Roamingin tukkuhinnoista sopu – kuluttajien maksut poistuvat ensi kesänä

EU-neuvotteluita vetäneen Miapetra Kumpula-Natrin mukaan sovitun hintatason ei pitäisi tulla liian kalliiksi suomalaisoperaattoreille.

Roaming
Nuoret tutkivat kännyköitään.
Tiina Jutila / Yle

BRYSSEL Viimeinenkin edellytys verkkovierailumaksujen poistamiselle EU:n alueella täyttyi keskiviikon vastaisena yönä, kun Euroopan parlamentti ja jäsenmaat pääsivät sopuun operaattorien välisen rahaliikenteen hintakatosta.

Sopu tarkoittaa käytännössä sitä, että ilmainen roaming toteutuu luvatussa aikataulussa ensi kesäkuun 15. päivä, eivätkä eurooppalaiset operaattorit saa enää periä lisämaksua matkapuhelimen käytöstä toisen EU-maan alueella.

Neuvotteluissa päädyttiin siihen, että operaattorit saavat kesäkuusta alkaen periä toisiltaan enintään 7,7 euroa gigatavulta, kun asiakas käyttää dataa vieraassa verkossa. Hintakatto laskee vuosittain siten, että vuonna 2022 se on 2,5 euroa gigatavulta. Nykyinen katto on 50 euroa.

– Olen aika tyytyväinen. Tässä hinnassa liikutaan nyt kuluttajille edullisella tavalla ja myös operaattorit kestävät sen hyvin, sanoi europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (sd.), joka edusti neuvotteluissa parlamenttia.

Vaikeat neuvottelut

Parlamentti oli ajanut alempaa hintakattoa, jäsenmaiden enemmistö taas korkeampaa. Lopullinen hinta asettui neuvotteluissa lähemmäs jäsenmaiden ajamaa tasoa. Ratkaiseva neuvottelu venyi puoli yhteen yöllä.

Painetta loi sekin, että komissio oli luvannut poistaa roaming-maksut kesään mennessä, ja tehnyt asiasta poliittisen arvovaltakysymyksen.

– Jokainen liikahdus oli hirveän vaikea. Piti painaa päälle, mutta lopputulos oli hyvä. Kannatti käyttää jokainen tunti, Kumpula-Natri sanoi.

Suomalaiset teleoperaattorit ovat puhuneet mahdollisimman matalan hintakaton puolesta, sillä se alentaisi hintaa, jota ne joutuvat maksamaan ulkomaisille operaattoreille suomalaisten matkustaessa Euroopassa. Suomen hallitus ajoi jäsenmaiden neuvostossa operaattorien toivomaa linjaa.

Kumpula-Natri arvioi, että saavutettu kompromissi ei tule liian kalliiksi suomalaisoperaattoreille. Hän korostaa, että sovittu hinta on niille huomattavasti edullisempi kuin komission alkuun esittämä malli, jossa hintakatto olisi pysynyt seuraavat vuodet 8,5 eurossa gigatavulta, ja kuluttajat olisivat saaneet käyttää roamingia rajoituksetta 90 päivää vuodessa.

Ilmaiskäytölle rajat

Nyt hyväksytyssä järjestelyssä kuluttajat eivät saa käyttää ilmaista roamingia rajattomasti. Jo joulukuussa sovittiin reilun käytön rajoista, jotka ylittävästä käytöstä kuluttaja joutuu jatkossakin maksamaan lisämaksua jos hän on ostanut rajattoman datan liittymän.

Raja on sidottu tukkuhintakattoon ja liittymän kuukausimaksuun. Nyt sovittu hintakatto tarkoittaa, että esimerkiksi 30 euroa kuussa maksavalla liittymällä saisi loppuvuodesta 2017 käyttää ilmaista dataa 7,8 gigatavua kuussa EU-maissa.

Neuvottelussa sovittiin myös puheluiden ja tekstiviestien tukkuhintakatosta. Operaattorit saavat veloittaa toisiltaan puhelusta 3,2 senttiä minuutilta ja tekstiviestistä sentin kappale. Kuluttajilta näistä ei saa jatkossa enää periä roaming-lisämaksua.

Grafiikassa Euroopan kartta värisymboleilla. Otsikkona 30€:lla saa näin monta gigaa 4G-yhteyttä.
Yle Uutisgrafiikka