Mikä on Trumpin rukousaamiainen? – Soini selitti siteeraamalla Paavo Lipposta

Yhdysvaltain kongressi kutsuu vuosittain yli 3 000 ihmistä eri puolilta maata ja maailmaa kuuntelemaan puheita ja tapaamaan toisiaan.

Donald Trump
Timo Soini
Timo Soini osallistuu Washingtonissa pidettävään rukousaamiaiseen helmikuussa.Jussi Nukari / Lehtikuva

Kansainvälisen politiikan ja talouden eliitin verkostoitumista kristillisellä mausteella. Näin voi tiivistää Yhdysvaltain kongressin isännöimän kansallisen rukousaamiaisen, joka järjestetään vuosittain Washington D.C:ssä.

Helmikuun ensimmäisenä torstaina pidettävään tapahtumaan osallistuu Suomesta tällä kertaa kolme henkilöä: ulkoministeri Timo Soini (ps.) sekä kansanedustajat Laura Huhtasaari (ps.) ja Antero Laukkanen (kd.) He kaikki ovat saaneet kutsun toisistaan riippumatta.

Barack Obama puhui Washingtonin Hilton-hotellissa järjestetyllä kansallisella rukousaamiaisella 4. helmikuuta 2010.
Barack Obama puhui Washingtonin Hilton-hotellissa järjestetyllä kansallisella rukousaamiaisella 4. helmikuuta 2010. EPA

Laukkanen on rukousaamiaisten konkari. KD-lehden mukaan (siirryt toiseen palveluun) hän matkustaa tapahtumaan jo 18. kerran.

– Täällä syntyy ystävyyksiä, jotka kestävät koko elämän ajan. On vahinko, ettei Suomessa ymmärretä ja olla kiinnostuneita tämänkaltaisista tapahtumista, Laukkanen kertoi KD-lehdelle eilen maanantaina.

Myös Soini on vieraillut aamiaisella aiemmin. Kolme vuotta sitten hän kirjoitti (siirryt toiseen palveluun) matkan jälkeen, että kokemus oli mielenkiintoinen ja avartava.

– Olen puhunut erilaisten ihmisten kanssa joka puolelta maailmaa. Taskussa on peukalohangallinen käyntikortteja, Soini muotoili tuolloin.

Nyt Soini tarttui näppäimistöön jo ennen matkaa.

"Kas kun ei minulta ole kyselty"

Helsingin Sanomat uutisoi (siirryt toiseen palveluun) tiistaiaamuna kansanedustaja Paavo Arhinmäen (vas.) ihmetelleen Soinin päätöstä lähteä. Arhinmäki kirjoitti Facebookissa (siirryt toiseen palveluun), että Soinin osallistumisesta "Trumpin rukousaamiaiselle" on tullut paljon kommentteja "erityisesti Trumpin päätöksen jälkeen, jolla estetään mm. 11 000 suomalaisen pääsy Yhdysvaltoihin".

– Totta kai se herättää ihmisissä ihmetystä, että tuetaanko tällaista politiikkaa. Siihen se varmasti liittyy, Arhinmäki kommentoi Helsingin Sanomille.

Soini vastasi blogissaan (siirryt toiseen palveluun) Arhinmäelle aamupäivällä.

– Kansa oli kuulemma kysellyt perään. Kas kun ei minulta ole kyselty, paitsi Paavosta Paavon kyselyn jälkeen. Rukousaamiainen herättää intohimoja. Paavo Lipposta lainaten: "Minä keskustelen vaikka Kiinan keisarin kanssa", Soini kirjoitti ja lisäsi, että Suomessa on uskonnonvapaus ja vapaus uskoa.

"Jeesus ylittää hallinnon ja uskon"

Yhdysvaltain presidentit ovat pitäneet puheita rukousaamiaisella viime vuosisadan puolivälistä lähtien. Tällä kertaa vuorossa on juuri Donald Trump, jonka sanoja ja tekoja seurataan näinä päivinä herkeämättä.

– Minulla ei ole kahdenkeskistä tapaamista Trumpin kanssa, mutta mielenkiinnolla odotan, mitä hän sanoo, Soini kommentoi tiistaina.

Kansallinen rukousaamiainen alkoi vuonna 1953, kun kongressin edustajat kutsuivat presidentti Dwight D. Eisenhowerin toverilliselle aamiaiselle "Jeesuksen hengessä", kertoo tapahtuman käytännön järjestelyistä vastaava The Fellowship Foundation (siirryt toiseen palveluun). Se on konservatiivinen kristillinen järjestö, joka julistaa (siirryt toiseen palveluun) "Jeesuksen ylittävän kaikki hallinnon ja uskon muodot".

Yhteensä kansalliselle aamiaiselle osallistuu tyypillisesti yli 3 000 ihmistä eri puolilta maailmaa. Kongressin ja presidentin kabinetin jäsenten lisäksi kutsuttuihin lukeutuu korkean tason poliitikkoja, talouden merkkihenkilöitä ja uskonnollisia johtajia.

Nykyisin tapahtuma ei rajoitu pelkästään torstain aamiaiseen, vaan erilaisia tilaisuuksia järjestetään useana päivänä.