuomareista neljä on republikaanipresidentin, neljä demokraattipresidentin nimittämiä. Kuvassa poliittinen tilanne nyt – mukaan lukien tuomarien iät:

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Korkein oikeus on tärkeä lainkäytön kannalta, sillä Yhdysvalloissa on verrattain vähän kirjoitettuja lakeja, ja yksityiskohtaiset tulkinnat haetaan korkeimman oikeuden päätöksistä.

Viimeisin suurta julkisuutta saanut tapaus oli korkeimman oikeuden päätös kesäkuussa 2015 (siirryt toiseen palveluun), jonka mukaan perustuslaki takaa avioliitto-oikeuden myös samaa sukupuolta oleville pareille.

Päätös päätti vuosien kädenväännön, mutta oli mielenkiintoinen esimerkki siksikin, että republikaanipresidentti Ronald Reaganin nimittämä tuomari Anthony Kennedy äänesti liberaalisti samaa sukupuolta olevien aviolliitto-oikeuden puolesta. Tuomarien "puoluetausta" ei siten ole kiveenhakattu, vaan heillä on täysi vapaus äänestää tapauskohtaisesti oman harkintansa mukaan.

Trump hakee aborttirajoituksia

Presidentti Donald Trump kertoi vaalivoittonsa jälkeen 60 Minutes -ohjelmassa, että samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeus on ratkaistu. Sen sijaan hän aikoo nimittää aborttioikeutta vastustavan tuomarin.

Tällä hetkellä voimassa ovat korkeimman oikeuden tulkinnat vuosilta 1973 ja 1992. Niiden myötä abortti on laillinen kaikissa osavaltioissa. Konservatiivisissa osavaltioissa voi olla muita rajoituksia, esimerkiksi pakollinen harkinta-aika tai vähäinen määrä aborttia tekeviä klinikoita – mutta kokonaan sitä ei ole voitu kieltää, korkeimman oikeuden päätöksen takia.

Toinen kiistelty aihe, johon Trump haluaa tuomarinimityksellä ottaa kantaa, on oikeus kantaa ampuma-asetta. Trump haluaa korkeimman oikeuden puolustavan jatkossakin perustuslain takaamaa aseenkanto-oikeutta.

Trumpilla kolme kärkiehdokasta

Trump on vihjaillut jo päättäneensä viime viikolla ehdokkaansa, mutta julkistaa nimen vasta tänään parhaaseen katseluaikaan, kello 20 paikallista aikaa.

Merrick Garland ja presidentti Barack Obama
Edellinen presidentti Barack Obama julkisti oman ehdokkaansa korkeimpaan oikeuteen, tuomari Merrick Garlandin (vas.), viime vuoden maaliskuussa. Nimitys kilpistyi republikaanienemmistöiseen senaattiin.Michael Reynolds / EPA

Kolme kärkiehdokasta ovat Thomas Hardiman (51 vuotta), William Pryor (54) ja Neil Gorsuch (49). Kaikki kolme ovat konservatiivisia vetoomustuomioistuinten tuomareita.

Philadelphiassa työskentelevä Thomas Hardiman on presidentti Trumpin sisaren, Maryanne Trump Barryn työtoveri, joka kannattaa poliisin laajoja valtuuksia ja laajaa aseenkanto-oikeutta.

Atlantassa toimiva William Pryor tunnetaan puolestaan abortinvastustajana, joka on kutsunut vuoden 1973 korkeimman oikeuden aborttipäätöstä pahimman luokan inhottavuudeksi.

Denverissä toimiva Neil Gorsuch on niin sanottu originalisti eli kannattaa ajattelutapaa, jonka mukaan perustuslakia on tulkittava tiukasti pitäytymällä alkuperäiseen tekstiin, liikoja tulkitsematta ja soveltamatta.

Demokraatit aikovat jarruttaa nimitystä

Presidentin ehdokas pitää vahvistaa senaatissa, jossa on republikaanienemmistö (52-48). Edellinen presidentti Barack Obama yritti saada omaa ehdokastaan, Merrick Garlandia senaatin lävitse, mutta silloinkin senaatti oli republikaanien käsissä ja nimitys ei onnistunut.

Tällä kertaa demokraatit panevat puolestaan Trumpin ehdokkaan tiukille.

Nimitykseen menee senaatin lakivaliokunnan kuulemisten ja äänestysten takia yleensäkin muutama kuukausi, mutta demokraatit ovat lisäksi uhanneet vaikeuttaa nimitystä (siirryt toiseen palveluun). Jos yksikin senaattori vaatii, että nimityksen on saatava taakseen 60 senaattoria 51:n sijasta, 41 demokraattia riittää nimityksen kaatamiseen.

Tuomareilla on elinikäinen virka

Korkeimman oikeuden tuomarin virka on elinikäinen, mutta siitä voi jäädä – ja nykyään yleensä jäädäänkin – eläkkeelle jossakin vaiheessa.

Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomarit
Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomarit potretissa vuonna 2010. Kuvassa on mukana on vielä myös vuonna 2016 menehtynyt tuomari Antonin Scalia (eturivissä toinen vasemmalta). Jim Lo Scalzo / EPA

Nykyisistä kahdeksasta tuomarista kaksi – presidentti Bill Clintonin nimittämä arvoliberaali Ruth Bader Ginsburg sekä presidentti Ronald Reaganin nimittämä, ajoittain liberaalia kantaa puoltanut Anthony M. Kennedy – ovat jo kahdeksankymppisiä, joten lähiaikoina saattaa vapautua muitakin korkeimman oikeuden tuomarin paikkoja.

Toisaalta juuri viran elinikäisyyden takia Trumpin valinta osunee nuorehkoon tuomariin, jotta vaaka ei seuraavien presidenttien kausilla heti ole kallistumassa demokraattien hyväksi.