Hevostyttö Hildur, 84, kapuaa hevosen selkään itse – "Yhteen tahtiin sydämemme lyö"

Hevoskuiskaaja Hildur Hagelberg on ratsastanut viisivuotiaasta asti. Miehensä omaishoitajana toimiva Hildur nousee yhä 84-vuotiaanakin itse hevosen selkään.

harrastukset
Manta ja Hildur Hagelberg
Hildur Hagelbergilla ja Mantalla on ikää yhteensä yli sata vuotta. Hagelberg on 84-vuotias ja Manta täyttää huhtikuussa 23. Video: Kimmo Hiltunen

KajaaniNyt on onnellinen hetki. Hildur Hagelberg, 84, on tullut tapaamaan Mantaa, suomenpienhevosta kajaanilaiselle tallille.

Hagelberg kävelee innokkaasti kohti karsinaa. Manta puolestaan on höristänyt korviaan jo kuullessaan Hagelbergin autonoven käyvän. Ystäviä – sitä kaksikko on.

– Manta-kulta täällä odottaa, Hagelberg visertää nähdessään hevosen.

Äänessä kaikuu lähimetsä, sen hiekkapolkujen kuopat ja turhan matalat oksat.Yhteisiä vuosia on takana kymmenen ja ikää yhteensä liki sata vuotta.

Keskiviikot ovat juhlapäiviä, koska aina tällöin Hagelberg pääsee käymään tallilla. Tavallisesti hän työskentelee puolisonsa omaishoitajana.

Välillä täytyy myöntää, että kokee olevansa itsekin hieman väsynyt. Silloin, kun alkaa olla univaikeuksia, niin hälytyskellot soivat.

Hildur Hagelberg

Tallilla kaikki huolet ja ajatukset unohtuvat. Usein Hagelberg on ratsastaessa niin onnellinen, että rallattaa lauluja. Joskus Manta jopa huolestuu, jos laulu lakkaa.

– Harvinaisen hyvin yhteen tahtiin sydämemme lyö, Hagelberg kuvailee.

Nytkin Hagelberg on kuitenkin valmiudessa lähteä kotiin, jos mitään kävisi. Kuten on aina.

Aurinko paistaa ulkona. On kaunis talvipäivä ja Hagelberg hinkuu jo ulos, samoin Manta. Kaksikko joutuu kuitenkin odottamaan. Ensin 84-vuotias ratsastaja kertoo tarinansa.

Se on tarina naisesta, joka vaikeuksista huolimatta pysyy myönteisenä ja inspiroi asenteellaan muita.

Naisesta, joka yhä iästään huolimatta nousee hevosen selkään itse.

Luonto on tärkeä

– Täällähän on koirajoukkio, Hagelberg huudahtaa iloisesti astuessaan tallin taukohuoneeseen.

Hännät viuhuvat, mutta huoneessa on toinenkin joukkio, nimittäin ihmisiä. Hagelbergin ystäviä. Aina joskus Hagelberg sanoo huumorilla, että on iloinen, kun muut ottavat hänet mukaan, vaikka hän on jo vanha mummo.

Hildur Hagelberg ja Manta.
Hagelberg kuvailee olevansa hiukan kummajainen, kun vielä könyää hevosen selkään. Kuvassa myös Iitu Ruotsalainen ja Manta.Kimmo Hiltunen / Yle

Vain tovi aikaisemmin hän kertoi, että tallin ystävät ovat läheisempiä kuin jotkut sukulaisista.

Nyt yksi huoneen naisista kuitenkin paljastaa olevansa maailmankaikkeuden presidentti. Tai aluksi kertoo hyväntahtoisesti vitsinä ja sitten koittaa kiistää.

– Trumphan on ainoastaan Yhdysvaltojen, hän heittää.

Kaikki nauravat, Hagelberg myös. Oikeasti vitsailija on Sanna Mattila-Rautiainen, ratsastusterapeutti ja kansainvälisen ratsastuksen erityisalojen liiton puheenjohtaja.

Hagelberg istahtaa ja suorastaan säteilee. Huoneen seinillä on kypäriä ja satuloita ja hetkinen. Tuore kunniakirja?

