Rikollisjärjestön kyltti demaritalon seinässä Hämeenlinnassa?

Vanajaveden Sosialidemokraattisen Yhdistyksen klubitalon seinässä Hämeenlinnassa komeilee Cannonball-järjestön kyltti. Asian tekee vakavaksi se, että Helsingin hovioikeus on lainvoimaisessa päätöksessään katsonut, että Cannonball on järjestäytynyt rikollisryhmä.

Cannonball MC
Vanajaveden Sosialidemokraattisen Yhdistyksen omistama Kisapirtti Hämeenlinnassa
Cannonball MC:n kyltti komeilee demareiden Kisapirtin seinässä HämeenlinnassaYle

Vanajaveden Sosialidemokraattisen Yhdistyksen puheenjohtaja Jorma Hassinen sanoo, että yhdistys on vuokrannut tilat Kanta-Hämeen moottoriurheilun tuki KH-MOT -yhdistykselle. Muuten Hassinen ei halua asiaa kommentoida. Toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus on tehty syyskuun 2015 alussa.

Sosialidemokraattien Hämeen piirin toiminnanjohtaja Pirjo Alijärvi sen sijaan myöntää, että tilanne on kiusallinen.

– Nyt kuin on oikeuden lainvoimainen päätös, että kyseessä on järjestäytyneen rikollisuuden toimintamuoto, tilanne on meille äärimmäisen kiusallinen. Meillä yhdistykset toimivat itsenäisesti ja tekevät päätökset itsenäisesti, mutta on selvää, että tästä täytyy käydä keskustelu sisäisesti.

Rikoslaki tuomitsee toimitilojen luovuttamisen järjestäytyneelle rikollisryhmälle

Rikoslain 17 luvun 1 a §:n ensimmäisen momentin neljännessä kohdassa määritellään, että järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuu, jos muun muassa luovuttaa järjestäytyneelle rikollisryhmälle toimitiloja. Järjestäytynyt rikollisryhmä määritellään saman lain 6 luvun 5 pykälässä.

Hovioikeuden marraskuun viimeisenä päivänä antama päätös, jonka mukaan Cannonball on rikollisjärjestö, perustuu aiempaan vuonna 2003 rikoslakiin lisättyyn pykälään. Nykyään voimassaolevassa laissa määrittely on asiallisesti pysynyt samana.

Oikeudessa ollut ristiriitaisiakin päätöksiä

Jo aiemmin Itä-Suomen hovioikeus oli antanut lainvoimaisen päätöksen, jossa Cannonball katsottiin rikollisjärjestöksi. Toisaalta korkein oikeus on eräässä tapauksessa kumonnut yhden hovioikeuden päätöksen, jossa Cannonball tuomittiin rikollisjärjestöksi.

Jostain syystä Cannonball ei halunnut viedä tuoreinta Helsingin hovioikeuden päätöstä korkeimman oikeuden tutkittavaksi.