Lehti: Iran kehittämässä vaarallista ydinohjusta? Yhdysvallat hermostuttanut "Sumar" voidaan varustaa ydinkärjellä

Iran testasi ilmeisesti ydinohjukseksi soveltuvaa ohjustyyppiä Yhdysvallat hermostuttaneessa ohjuskokeessaaan sunnuntaina, kertoo saksalainen Die Welt.

Ulkomaat
Emad ohjus.
Iranilla on ennestään käytössään mm. Emad -keskipitkän matkan ohjuksia, joiden kantama on 1 700 kilometriä. EPA

Iran testasi sunnuntaina keskipitkän matkan ohjusta, Sumaria, joka voidaan varustaa ydinkärjellä, paljastaa saksalainen Die Welt (siirryt toiseen palveluun). Asiasta uutisoi Reuters. Lehti viittaa uutisessaan tarkemmin määrittelemättömiin tiedustelulähteisiin. Reutersin mukaan Saksan tai Iranin viranomaiset eivät ole kommentoineet tietoja.

Ohjus teki testilennollaan 600 kilometrin matkan. Ohjuksen todellisen kantomatkan uskotaan kuitenkin olevan jopa 2 000–3 000 km, jolloin se voisi yltää esimerkiksi Iranin vihollisenaan pitämän Israelin maaperälle.

Sumar on iranilaisvalmisteinen risteilyohjus, jonka torjumista pidetään vaikeampana kuin ballistisia ohjuksia, sillä ne hyödyntävät matalaa lentorataa eivätkä välttämättä näy tutkassa. Näin ne voivat tunkeutua huomaamatta pitkällekin vihollisen maaperälle.

Iran hyödyntää YK:n porsaanreikää?

Iran hyödyntää risteilyohjuksen kehittämisessä porsaanreikää YK:n ballistisia ohjuksia koskevissa päätöslauselmissa, kertoo Die Weltin haastattelema nimetön turvallisuuslähde. Niissä kielletään ydinkärjillä varustettavien ballististen ohjusten kehitystyö, mutta risteilyohjuksista ei ilmeisesti vastaavia mainintoja löydy.

Iran vahvisti keskiviikkona ohjuskokeen, mutta kertoi toimineensa kansainvälisten sopimusten sallimissa rajoissa.

Iranin sunnuntainen ohjuskoe saattoi olla vastaus Yhdysvaltain aikeille asettaa maa uudelleen tarkkailulistalle ja mahdollisesti uusien pakotteiden kohteeksi. Iran nimittäin teki ristellyohjuskokeensa pian Yhdysvaltain ilmoituksen jälkeen.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Michael Flynn antoi keskiviikkoiltana lausunnon, jossa hän varoitti Irania sunnuntaisen ohjauskokeen seurauksena. Flynnin mukaan Yhdysvallat harkitsee vastatoimia, mutta hän ei kuitenkaan täsmentänyt mitä ne voisivat olla.

Presidentti Donald Trump twiittasi, että Irania on virallisesti huomautettu ja maan tulisi olla kiitollinen sopimukseen, jonka se on Yhdysvaltain kanssa tehnyt. Yhdysvaltain kannalta sopimus on Trumpin mukaan hirvittävän huono.

Iranin johtajan ajatollah Ali Khameneinin neuvonantaja Ali Akbar Velayati sanoi Reutersin mukaan, että maa ei taivu Yhdysvaltain painostuksessa. Hänen mukaansa ei olisi ensimmäinen kerta, kun "kokematon johtaja" esittää Iranille uhkauksia, ja että se on hyödytöntä.

Iranin vastaisia pakotteita on lievennetty vastineeksi Iranin lupauksille hillitä paljon puhuttua ydinohjelmaansa.

Lisätty tieto Trumpin twiitistä kello 14:00 ja Iranin johtajan neuvonantajan kommentti kello 14:10

Lähde: Reuters