1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Juha Sipilä

Sipilä kommentoi esteettömyyspäätöstä yhdellä virkkeellä

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) oli tänään lyhytsanainen kommentoidessaan toimittajille eduskunnan oikeusasiamiehen päätöstä, jonka mukaan hän ei ollut jäävi hallituksen päätettäessä pääomittaa kaivosyhtiö Terrafamea syksyllä.

Pääministeri Juha Sipilä matkalla eduskunnan täysistuntoon 1. helmikuuta.

Oikeusasiamiehen esteellisyysepäilyistä vapauttama pääministeri Sipilä suostui kommentoimaan päätöstä varsin lyhytsanaisesti.

– Tämä arvio vastaa omaa arviotani ja on yksiselitteisen selkeä, että ei minulla ole siihen sen enempää lisättävää, kiitoksia.

Eduskunnan täysistunnosta poistumassa ollut Sipilä käveli kommenttinsa jälkeen pois toimittajien edestä, eikä jäänyt vastaamaan jatkokysymyksiin.

Pääministerin mahdollinen esteellisyys nousi viime marraskuussa esille, kun hänen sukulaistensa omistaman Katera Steel Oy:n saama tilaus valtion omistamalta Terrafamelta tuli julki. Hallitus päätti marraskuussa antaa Terrafamelle 100 miljoonaa euroa lisää valtion rahaa kaivoksen toiminnan jatkamiseksi.

Oikeusasiamies antoi tänään esteellisyysepäilyistä päätöksen, jonka mukaan Sipilä oli asiassa esteetön eikä siinä ilmennyt sellaisia oikeudellisia perusteita, joiden nojalla Sipilän olisi voinut arvioida menetelleen puolueellisesti.