Laittomassa maahantulossa epäiltiin rikollisryhmää – juttu kuihtui käräjillä kahdeksi ehdolliseksi rangaistukseksi

Rikosvyyhtiä pui Lapin käräjäoikeudessa kolmen tuomarin kokoonpano syys-lokakuussa. Valtio maksaa avustajille palkkioita yli satatuhatta euroa.

paperittomat
Lakikirja ja nuija.
Jussi Nukari / Lehtikuva

Lapin käräjäoikeus antoi tiistaina tuomion laajassa laitonta maahantuloa ja kiskontaa koskevassa jutussa. Kaikkiaan syytettynä oli viisi henkilöä.

Syytteen mukaan kolme heistä oli osa järjestäytynyttä rikollisryhmää, joka toi Irakista Euroopan halki Suomeen neljä turvapaikanhakijaa ja yritti tuoda vielä kuusi muutakin henkilöä. Maahantulot tapahtuivat Torniossa vuosina 2015 ja 2016. Heitä syytettiin törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä.

Lapin käräjäoikeus ei pitänyt oikeudessa esitettyä näyttöä riittävänä osoittamaan, että syytetyt olisivat osa rikollisryhmää tai olisivat tuoneet Suomeen turvapaikanhakijoita rahaa vastaan. Käräjäoikeus hylkäsi syytteet.

Käräjäoikeus tuomitsi kuitenkin kaksi henkilöä laittoman maahantulon järjestämisestä. Oikeuden mukaan he olivat tuoneet autolla laittomasti kaksi henkilöä Ruotsista Suomeen.

Vankeusaika kuittasi rangaistukset

Oikeus hylkäsi myös kahden muun henkilön syytteet laittoman maahantulon järjestämisestä. Syytteen mukaan he olivat auttaneet laittomia maahantulijoita neuvomalla ja rahoittamalla maahantuloa.

Jutun tutkinnan aikana kolme henkilöä oli vangittuna ja heidät vapautettiin käsittelyn eri vaiheissa. Kaksi heistä tuomittiin lyhyisiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin laittoman maahantulon järjestämisestä. Oikeus katsoi, että heidän rangaistuksensa olivat tulleet kokonaan suoritetuiksi vankeusaikana.

Lisäksi samoilla käräjillä käsiteltiin syytettä törkeästä kiskonnasta. Tapaus liittyi kahden henkilön väliseen ravintolayrityskauppaan. Oikeus hylkäsi syytteen.

Pitkällisen käräjäkäsittelyn, laajan kirjallisen ja suullisen kuulemisen lopputuloksena valtion varoista maksetaan avustajapalkkioita yhteensä yli 100 000 euroa.