1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Selvitys: Suomalaista jurppii pankeissa piittaamattomuus ja ylimielisyys

Suomalaisten luottamus pankkeihin horjuu muun muassa siksi, että pankkien koetaan jättävän hädässä pulaan, kertoo uusi kyselytutkimus.

Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP

Neljä viidestä suomalaisesta ajattelee, että pankit ajattelevat vain omaa etuaan, Nooa Säästöpankin teettämä selvitys kertoo. Noin 40 prosenttia ei luota pankin auttavan myös silloin, kun taloudellinen tilanne huononee esimerkiksi työttömyyden tai avioeron vuoksi.

Enemmistön mielestä pankit myös lakkauttavat kassapalveluja ja määrittelevät asiakassuhteen ehtoja asiakkaiden tahdon vastaisesti.

Tutkimukseen vastanneiden selvästi yleisimmin pankeista käyttämät sanat olivat "kasvoton", "pakollinen", "rahastus" ja "palvelumaksut".

Suurten pankkien asiakkaat tyytymättömimpiä

Huonoin mielikuva ihmisillä on suurista liikepankeista. Pienillä "maalaispankeilla" taas on läheisempi suhde asiakkaisiinsa.

Murskaavimmat arviot pankeista antavat Kehä kolmosen sisäpuolella asuvat. Heistä noin puolen mielestä pankin yhteydenotot koskevat yleensä kielteisiä muutoksia, esimerkiksi palvelumaksujen nostoa tai konttorin lakkauttamista.

Esimerkiksi helsinkiläisistä asiakkaista yli puolet ajattelee, että he eivät ole pankille tärkeitä.

– Pääkaupunkiseudulla ihmistä on vastassa koneisto. Koetaan, että pankissa ei ole luottohenkilöä, johon ottaa yhteyttä, Nooa Säästöpankin toimitusjohtaja Tommi Rytkönen sanoo. Hänen mielestään pankkipalvelusta on tullut vitsi.

Digitalisaatio lisää ihmisten kohtaamisen tarvetta

Pankkialan kehittäjien kuumin puheenaihe juuri nyt on disruptio eli digitalisaation tuoma uusi kilpailu ja ansaintamallit.

– Ei digitalisaatio vähennä henkilökohtaisen palvelun tarvetta. Kysyntä inhimilliselle palvelulle kasvaa, Rytkönen sanoo.

Pankit reagoivat uuteen kilpailuun eri tavoin. Nooa Säästöpankki aikoo parantaa palveluja esimerkiksi vanhuksille, jotka eivät pääse liikkumaan kotoaan.

– Jos vanhus ei vaikkapa pääse liikkeelle kotoaan Taka-Töölöstä keskustaan, meiltä voi hyvin lähteä toimihenkilö keskustasta Taka-Töölöön, Rytkönen kuvailee.

Poistettu viimeinen lause klo 15:46: "Tällaista palvelua pankilla ei vielä ole". Nooa Säästöpankilla on kotikäyntipalvelu.