Dosentti: Yhdysvaltain tuleva korkeimman oikeuden tuomari luottaa lain kirjaimelliseen tulkintaan

Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden dosentin mukaan tuomari Neil Gorsuch ajattelee, että osavaltiolla pitää olla enemmän valtaa kuin liittovaltiolla. Gorsuch ei ole paljastanut kantaansa aborttikysymykseen.

Yhdysvaltain korkein oikeus
Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomari Neil Gorsuch.
USA:n presidentti Donald Trump on esitellyt ehdokkaansa korkeimman oikeuden tuomariksi. Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden dosentti Jarna Petman kommentoi asiaa Aamu-tv:lle puhelimitse.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ehdokas korkeimman oikeuden tuomariksi on konservatiivi, vetoomustuomioistuimen tuomari Neil Gorsuch Coloradon osavaltion pääkaupungista Denveristä.

Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden dosentti Jarna Petman kertoi Ylen Aamu-tv:n haastattelussa, että hän pitää 49-vuotiaan Gorsuchin valintaa korkeimman oikeuden tuomariksi varmana. Hän arvioi, että valinta saattaa kuitenkin kestää pitkään.

Petmanin mukaan korkeimman oikeuden tuomarin nimittäminen on merkittävä asia, koska korkeimmalla oikeudella on Yhdysvalloissa valtava rooli siinä, miten arvomaailma rakentuu ja miten tämä arvomaailma vaikuttaa erilaisiin hallinnollisiiin päätöksiin liitto- ja osavaltiotasolla.

Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa on ollut lähes vuoden ajan tilanne, jossa yksi yhdeksästä tuomarista puuttuu, koska tuomari Antonin Scalia kuoli vuosi sitten helmikuussa.

Uudella tuomarilla ratkaiseva asema

Tällä hetkellä neljä korkeimman oikeuden tuomareista on demokraattipresidentin nimittämiä ja neljä republikaanipresidentin nimittämiä.

– Nyt henkilö, joka korkeimpaan oikeuteen valitaan, pystyy kääntämään suuntaa puoleen tai toiseen, Petman sanoo.

Petmanin mukaan Gorsuchista tiedetään, että edesmenneen tuomari Scalian lailla Gorsuch ajattelee oikeudellisesta tulkinnasta niin, että se pitää sitoa alkuperäiseen 1700-luvun lopun tulkintaan.

– Tämä jo kertoo siitä, kuinka edistyksellisestä tuomarista tässä on kyse. Hän ajattelee myös niin, että lakia on tulkittava kirjaimellisesti.

– Se tarkoittaa sitä, että ei oteta esitöitä lukuun tai lain tarkoitusta eikä varsinkaan lain vaikutusta.

Gorsuch on antanut omissa tuomioissaan laajan marginaalin uskonnonvapaudelle niin, että uskonnonvapauteen vetoamalla voi rajoittaa muita oikeuksia. Hän myös ajattelee, että osavaltioilla on oltava enemmän valtaa kuin liittovaltiolla, Petman kertoo.

Gorsuchin kanta aborttiin avoin

Yhdysvalloissa yksi jatkuva kiistakysymys on aborttioikeus, joka tuli voimaan 1970-luvulla korkeimman oikeuden päätöksellä. Pyrkimystä aborttioikeuden rajoittamiseksi ilmenee jatkuvasti.

Petmanin mukaan Gorsuch ei ole sanonut vielä mitään aborttioikeudesta. Gorsuch on kuitenkin kirjoittanut kirjan, jossa hän vastustaa eutanasiaa eli armokuolemaa.

– Hän on erityisesti korostanut elämän arvoa ja oikeutta elämään. Tämä antanee osviittaa siitä, mihin hän kallistuisi aborttikysymystä koskevissa tapauksissa.

Petman pitää erittäin todennäköisenä, että aborttikysymyksiä koskeva tapaus tulee niin pian kuin mahdollista korkeimman oikeuden ratkaistavaksi.