Kyllä, muutama viikko aikaisemmin Kajaanin ratsastusseura palkittiin Kainuun vuoden urheiluseurana.

Hagelbergilla on syytä ylpeyteen. Onhan hän ollut perustamassa seuraa jo 1960-luvulla, ainoana hallituksen naisjäsenenä.

Luonto on ihana asia.

Hildur Hagelberg

Nyt kaikki muut ovat jo lähteneet. Sanna Mattila-Rautiainen ehti kuitenkin paljastaa, että Hagelberg on hänen idolinsa ja toiset sanoivat, että kulkevat itse samassa iässä jo rollaattorilla.

Tosin tuntuu, että Hagelberg kampeaisi itsensä tallille rollaattorinkin kanssa ja hevosen selkään myös. Luonnossa käyminen ja ratsastaminen kuulostaa olevan erityislaatuinen kokemus, jotain ainutlaatuista.

Ovat eläimet paljon fiksumpia kuin monet ihmiset, ainakin rehellisiä.

Hildur Hagelberg

– Olen aina sanonut, etten tarvitse mitään kirkkoja, joissa on kultauksia, vaan kun menen metsään, siellä on minun kirkkoni. Luonto on ihana asia, Hagelberg sanoo.

Kerran tallilta palatessa Hagelberg ihmetteli, että kuka rallattelee. Sitten hän huomasi laulun lähtevän hänestä itsestään.

Omia hevosia on ollut useita

Hevonen kiisi hirveätä haipakkaa lehmänkellojen laulussa ja Hagelberg piti tiukasti harjasta kiinni. Ei ollut suitsia, eikä satulaakaan.

Hagelberg oli alle kouluikäinen ja ratsasti jo omatoimisesti. Hänellä oli tapana hypätä hevosen selkään aidan päältä.

"Tyttönen on mennyt taas hevosaitaan", naapurit olivat tulleet toisinaan sanomaan Hagelbergin vanhemmille.

Vanhemmat tosin olivat ainoastaan ylpeitä. Isä osti ensimmäisen ratsun, Maiju-suomenhevosen apteekkarilta, joka myi tämän halvalla kotiin, jossa hevosen ei tarvinnut vetää rekiä tai kärryjä.

Hagelberg on laskenut, että ratsutettavia hevosia on ollut yhteensä noin parikymmentä.

Hildur Meluri-hevosen kanssa Kylmän tallilla ja Kajaanin kauppatorilla.
"Kuvissa olen Melurin kanssa Kylmän tallilla ja jälkimmäisessä kuvassa Kajaanin kauppatorilla."Hildur Hagelbergin kotialbumi

– Aina on ollut yksi voimassaoleva suhde johonkin hevoseen, hän sanoo.

Tarinoita taas on ollut lukemattomia.

Kerran koko yleisö itki Hagelbergin ja Mantan edessä kilpailussa. Tämä tapahtui viime kesänä, kun kaksikko kilpaili yhdessä viimeisen kerran. Hagelberkin itki ja Manta työnsi päänsä hänen kainaloonsa.

Toisen kerran Hagelberg puolestaan pelasti hevosen veden varasta. Tämän jalka jäi jumiin, kun he olivat ratsastamassa. Sivustakatsojat pelkäsivät, että molemmat hukkuisivat, mutta Hagelberg taisteli henkensä uhalla molemmat turvaan.

Hän ajatteli, ettei voisi jättää hevosta.

Ehkä olen luonnonlapsi, kasvanut maalla eläinten parissa.

Hildur Hagelberg

Side, joka hevosten kanssa syntyy on luja. Mantakin tietää, ettei Hagelberg ikinä kuljettaisi häntä paikkaan, jossa jalat särkyisivät.

– Ovat ne antaneet varmasti kärsivällisyyttä ja suurta kunnioitusta luontoa ja eläimiä kohtaan, Hagelberg sanoo.

"Vasemmalta minä Junakin kanssa, Seppo Harkimo Dunailla ja Satu Salmenkivi Kawalerilla."
"Vasemmalta minä Junakin kanssa, Seppo Harkimo Dunailla ja Satu Salmenkivi Kawalerilla."Hildur Hagelbergin kotialbumi.

