Lidl tuskin laajentaa pikkupitäjiin lähivuosina: "Menemme sinne, missä asiakasvirrat ovat"

Etelä-Savon uusin Lidl avattiin torstaina Mikkelin Karikkoon. Asiakkaita oli avaushetkellä maltillisesti.

Lidl
Mikkelin Karikon Lidl
Lidlin uusi värimaailma on harmaa.Riina Kasurinen/Yle

Lidl aikoo keskittyä kasvukeskuksiin Etelä-Savossa lähivuosina, arvioi Lidlin aluepäällikkö Toni Tanninen. Maakunnassa on viisi Lidliä, kaksi Savonlinnassa, yksi Pieksämäellä ja kaksi Mikkelissä.

– En näe, että Lidlejä olisi tulossa muualle Etelä-Savoon. Asiakasvirrat ovat kasvukeskuksissa, ja jotta kehitys olisi kannattavaa, keskitymme niihin.

Sitä, onko kaupunkeihin tulossa lisää Lidlejä, Tanninen ei kommentoi. Hän ei myöskään myönnä, että Keskon ja S-ryhmän asemat olisivat Etelä-Savon pienemmissä kunnissa niin vankat, ettei Lidlillä olisi tilaa niihin.

– Ei välttämättä ihan niinkään. Kartoitamme vaihtoehtoja ja harkitsemme sen mukaan. Koko Suomessa olemme avanneet noin kymmenen myymälää vuodessa, ja uskon, että tahti jatkuu samanlaisena, Tanninen sanoo.

K-kauppa toivottaa kilpailijan tervetulleeksi

Etelä-Savon tuorein, ja Mikkelin toinen Lidl avautui asiakkaille torstaiaamuna Mikkelin Karikkoon. Lidlin markkinaosuus Suomessa on yhdeksän prosenttia, mutta aluepäällikkö ei kommentoi markkinaosuustavoitetta Mikkelissä. Avajaisaamuna asiakkaita virtasi myymälään tasaisesti, mutta maltillisesti.

– Piti lähteä kaupungin uutuuksia katsomaan. Hyvä, että tänne tulee kilpailua, paikalle aamutuimaan tullut Jorma Valjakka sanoo.

Valjakka pohdiskelee mahtaako asiakkaita riittää Karikossa ja Rantakylässä kaikille kaupoille. Lidlin vieressä, vain parin sadan metrin päässä on K-Supermarket ja alle kilometrin päässä on S-Market.

– Tarjouksiahan se meille asiakkaille tietää. Vaikka tuntuu, että ottavat sen jossain muussa kohdin aina takaisin.

Viereisessä K-Supermarketissa kauppias Kalle Heikinheimo ei ole kauhuissaan kilpailutilanteen kiristymisestä. Melkein päinvastoin. Karikko on Mikkelissä vanhaa autokauppojen aluetta, johon ihmisten on vaikea mieltää ruokakauppoja.

– Tämä parantaa alueen imagoa tässä mielessä. Uskon, että Lidl voi päinvastoin tuoda meillekin asiakkaita, kun ihmiset löytävät alueelle entistä paremmin, Heikinheimo sanoo.