Deutsche Bank lopettaa investoinnit hiilienergiaan

Pankki oli yksi 400:sta yhtiöstä, joka antoi Pariisin ilmastosopimuksen yhteydessä lupauksen hiili-investointien vähentämisestä.

Deutsche Bank
Harmaa, lasinen pilvenpiirtäjä. Ympärillä pilviä.
Synkät pilvet varjostavat Deutsche Bankin pilvenpiirtäjää Frankfurtissa.Uwe Tautenhahn

Saksan suurin rahalaitos, Deutsche Bank ilmoittaa lopettavansa investointien tekemisen hiilienergiaan.

– Deutsche Bank ja sen tytäryhtiöt eivät enää myönnä luottoja hiilikaivoksiin tai uusien hiilikäyttöisten voimaloiden rakentamiseen, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Nyt käynnissä olevat investoinnit ajetaan asteittain alas.

Yhtiö ei kerro investointien alasajon aikataulua.

Deutsche Bank sanoo päätöksensä perustuvan lupaukseen, jonka se antoi vuosi sitten Pariisin ilmastosopimuksen solmimisen yhteydessä. Vastaavan lupauksen hiilienergiasta luopumiseen antoi 400 muutakin suurta yksityistä tai julkista yhtiötä.

Pankki luopui myös vuonna 2014 Australian Abbot Pointin sataman rahoituksesta, kun ympäristöntutkijat pelkäsivät sen pilaavan Suuren Valliriutan luontoa. 180 000 saksalaista allekirjoitti pankille osoitetun vetoomuksen.

Joulukuussa 2016 julkaistun rapportin mukaan eri puolilla maailmaa on jo luovuttu fossiilisen energian tuotannosta viiden biljoonan eli viiden tuhannen miljardin dollarin arvosta, kertoo The Guardian -lehti.