Vironvenäläinen elää erillään, mutta Viro on silti kotimaa

Virossa on kaupunkeja, joissa voi elää koko elämänsä puhumatta sanaakaan viroa. Kaivoskaupunki Kohtla-Järveä ympäröi Itä-Virumaa, jonka epäiltiin olevan seuraava Krim. Separatistien sijaan kadulla vastaan kävelee tavallinen ihminen.

Viro
Kohtla-Järve Viro.

KOHTLA-JÄRVE Koululuokassa on tusinan verran lapsia. Toisessa rivissä istuva Miša lukee vihkostaan kirjoittamansa tekstin.

– Minä olen tänään 5a-luokan järjestyksenpitäjä. Olen 11 vuotta vanha. Pulpetillani on kirja, vihko ja kyniä.

Puhe tulee viroksi, mutta venäläisellä aksentilla. Luokan edessä lauseiden kielioppia korjaa opettaja Riina Kazatsenko. Hänen tehtävänään on opettaa Kohtla-Järven keskustan peruskoulun lapsille maan virallinen kieli, viro.

Viron kartta, jossa Tallinna, Kohtla-Järve ja Narva.
Yle Uutisgrafiikka

Oppijoita on paljon, sillä vain runsaat kymmenen prosenttia kaupungin asukkaista on vironkielisiä. Valtakieli on venäjä. Sitä puhuu äidinkielenään noin joka neljäs Viron asukas.

– Jos kotona lapselle sanotaan, että viron kieltä ei tarvita, minäkään en sitä tarvinnut, etkä sinäkään sitä tarvitse, niin lopputulos on selvä, Kazatsenko kuvailee.

Lapsilla on kotiläksynä opetella ulkoa rakastetun virolaiskirjailijan Ellen Niitin Karhun talvilaulu. Sen toisto menee sujuvasti. Seuraavaksi opettaja Kazatsenko kysyy, kuinka moni katsoi illalla Viron television pääuutislähetyksen, kuten opettajan kanssa oli sovittu. Yksikään käsi ei nouse.

Kohtla-Järve Viro.
Opettaja Riina Kazatsenko opettaa lapsille viron kieltä. Stanislav Moshkov

– Miks? Potšemu?

– En löytänyt sitä.

– Meillä ei näy ollenkaan virolaisia kanavia, lapset vastaavat.

Kohtla-Järvellä televisioissa pyörii Venäjän television tarjonta. Lautasantennit koristavat kaupungin stalininaikaisia kivitaloja ja neuvostoaikaisia tyyppikerrostaloja.

Kohtla-Järven keskusaukiota hallitsee kauppakeskukseksi muuttunut elokuvateatteri Pobeda eli Voitto. Sen seiniltä tervehtivät sirpit, vasarat ja viisisakaraiset tähdet. Rakennuksen omistaja päätti remontin yhteydessä, että ne jäävät. Samalla pieteetillä on entisöity Kohtla-Järven kulttuuritalo.

Kohtla-Järven kaupungin kartta, johon on merkitty keskeisiä paikkoja.
Yle Uutisgrafiikka, lähde: Google

Muualla entisen Neuvostoliiton alueella kuten Liettuassa ja Ukrainassa symboleita on siivottu pois.

– Historiamme on mikä on. Emme voi teeskennellä, että kaikki alkoi vasta 26 vuotta sitten, kun Viro itsenäistyi, kaupungin elinkeinoasiamies Mark Fjodorov selittää.

Hän itse syntyi 25 vuotta sitten samana vuonna, kun Neuvostoliitto kaatui.

Kohtla-Järven yleisilme on keltainen ja harmaa. Stalininaikaiset talot voisivat olla kauniita, mutta ne ovat suojeltuja ja rapistuvat kunnostuksen puutteessa.

– Ulkokuori pitäisi remontoida tiettyjen standardien mukaan, mutta ihmisillä ei ole siihen varaa, Fjodorov selittää.

Kohtla-Järve Viro.
Stanislav Moshkov

Kaupunkikuvan kohentaminen onkin yksi Fjodorovin vaaliteemoista. Nuorimies aikoo mukaan kuntapolitiikkaan päättämään kotikaupunkinsa asioista.

