Koe uusi yle.fi

Nykyisin kielletty sana oli aiemmin aapisessakin – "Oli jo siihen maailmanaikaan syrjivää ja lokeroivaa kieltä"

Vihapuhe ja sen tunnistaminen on monille vanhemmille ihmisille outoa. Osasyynä on vihapuheen keskittyminen sosiaaliseen mediaan, jota vanhempi väki seuraa huonosti.

vihapuhe
Sivu vanhasta Jöröjukka-kirjasta.
Heinrich Hoffmannin Jörö-Jukka Hupaisia tarinoita ja lystikkäitä kuvia -kirjasta löytyy tällainen tarina.Elisa Kinnunen / Yle

Sotkamo

– Jörö-Jukka-lehdessä se oli. Sieltä minä muistan neekeri-sanan.

Olavi Koutaniemi syntyi kolme vuotta ennen talvisotaa. Kotipaikka jäi luovutetulle alueelle, sille neljäsosalle Kuusamoa, joka Moskovan rauhassa vuonna 1940 luovutettiin Neuvostoliitolle. Syksyn evakkomatkasta hän muistaa äänen, kuinka laukkaavan hevosen kaviot kumisivat järven jäällä.

– Ryssä oli haukkumissana pitkän aikaa vielä sotien jälkeenkin, mutta en minä tänä päivänä enää ryssittele, sanoo Koutaniemi.

Olemme Sotkamossa, Turinatuvalla. Siellä kokoontuu vanhempia ihmisiä erilaisiin kokouksiin ja muuhun virkistykseen, nuorimmaisetkin ovat olleet eläkkeellä jo jonkin aikaa. Yritän selvittää, mitä iäkkäiden ihmisten mielestä on vihapuhe.

Se on, minä ymmärrän näin, meille maaseudun ihmisille täysin tuntematon sana.

Olavi Koutaniemi

Etsin vastausta kahden sanan kautta, neekeri ja ryssä. Molemmissa sanoissa on vahva negatiivinen sävy ja niiden käyttöä pyritään välttämään. Kielitoimiston sanakirjassa molemmat sanat määritellään halventaviksi. Tämä voi tuntua iäkkäämmistä ihmisistä hämmentävältä, koska sana neekeri on Suomessa vielä 1970-luvullakin esitelty aapisessa N-kirjaimen kohdalla ja tietosanakirjassa (siirryt toiseen palveluun) (Wikipedia).

Puhuminen vihapuheesta on yleistynyt valtaisasti viime vuosina. Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntija Vesa Heikkisen blogimerkinnän mukaan (siirryt toiseen palveluun) vuonna 2014 vihapuheesta puhuttiin noin 14 000 some-viestissä, vuonna 2015 noin 41 000 some-viestissä ja vuonna 2016 noin 68 000 some-viestissä.

Samalla ovat yleistyneet vaatimukset määritellä täsmällisesti, mitä vihapuhe on (siirryt toiseen palveluun) (Vesa Heikkisen blogi). Suomen laissa ei vihapuhetta ole määritelty, vaikka esimerkiksi poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen on toivonut (siirryt toiseen palveluun) (Uusi Suomi), että vihapuhe kriminalisoitaisiin.

Vihapuhetta ei moni tunnista

Somemaailman kuumottavat puheenaiheet eivät Turinatuvalla tapaamalleni olleet lainkaan tuttuja. Monelle vanhemmalle ihmiselle koko termi vihapuhe on outo. Turinatuvalla kokoustavalle Mirja Korhoselle sana on tuttu televisiosta, toimittajien puheesta, mutta muuten hän ei ole "semmoiseen törmännyt".

– Tuntuu minusta ainakin hirmu oudolta, semmoiselta, en oikein sitä ymmärrä.

Vanhan Jörö-Jukka-lehtisen kansi.
Elisa Kinnunen / Yle

Sen sijaan 1920-luvulla syntynyt Toivo Juntunen tunnistaa vihapuheen likimain sanakirjamääritelmän mukaisesti.

– Jos halveksii esimerkiksi pakolaisia ja sillä lailla, sehän se tietysti on vihapuhetta. Eikä niitä hyväksyisi ja jos jotain vihjaa ja puhuu pahasti.

Olavi Koutaniemen mielestä vihapuhe ei ole maaseudun ongelma.

