Operaattorit roaming-maksujen poistamisesta: tietää hinnoittelupaineita

Suurin osa puhelinoperaattoreista uumoilee tilanteesta seuraavan reippaita kustannuksia.

Roaming
Nuoret tutkivat kännyköitään.
Tiina Jutila / Yle

Euroopan parlamentti ja jäsenmaat pääsivät sopuun operaattorien välisen rahaliikenteen hintakatosta keskiviikon vastaisena yönä. Kesäkuun puolivälin jälkeen eurooppalaiset operaattorit eivät saa enää periä lisämaksua matkapuhelimen käytöstä toisen EU-maan alueella.

Elisan liiketoimintajohtaja Henri Korpi arvioi, että sovitut tukkuhinnat jäivät EU-neuvotteluissa niin korkealle, että tilanne kehkeytyy suomalaisille operaattoreille vielä erittäin hankalaksi.

– Datan tukkuhinta on niin korkea ja meidän asiakkaiden käyttömäärät kotimaassa ovat niin korkeita, että kun kotimaan käyttö siirtyy vastaavan kokoisena EU-matkailuun mukaan, niin meidän kustannukset kasvavat kestämättömän suuriksi.

Korven mukaan on aikaista sanoa, miten tilanne vaikuttaa kuluttajaan. Korpi kuitenkin myöntää sen mahdollisuuden, että asiakkaat saattavat joutua maksumiehiksi.

– Säätelyhän jättää moneen mahdollisuuksia. Siellä on kestävyysmekanismi, jota voi hakea paikalliselta viranomaiselta. Se mahdollistaisi jonkinlaisen roaming-hintojen perimisen edelleen.

– Ja sitten tietysti on kaikki muu tuotteistus- ja hinnoitteluratkaisut käytettävissä, Korpi sanoo.

DNA: Kalliiksi tulee

DNA:n kuluttajaliikennetoiminnan johtajan Pekka Väisäsen mukaan jo tässä vaiheessa on selvää, että tilanteesta seuraa yritykselle erittäin merkittäviä kustannuksia.

– Kyllä tämä tulee kalliiksi meille. Tässä selkeästi hyötyvät sellaisten maiden operaattorit, joissa on paljon sisään tulevaa roaming-liikennettä.

Maksajiksi jäävät Väisäsen mukaan sellaisten maiden operaattorit, joista pääsääntöisesti matkustetaan muualle, mutta joissa ei ole sisään tulevaa roaming-liikennettä.

Väisänen sanoo, että mikäli DNA lähtee toteuttamaan lainsäädäntöä täysin EU-ohjeiden mukaisesti, se tietää hinnoittelupaineita ja tuotteistusmuutoksia kuluttajille.

– Käydään varmasti keskustelua suomalaisten viranomaisten kanssa kestävyysmekanismin käyttämisestä. Silloin se mahdollistaisi tukkuhinnan perimisen siltä kuluttajalta, joka liikkuu muualla Euroopassa.

Sonera: Ei yllätys

Soneran viestintäjohtaja Tatu Tuomisen mukaan neuvotteluissa saatu kompromissi ei tullut yllätyksenä.

– Meillä on Soneralla roaming-sääntelyä katsottu sillä tavalla, että se ei ole meille mikään mörkö. Pidämme sitä periaatteessa ihan hyvänä asiana. Mutta näiden tasojen jälkeen on tutkittava, miten tästä nyt mennään eteenpäin, mihin kaikkeen tämä vaikuttaa, Tuominen sanoo.

– Kyllä meidän täytyy tietysti ottaa tämä taso huomioon kaikessa meidän tekemisessä, että sikäli kyllä se ainakin suunnittelutyötä aiheuttaa.

Tuomisen mukaan Sonera ei lähde vielä tässä vaiheessa ennakoimaan vaikutuksia kuluttajalle.

Liikenneministeri: Hyvää työtä

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) sanoo pitävänsä Brysselin EU-neuvotteluissa tehtyä työtä hyvänä. Siitäkin huolimatta, että lopputuloksena oli kompromissi.

– Tavoitteenamme on ollut huolehtia siitä, että meillä olisi mahdollisimman alhainen tukkuhinta tässä roamingin yhteydessä. Sitä tavoitetta on myöskin tukenut Euroopan parlamentti.

– Nyt sitten katsotaan, miten markkinat reagoivat ja millä tavalla tämä vaikuttaa meidän kansalliseen hinnoitteluun.

Berner ei koe Suomen digitalisaatiokehityksen olevan uhattuna päätöksen vuoksi.

– Meidän kehitys on niin pitkällä ja meidän täytyy nyt yhteisesti tehdä töitä sen puolesta, että löydetään muita keinoja, joilla pystytään mobiiladatan käyttöä edistämään Suomessa jatkossakin.