Luonteva valinta olisi Viron päähallituspuolue keskusta, joka hallitsee Kohtla-Järveä kuten monia muitakin venäläisenemmistöisiä paikkakuntia. Ensi syksyn kuntavaaleissa keskusta ajaa entistä pontevammin venäjänkielisten aseman parantamista.

Mark Fjodorov kertoo kuitenkin yllättäen ryhtyvänsä liberaalin reformipuolueen ehdokkaaksi. Puolueen edustajilla on ollut tapana käsitellä venäläisvähemmistöä maan sisäisenä turvallisuusuhkana.

– En ole samaa mieltä reformin valtakunnanpolitiikan kanssa, mutta täällä Kohtla-Järvellä asioista päättävät tavalliset ihmiset, Fjodorov perustelee.

*Kaivokset näkee ja tuntee Kohtla-Järvellä kaikkialla. *Tuhkavuoret luovat muuten tasaiseen maastoon siluetin, hiukkaset tarttuvat ihoon, nenään työntyy kaasunhaju. Jopa kaupungin keskustan puisto on rakentunut kaivoksen ympärille.

Kohtla-Järven alue oli vuosisatoja joukko maalaiskyliä ja kartanoiden maita. Sitten Itä-Virumaan maaperästä löydettiin virolainen kulta, palavakivi eli öljyliuske. Se yhdisti kylät yhdeksi kaupungiksi.

Kohtla-Järve Viro.
Palavakivi tarjoaa yhä työpaikkoja tuhansille.Stanislav Moshkov

Saksalaisetkin ymmärsivät öljyliuskeen arvon. Itä-Virumaan kaivokset jauhoivat polttoainetta ja lämmikettä natsi-Saksalle. Juutalaisia tuotiin työleireille valloitetulta Ostlandin alueelta, lähinnä Liettuasta. Seuraavat tulijat, puna-armeijan sotilaat löysivät ruumiit kaivoskuilusta.

Kohtla-Järvellä puna-armeijaa muistetaan edelleen vapauttajana. Toisen maailmansodan päättymistä juhlitaan voitonpäivänä 9. toukokuuta. Silloin Kohtla-Järven asukkaita kokoontuu suuren isänmaallisen sodan muistomerkille, ja Venäjän lähetystön edustaja laskee seppeleen patsaan juurelle.

Oranssimustia Yrjön nauhoja, venäläisidentiteetin tunnuksia, löytyy nytkin patsaan luota.

Kohtla-Järve Viro.
Suuren isänmaallisen sodan muistomerkille kerääntyy väkeä toukokuussa Venäjän voitonpäivänä.Stanislav Moshkov

Neuvostoaikana öljyliuskeen tuotanto kasvoi räjähdysmäisesti. Kaivokset tarjosivat hyvin palkattua työtä, ja Kohtla-Järvelle tuli tuhansia ihmisiä eri puolilta Neuvostoliittoa. Kaupunki rakentui, ja virolaiset jäivät vähemmistöksi.

Sitten sekä aika että teollisuus muuttuivat. Työpaikat katosivat, ja ihmisvirta kääntyi vastakkaiseen suuntaan.

Itä-Virumaan maakunta on jo vuosia johtanut työttömyystilastoja. Tulotaso on täällä matalampi kuin muualla Virossa. Kohtla-Järvellä asukkaat vähenevät tuhannen ihmisen vuosivauhdilla muuttoliikkeen takia.

*Naš hokkei, naša pobeda. *Meidän jääkiekkomme, meidän voittomme. Tekstillä ja Kohtla-Järven vaakunalla varustettu pressu roikkuu jäähallilla.

Virossa jääkiekko on vielä suurimmaksi osaksi venäjänkielisten harrastus. Katsomossa hytisee kymmenkunta vanhempaa, kaukalon laidalla kaksi isää sähisee ohi luistelevalle jälkikasvulleen ohjeistusta.

Kohtla-Järve Viro.
Jääkiekko on pääosin venäläisvähemmistön harrastus.Stanislav Moshkov

Jäällä pelaajia seuraa keskittyneesti Alexander Smetanin. Hän valmentaa Kohtla-Järven nuorten jääkiekkojoukkuetta Everestiä.

