Trump valitsi ennakkosuosikin korkeimman oikeuden tuomariksi

Presidentti haluaa tuomariksi konservatiivi Neil Gorsuchin. Jos valinta saa senaatin tuen, laintulkinnat saattavat kallistua konservatiiviseen suuntaan.

Ulkomaat
Kuvassa Trump ja Gorsuch vierekkäin tiedotustilaisuudessa 31.1. 2017. Naureskelevat ja ovat iloisen näköisiä.
Presidentti Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomariksi on vetoomustuomioistuimen tuomari Neil Gorsuch. EPA / Michale Reynolds

Presidentti Trumpin valinta Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomariksi on kärkiehdokkaaksikin veikattu konservatiivi, vetoomustuomioistuimen tuomari Neil Gorsuch.

Denverissä toiminut 49-vuotias Gorsuch tunnetaan ajattelutavastaan, jonka mukaan perustuslakia on tulkittava tiukasti pitäytymällä alkuperäiseen tekstiin, liikoja tulkitsematta.

Trump julkisti ehdokkaansa Valkoisessa talossa pitämässään tiedotustilaisuudessa kello 20 paikallista aikaa. Hän muistutti luvanneensa jo vaalikampanjan aikana etsiä korkeimpaan oikeuteen koko maan parhaimman tuomarin.

– Tuomari Gorsuchilla on erinomainen pätevyys, kirkas mieli ja hän on ansainnut kummankin puolueen tuen, Trump sanoi tiedotustilaisuudessa.

Presidentti toivoi senaatin republikaanien ja demokraattien pääsevän yhteisymmärrykseen Neil Gorsuchin valinnasta.

Korkeimmassa oikeudessa on ollut vuoden ajan yhden tuomarin vajaus, kun yksi tuomareista kuoli viime helmikuussa.

Tällä hetkellä korkeimman oikeuden punnukset ovat tasan, yhdeksänjäsenisen korkeimman oikeuden tuomareista neljä on republikaanipresidentin, neljä demokraattipresidentin nimittämiä.

Demokraattileirissä jo epäilyksiä

Senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer ilmoitti heti tiedotustilaisuuden jälkeen, että hänellä on "vakavia epäilyksiä" Trumpin tuomarivallinnasta. Schumer kirjoitti Twitterissä, että Gorsuch muun muassa vastustaa naisten oikeuksia ja asettaa yritykset työntekijöiden edelle.

Demokraattijohtaja sanoo epäilevänsä, että Gorsuch voisi olla voimakas ja riippumaton.

– Nyt enemmän kuin koskaan tarvitsemme tuomaria, joka on riippumaton eikä edusta ideologiaa. Tarvitsemme tuomarin, joka säilyttää demokratiamme ja puolustaa perusoikeuksiamme, Schumer tviittasi.

– Tarvitsemme myös korkeinta oikeutta, joka pitää puolensa presidenttiä vastaan. Presidenttiä, joka on jo osoittanut halukkuutensa taivuttaa perustuslakia.

Trumpin ehdokaan nimitys pitää vahvistaa republikaanienemmistöisessä senaatissa, ja lakivaliokunnan kuulemiset ja äänestykset kestänevät kuukausia. Demokraattien odotetaan hiillostavan Neil Gorsuchia erityisen huolellisesti, sillä korkeimman oikeuden tuomarin virka on elinikäinen. Siitä voi kuitenkin jäädä eläkkeelle jossakin vaiheessa.

Lähteet: Reuters, AFP, AP