Hagelberg kunnioittaa kaikkia eläimiä toki työhistoriansakin perusteella. Hän on työskennellyt eläinsuojeluvalvojana ja toiminut ylipäätään eläinsuojelutyössä 30 vuotta. Tämän lisäksi Hagelberg on työskennellyt elämänsä aikana muun mussa Kainuun prikaatin ja muidenkin ratsastustallien opettajana.

Paitsi hevoskuiskaaja, on Hagelberg myös koirakuiskaaja. Luonto ja eläimet ovat kaiken kaikkiaan tärkeitä.

– Ovat eläimet paljon fiksumpia kuin monet ihmiset, ainakin rehellisiä, Hagelberg heittää.

Rakkaus säilyy koeteltunakin

Kun aviomiehen sairaus pahentui, kaikki pysähtyi. Tästä on noin viisi vuotta.

On raskasta, kun kumppani sairastaa vierellä. Pariskunta on ollut yhdessä 40 vuotta ja heillä oli tapana käydä etelän lämmössä lomilla. Nykyisin matkat ovat liian raskaita.

Omaishoitajan työ on ympärivuorokautista. Hagelberg aloittaa herätessään ja jo aamukymmeneen mennessä monen asian pitää olla kunnossa.

Jouluna hoitajat olivat kysyneet, jos hän itse pystyisi pyhien aikana hoitamaan miestään ilman, että hoitaja kävisi. Hagelberg oli vastannut, että eihän hänellä ole mitään alan koulutusta.

Koen tallipäivän vapaapäivänä, vaikka olen valmiina menemään taas laittamaan päivällisen ja muut asiat.

Hildur Hagelberg

Toisaalta hän ymmärtää, että hoitajat kaipaavat myös lomaa, mahdollisuuden viettää aikaa perheidensä kanssa.

– Välillä täytyy myöntää, että kokee olevansa itsekin hieman väsynyt. Silloin, kun alkaa olla univaikeuksia, niin hälytyskellot soivat.

Omaishoitajilla on kuukausittain kolme vapaapäivää. Hagelbergin mielestä pitäisi olla neljä, tällöin jokaisella viikolla niitä olisi yksi.

– Ehkä tämä tallilla käynti on juuri sellainen. Koen tallipäivän vapaapäivänä, vaikka olen valmiina menemään taas laittamaan päivällisen ja muut asiat. Tämä katkaisee päivän, hän pohtii.

Rakkaus koettelee, mutta on vaikeista hetkistä huolimatta vahvaa. Usein Hagelberg laulaa Mantallekin lauluja, joita muusikko-aviomies on kotona soittanut.

Aikoinaan pariskunta tapasi, kun puoliso esiintyi yhtyeensä kanssa kajaanilaisella hotellilla. Hagelberg rakastui miehen soittotaitoihin ja hellyyteen.

Ja tietysti siihen tiettyyn katseeseen.

Ei enää aidan päältä

Sitten ehkä kaikista kiinnostavimpaan: Hagelberg on 84-vuotias, ja yhä hän ratsastaa.

Joka ikinen keskiviikko hän hyppää hevosen selkään itse. Tosin lapsuuden aita on vaihtunut puiseen porrastasanteeseen, niin sanottuihin terapiaportaisiin.

Kuinka tämä on mahdollista?

– Sehän on niin kuin polkupyörällä ajo. Kun kerran opettelee ja hyppää pyörän selkään, niin kyllä sitä vain polkee eikö niin?

– Kyllä minun täytyy portaita mennä, kun on niin vaikea saada jalkaa jalustimeen, mutta kun selkään pääsen, ei mitään hätiä sitten, hän sanoo.

Hildur Hagelberg ja Manta
Mantan ja Hildurin ystävyys on kestänyt 10 vuotta.Kimmo Hiltunen / Yle

Vertailun vuoksi vanhin olympiatason ratsastaja on ollut 71-vuotiaana japanilainen Hiroshi Hoketsu. Hagelberg puolestaan taisi olla yksi vanhimmista suomalaisista kilparatsastajista, kun ratsasti kesällä viimeistä kertaa Mantan kanssa.