Smetanin syntyi Kohtla-Järvellä. 1980-luvulla hänen oma jääkiekkovalmentajansa tuli hakemaan pieniä pelaajia suoraan päiväkodista. Smetanin muistaa, miten remmi kolisteli jäähallille valmentajan perässä köydestä kiinnipitäen.

– Meitä oli silloin neljäkymmentä. Nyt en saa omista pelaajista kokoon edes joukkuetta, hän kertoo.

Vahvistusta haetaan Tallinnasta, Tartosta ja Narvasta. Sitten lähdetään pelireissulle Pietariin, jossa Everest pelaa ikäluokkansa liigassa.

Pietari rajan takana onkin monille itävirulaisille luonnollinen suunta. Rajan yli pääsee Venäjän passilla tai niin sanotulla harmaalla passilla ilman viisumia. Harmaa passi on kansalaisuudettomien matkustusasiakirja. Sellainen on yhä noin 80 000 vironvenäläisellä.

Kohtla-Järve Viro.
Aleksander Smetanin on entinen ammattilaispelaaja, joka valmentaa Kohtla-Järven lasten ja nuorten joukkuetta.Stanislav Moshkov

Myös 36-vuotias Smetanin oli alun perin harmaapassilainen. 18-vuotiaana hän lähti pelaamaan ammattilaiseksi Valko-Venäjälle ja Venäjälle. Siellä hän otti Venäjän kansalaisuuden.

Muutamaa vuotta myöhemmin ura alkoi hiipua, ja Smetanin palasi Viroon. Hän opiskeli viroa ja suoritti kansalaisuuteen tarvittavan kielikokeen. Nyt hänellä on Viron passi ja kolme poikaa kohtlajärveläisen vaimonsa kanssa.

– Tiedän, että pärjäisin missä tahansa, mutta Kohtla-Järve on kotini, hän sanoo.

Kotiseuturakkaudessaan Smetanin on tyypillinen kohtlajärveläinen.

Kolme vuotta sitten Krimin valtauksen jälkeen kansainvälinen media saapui Itä-Virumaalle etsimään vironvenäläisiä separatisteja. Ajateltiin, että Viron venäläisenemmistöinen maakunta voisi olla seuraava kapinallisalue. Vihreiden miesten sijaan toimittajat löysivätkin pikkukaupunkien tavallisia asukkaita, joilla oli arkiset murheet.

Useimmat vironvenäläiset eivät ymmärrä valtaväestön puheita, joissa venäjänkielisiltä vaaditaan sopeutumista virolaiseen yhteiskuntaan. Heille Viro on jo koti. Lapset kasvavat venäjän kielellä, mutta Viron lipun alla.

– Ihmiset täällä tekevät paljon töitä ja yrittävät pärjätä. Kun teet parhaasi siellä, missä olet, niin sillä, mitä suuressa maailmassa tapahtuu, ei ole merkitystä, Smetanin pohtii.

– Slava bogu! Halleluja! Amin!

Ihmiset seisovat ja keinuvat musiikin tahtiin. Joillakin ovat kädet ilmassa, toisilla ne takovat yhteen. Gospelkirkon jumalanpalvelus on alkanut. Kuoro laulaa taitavasti moniäänisiä, rytmikkäitä lauluja.

– Siunaa venäläisiä, siunaa virolaisia, siunaa kaikkia, jotka täällä elävät, pappi julistaa kappaleiden välillä.

Kohtla-Järve Viro.
Gospelkirkko on löytänyt tiensä Yhdysvalloista Kohta-Järvelle. Stanislav Moshkov

Seurakunta näyttää ensi katsomalta keskiluokkaiselta ja poikkeuksetta onnelliselta. Tarkempi tarkastelu paljastaa eletyn elämän merkit.

Monet jumalanpalvelukseen osallistuvista ovat entisiä alkoholisteja ja narkomaaneja. Heitä on Kohtla-Järvellä paljon. Sosiaaliset ongelmat ovat kasaantuneet, ja itärajan yli virtaa halpaa alkoholia ja muita aineita.

– Olin kolme kertaa vankilassa ja elin kuusi vuotta varastossa, kertoo 58-vuotias Valeri Serebrjakov jumalanpalveluksen jälkeen.

