Suomen ensimmäinen vapaalaskukoulu avattiin Pallaksella

Vapaalaskun suosio on kasvussa. Pallaksen hiihtokoulu haluaa kohentaa tunturihiihtäjän turvallisuutta.

Pallas
juuso holstein
Juuso Holstein on innokas vapaalaskija ja hiihdonopettaja.Pallaksen Pöllöt

Pallaksen Pöllöjen perustama vapaalaskukoulu on Suomen ensimmäinen. Yli 50 vuotta toiminut Pallaksen Pöllöt puolestaan on yksi Suomen vanhimmista hiihtokouluista.

Vapaalaskussa liikutaan alueilla, jotka useimmilta jäävät käymättä; tunturien takana ja umpisilla. Siellä myös vaarat ovat suurimmat.

– Muun muassa lumivyöryn uhka on aina otettava huomioon, kun olet poikkeavissa paikoissa, sanoo Pallaksen hiihtokoulun johtaja Juuso Holstein. Tarvittavia taitoja ja yllättävien tilanteiden hallintaa opetetaan ohjatuilla maastoretkillä.

– Turhia riskejä ei pidä ottaa. Jokaisella tunturilla on omaleimaiset lumiolosuhteensa. Piippari, sondi ja lumilapio kuuluvat perusvarustukseen. Ja tietysti myös kartta, kompassi, energiat ja lämmin kerrasto, hän luettelee.

Nousukarvat auttavat ylämäkeen

Vapaalaskun suosio on kasvanut jo pidemmän aikaa, mutta Pallaksella sitä harrastetaan ensi kertaa organisoidusti. Holsteinin mukaan Pallaksen vahvuus on helposti saavutettavissa oleva, vapaalaskijoiden suosima takamaasto.

Vapaalaskua voi harrastaa monenlaisilla välineillä, vapaalaskusuksilla, telemark-suksilla ja lumilaudalla.

– Kunhan on joku tapa, jolla pääsee takaisin ylämäkeen. Me hiihtokoulussa pyrimme kuitenkin operoimaan lähellä hissejä siksikin, että saamme toistoja mahdollisimman paljon, Holstein kertoo.

– Mutta silloin kun olemme kauempana, niin nousukarvat suksissa ovat osoittautuneet hyviksi.