1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Kanadan pääministeri: Quebecin iskusta epäillystä leviää väärää tietoa

Kanadan pääministerin kanslia haluaa oikoa mediassa leviäviä väitteitä moskeijaiskusta epäillyn taustoista.

Poliisi oli eristänyt ammuskelupaikan, Quebecin kaupungin islamilaisen kulttuurin keskuksen Sainte-Foyn kaupunginosassa myöhään sunnuntai-iltana. Kuva: Alice Chiche / AFP

Pääministeri Justin Trudeaun viestintäpäällikkö Kate Purchase vaatii, että uutiskanava Fox News oikaisee levittämänsä väärän tiedon epäillystä ampujasta.

Fox News oli julkaissut Twitterissä tiedon, jonka mukaan moskeijaiskun tekijäksi epäilty olisi alkuperältään marokkolainen. Purchase kuitenkin vahvistaa, että epäilty on 27-vuotias kanadanranskalainen.

Pääministerin viestintäpäällikön mukaan uutiskanava levittää väärää tietoa, harjoittaa identiteettipolitiikkaa ja lisää pelkoa sekä jakoa yhteisöjen välillä.

Kanadan Quebecissä sai surmansa kuusi ihmistä sunnuntaina, kun aseistettu mies avasi tulen moskeijassa. Uhrit olivat noin 35–70-vuotiaita. Moskeijassa oli tekohetkellä 39 ihmistä.

27-vuotias yliopisto-opiskelija sai maanantaina syytteet kuudesta murhasta ja viidestä murhan yrityksestä. Poliisin mukaan hän toimi yksin.

Kanadan median mukaan epäillyn tuttavat ovat kuvailleet miestä näkemyksiltään äärioikeistolaiseksi ja feminismin vastustajaksi. Hän ihaili muun muassa Ranskan oikeistopopulistista johtohahmoa Marine Le Peniä ja oli maahanmuuttovastainen.

Kanadan poliisi ei ole vahvistanut väitteitä eikä kertonut julkisuuteen mahdollisesta motiivista.

Lähteet: Reuters, AP