Eräänä aamuna hän heräsi humalaisen yön jälkeen ja löysi varaston ovelta muovikassin täynnä ruokaa.

– Ajattelin, että olin jälleen ryöstänyt jonkun, Serebrjakov muistelee.

Muutama päivä myöhemmin varastolle ilmaantui kaksi avustustyöntekijää, jotka toivat Serebrjakoville ruuan lisäksi Jumalan sanaa. Serebrjakov pääsi vieroitukseen.

Kohtla-Järve Viro.
Olga Serebrjakova ja Valeri Serebrjakov saivat uuden mahdollisuuden sekä Uljana-tyttären.Stanislav Moshkov

Vaimo Olgan, 38, tarina on samankaltainen. Hänet pelasti Vladimir Vasin, gospelkirkon aktiivi ja narkomaanien ja alkoholistien tukihenkilö.

Kolkonnäköinen Vasin on itsekin entinen narkomaani. Hän jos kuka on nähnyt kaikenlaista, mutta ei pidä Kohtla-Järveä sen toivottomampana kaupunkina kuin mitään muutakaan paikkaa.

– Kaikki riippuu siitä, miten ihminen näkee itsensä. Ei voi sanoa, etteikö täällä olisi mahdollisuuksia, Vasin kuvaa.

Kohtla-Järven etelälaidalta löytyy tutulta kuulostava kaupunginosa. Outokumpu on yksi kaupungin halutuimmista osoitteista, ja siihen on syynsä:

– Suomalaiset talot ovat hyvin rakennettuja, kehaisee alueen asukas Anton Karhanin.

Outokummun kaupunginosa rakennettiin 1970-luvulla suomalaisen ystävyyskaupungin suunnitelmien perusteella. Pohjois-Karjalassa on vastaavasti Kohtla-Järven aukio.

Taloihin ei täällä saanut tulla kerroksia tulla viittä enempää, sillä tonttien alla risteilevät kaivoskäytävät, eikä maanpinta olisi kestänyt suurempaa kuormitusta.

Karhaninin perheellä on Outokummussa kaksi asuntoa saman talon rapussa, sillä kymmenen lasta ei mahdu yhteen asuntoon.

Kolme vanhinta on jo lähtenyt Tallinnaan. Vanhin, 22-vuotias Kirill opiskelee meriakatemiassa, 21-vuotias Darja musiikkiakatemiassa ja 20-vuotias Simeon poliisikoulussa. Mutta he aikovat tulla takaisin.

Kohtla-Järve Viro.
Äiti Lidia Karhanina (vas.) opettaa lapsilleen kotiseudun kunnioitusta. Sylissä kuopus, kolmivuotias Serafina. Hänen vierellään vanhimmat lapset Darja, Kirill ja Simeon.Stanislav Moshkov

– Perheemme motto on, että siellä, missä olet syntynyt, sinun pitää olla myös hyödyksi, Kirill selittää.

Darja työskentelee jo nyt opintojensa ohella paikallisessa koulussa musiikinopettajana.

– Kohtla-Järve on auttanut minua paljon. On minun vuoroni antaa jotain takaisin, hän sanoo.

Karhaninin lasten haaveet eivät ole enää mikään poikkeus. Myös heidän ystävistään monet suunnittelevat paluuta kotikonnuilleen Itä-Virumaalle.

Useimmat ovat viimein oppineet viron kielen opiskeltuaan kasvukeskuksissa. Heillä on taskussaan Viron passi, koska Viron vapautumisen jälkeen syntyneet sukupolvet saivat sen automaattisesti.

Hiilikaivosten perään ei enää haikailla, koska koulutus antaa eväät muihin töihin. Yksi Itä-Virumaan tuhkavuorista on jo valjastettu laskettelukeskukseksi, ja naapurikunnan kaivoksesta on tullut museo. Molemmat ovat suosittuja matkailukohteita.

Vastuu yhteisöstä painaa nuoria vironvenäläisiä, mutta toisaalta kotiseudun mahdollisuudet houkuttavat. Kohtla-Järve on taas rakenteilla – ja tuhkasta voi nousta hieno kaupunki.