– En tiedä kuka sitä ruokkii. Mutta se on, minä ymmärrän näin, meille maaseudun ihmisille täysin tuntematon sana. Sitä on sanottu naapurille joskus hankalasti, mutta ne on sovittu ja sillä selvä.

Nähtäisiin toinen ihmisenä, eikä vain toisen koneen päässä olevana olentona, jota voi mielin määrin pilkata.

Vesa Heikkinen

Kielitoimiston sanakirjan määritelmän mukaan vihapuhe (siirryt toiseen palveluun) on varsinkin vähemmistöihin kohdistuvaa vihaa tai suvaitsemattomuutta ilmaiseva tai niihin yllyttävää puhetta.

Yksi syy siihen, miksi vanhemmat ihmiset eivät tunnista vihapuhetta, voi ollakin juuri käyttöyhteys, sosiaalinen media, arvioi Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntija Vesa Heikkinen.

– Sosiaalisen median käyttö keskusteluissa ei ehkä ole vanhemmille ihmisille niin tuttua. Viestinvaihto ikään kuin jäljittelee kasvokkaista keskustelua. Puheen ja kirjoituksen rajat ovat vähän hämärtyneet, eli livenä keskustellaan myös kirjoittamalla.

Näissä keskusteluissa tuntemattomuus ruokkii huutelun rajuutta, sanoo Heikkinen.

– Ollaan siellä jossain koneen päässä ja voidaan nimimerkin takaa kirjoitella. Jos keskustelu tapahtuisi kasvokkain, se olisi hillitympää. Nähtäisiin toinen ihmisenä, eikä vain toisen koneen päässä olevana olentona, jota voi mielin määrin pilkata.

Miksi ottaa riski, että loukkaa toista tai lietsoo vihapuhetta, kun voi puhua asiallisestikin?

Vesa Heikkinen

Tässä suhteessa ei ihmisissä ole juuri tapahtunut kehitystä. 1930 syntynyt entinen kansakoulunopettaja Pentti Leppävuori kertoo lapsuutensa inkeriläisestä opettajapariskunnasta.

– Selän takana puhuttiin ryssistä, haukuttiin, koska he olivat venäläisiä. Ei päin naamaa. Ja lapsia vähän kohdeltiin siinä mielessä, että ryssän pentuja.

Tapio Laine kuuluu Turinatuvan nuorimpiin kävijöihin, hänellä on ikää vasta 65 vuotta. Laine sanoo, että hänelle sota-ajan kokemukset ovat luettua, ei koettua asiaa. Pelkästään lukeminen voi tehdä mielipiteistä liian kärkkäitä ja loukkaavia, arvioi Laine.

– Kun seuraa nettiä ja yleisönosastokirjoituksia, niin jopa henkilökohtaisella tasolla mennään loukkauksiin ja älyttömyyksiin.

Laine sanookin, että sodan kokeneet tuskin kirjoittaisivat lehtiin kokemuksistaan toista loukkaavasti. Somessakin ankarimmat syytökset esittävät yleensä he, jotka katsovat asioita peräkamarin hämärästä ilman omaa kokemusta.

Ryssittely vähentynyt

Nykyisin ryssittelyä ei juuri kuule Sotkamossa vanhempienkaan ihmisten puheissa, kenties siksi, että kohtaamisia venäläisten kanssa on yhä enemmän esimerkiksi turismin muodossa.

Sen sijaan neekeri-sanan kielteiset merkitykset eivät ole avautuneet. Moni pitää sanaa edelleen täysin neutraalina, koska se on opittu jo lapsuudessa. Kovin yleisessä käytössä se ei silti ole, sanoo Turinatuvan ohjelmia rakentava Tuula Rossi-Määttä.

– En ole törmännyt neekeri-sanaan hirveästi täällä Kainuussa asuessani. Ehkä tuolla Etelä-Suomessa se on yleisempää, kun siellä näkyy näitä tummaihoisia, joita me, vanhat ihmiset ennen vanhaan sanottiin neekereiksi.

Ne olivat jo siihen maailmanaikaan syrjivää ja lokeroivaa kieltä.

Vesa Heikkinen

Rossi-Määttä on syntynyt vuonna 1950. Hänelle sekä ryssä että neekeri ovat sanoina luonnollisia lapsuuden sanoja. Hän ei pidä sanojen käyttöä vihapuheena.

– Kun sanotaan neekeri, kaikki tietävät, mitä silloin tarkoitetaan. Hän on tummaihoinen ihminen. Ei sillä mitään kylvetä vihaa tai vihamielisyyttä kenenkään ajatuksiin.