Vieläkin hän harkitsee joskus osallistuvansa kilpailuihin. Ei tosin Mantan kanssa, koska tämä on jo eläkkeellä.

Ratsastaminen ei pelota Hagelbergia iän vuoksi.

– Ei se ole sen kummempaa, että onko nuori tai vanha. Onhan se riskilaji sillä tavalla, kun elävän eläimen kanssa on, ettei tiedä mitä ympäristössä tapahtuu, hän sanoo.

– Mutta en ole kuin yhden kerran kantaluun murtanut. Aika vähällä olen päässyt.

Hagelberg kehottaa muitakin nousemaan hevosen selkään vanhemmallakin iällä. Aina voi aloittaa uuden harrastuksen.

On turha surra asioita, joille ei voi mitään

Todellinen persoona, positiivinen kannustaja. Tällä tavalla kaikki muut kuvailevat Hagelbergia tallilla. Ja tuntuvat olevan oikeassa.

– Ehkä olen luonnonlapsi, kasvanut maalla eläinten parissa, hän kertoo.

– Minun mielestäni on turha ruveta suremaan sellaista, mille ei voi mitään. Pitää nauttia siitä, mitä on ja niin sanon kaikille ympärillä oleville ihmisillekin.

Hagelberg antaa mieluummin myönteistä palautetta kuin kielteistä. Tallilla harjoitteleville ratsastajille ja Hagelbergin oppilaille tämä näkyy innostavana kannustamisena, ikään kuin kohtaloa töytäisevänä kipinänä.

– Minun mieheni on pessimisti, johtuen osittain hänen pitkäaikaisesta sairaudestaan. Sanon joskus, että luojan kiitos minä en ole. Elämästä ei tulisi yhtään mitään, jos molemmat olisivat pessimistejä, hän nauraa.

– Näen, että lasi on puoliksi täysi ja elämässä kannattaa jatkaa, vaikka tuleekin kaiken maailman kompastuksia. Tuleehan niitä jokaiselle.

Pitää nauttia siitä, mitä on ja niin sanon kaikille ympärillä oleville ihmisillekin.

Hildur Hagelberg

Terveys on tärkeää ja myös ystävät. Ilman heitä Hagelberg ei voisi elää, ystävät ovat tukihenkilöitä.

– Kuten tietenkin toivoisin olevani itsekin mahdollisimman monelle, Hagelberg sanoo.

Nyt alkaa olla jo aika jättää tallin lämpö ja lähteä kirpeään pakkassäähän. Aurinko ja luonto kutsuvat.

Yhdessä kohti aurinkoa

Kaksikko kävelee yhdessä kohti ulko-ovea, lattia narskuu hiukan heidän allaan. Hagelbergin ote ohjaksista on hellä.

– Ollaan Mantan kanssa samannäköisiä, niin, eikö ollakin, Hagelberg sanoo Mantalle.

Yleensä pakkasella Mantan silmäripset saavat valkoisen peiton huurun takia, kuten myös viikset suun ympärillä.

Manta ja Hildur Hagelberg
Manta hörähtää jo siitä, kun Hildurin auton ovi kolahtaa tallin pihassa.Kimmo Hiltunen / Yle

Nyt parivaljakko on jo ulkona. Hagelberg on hypähtämässä porrastasanteelta Mantan selkään, ennakoi hiukan oikeata hetkeä.

Ja näin! Hagelberg loikkaa ja Manta lähtee samantien rauhallisesti liikkeelle.

Kasvot loistavat ilosta, kun parivaljakko ratsastaa yhdessä. Lumi välkähtelee valossa.

– Mamman kulta se on, mamman kulta. Katso, kun aurinko paistaa ihanasti, Hagelberg sanoo Mantalle.

Kaksikon ratsastaessa kauemmas, on helppoa kuvitella heidät ratsastamassa yhdessä kohti auringonlaskua. Päivä on kuitenkin vasta puolessa.

Korjattu 13.2.2017 klo 7.34: Pääkuvana olevan videon kuvatekstistä kohta "lähes sata vuotta" korjattu oikeaksi eli "yli sata vuotta".