Vanha opetustaulu.
Vanha opetustaulu.Turun museokeskus

78-vuotias Sirkka Löhönen sanoo, ettei neekeri-sana hänen mielestään ole paha sana.

– Lapsena esitin runoja, niin siinä oli neekeri. Ei kukaan sanonut, ettei sitä sanaa saa käyttää. Ennen vanhaan ei sitä osattu ajatellakaan, että se olisi mikään halventava nimitys. Mutta jos sitä ei saa käyttää, niin ei käytetä.

Rossi-Määtän mielestä puheessa äänensävy on ratkaiseva, milloin on kyse vihapuheesta ja milloin ei.

– Ääni ratkaisee, puhutko äkäisesti tai sovittelevasti, ne ovat kaksi eri asiaa.

Neekeri-sana lokeroi jo 1950-luvulla

Kielentutkija Vesa Heikkinen muistuttaa, että kielen merkitys ja arvosisällöt muuttuvat ajan mukana.

– Ne eivät ole kiinteitä ja kiveen hakattuja. Ajat muuttuvat ja ajatukset muuttuvat. Ja arvoarvostelmatkin muuttuvat.

Neekeri-sana oli pitkään viihdeteollisuudessa ja jopa oppikirjoissa lainausmerkeissä ihan normaali ilmaisu, sanoo Heikkinen.

– Se kuvasi tiettyä kansanryhmää. Nykykatsannossa ajatellaan, että se oli jo siihen maailmanaikaan syrjivää ja lokeroivaa kieltä. Monesti niihin liittyi se, että tämän tyyppiset ilmaukset osoittivat kohteensa jotenkin lähtökohtaisesti huonompina kuin me itse.

Sosiaalisen median käyttö keskusteluissa ei ehkä ole vanhemmille ihmisille niin tuttua.

Vesa Heikkinen

Jotkut saattavat ajatella niinkin, että vanhempien ihmisten puhuessa neekereistä puhetta ei välttämättä ole tarkoitettu kielteiseksi. Nuorempien puheessa siihen sisältyisi aina syrjivä ja loukkaava viesti. Mutta tämä on hankala yleistys: niin vanhempia kuin nuorempiakin on joka lähtöön.

– Kielenkäyttö on lopulta tilannesidonnaista, riippuu ketkä puhuvat, missä porukassa ja missä mielessä. Mutta nykymaailmassa ei ole mitään perusteita tämäntyyppisten, yleisesti loukkaavina pidettyjen ja rasismia ruokkivien ilmausten käyttöön. Miksi ottaa riski, että loukkaa toista tai lietsoo vihapuhetta, kun voi puhua asiallisestikin, kysyy Heikkinen.

Vaikuttaakin pienen Turinatupa-otoksen perusteella siltä, että kun monet vanhemmat ihmiset eivät juuri käytä sosiaalista mediaa, he myöskin jäävät vihapuhekuplan ulkopuolelle.

Silloin myös yksittäisten sanojen muuttuminen merkitykseltään puhtaasti halventaviksi jää huomaamatta.

Loukkaavuudella on julmat juuret

Palataan vielä hetkeksi Turinatuvalle Olavi Koutaniemen ajatuksiin neekeri-sanasta. Hänen ajatuksissaan sanan loukkaavuus saa pidemmät juuret, aina siirtomaa-aikaan ja orjakauppaan saakka.

– Se on varmasti ollut loukkaava silloin, kun Afrikan mantereella ja monissa muissa maissa ollut se niin sanottu herravalta, joka on alistanut nämä hyvin suuret ihmisjoukot olemaan osittain työorjina. Tai aiemmin orjakaupan aikana.

Koutaniemen silmiin syttyy tuike, kun hän kertoo, miten tummaihoisuus tulee nykyään hänelle vastaan aivan konkreettisesti, on tullut jo pari vuotta.

– Tyttäreni kävi miehensä kanssa hakemassa Keniasta silloin 3-vuotiaan tytön. Tyttö on pirteä kuin peipponen ja aivan täysin nauttii suomalaisesta kansanmenosta, riemuitsee Koutaniemi.

Vihapuheen ja sananvapauden rajoja käsiteltiin A-teema: Vihapuhe -ohjelmassa 2. helmikuuta. Ohjelman voi katsoa Yle Areenassa.